Suurin osa suomalaisista pitää alkoholilakimuutosta askeleena oikeaan suuntaan, selviää Altian ja Pernod Ricard Finlandin teettämästä tutkimuksesta.
Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pitää itseään vastuullisina alkoholinkäyttäjinä (55 % täysin ja 29 % jokseenkin samaa mieltä) ja uutta alkoholilakia askeleena oikeaan suuntaan (34 % täysin ja 32 % jokseenkin samaa mieltä).
Tutkimuksessa 40 prosenttia vastaajista piti tiukan alkoholilainsäädännön purkamista toiseksi tärkeimpänä keinona suomalaisen juomakulttuurin kehittämiseksi yhä vastuullisemmaksi. Kaikkein tärkeimpänä keinona vastaajat (61 %) pitivät vanhempien esimerkkiä, ja kolmanneksi tärkeimmäksi arvioitiin pitkään jatkuneen terveystrendin vaikutus (31 %). Vähiten vastaajat luottivat keinoina mainonnan ja saatavuuden rajoittamiseen (11 %) sekä verojen/hintojen korotuksiin (13 %).
Vastaajien valtaosa (63 %) oli sitä mieltä, ettei lakimuutos juuri näy suomalaisten arjessa. Yli puolet (55 %) kertoi, ettei ole suuremmin muuttanut omaa käytöstään, vaikka uusi laki mahdollistaa esimerkiksi hieman entistä väkevämpien alkoholijuomien ostamisen päivittäistavarakaupasta sekä ravintoloiden happy hour -tarjoukset ja entistä pidemmät aukioloajat niin ravintoloissa kuin Alkossa.
Altian ja Pernod Ricard Finlandin tilaaman tutkimuksen toteutti YouGov Finland kuluttajapaneelissaan 25.-28.5.2018 välisenä aikana. Tutkimuksen kohderyhmä olivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset ja lopullinen kokonaisvastaajamäärä 2007 henkilöä.
Keskustelu aiheesta jatkuu Yllätyslavalla SuomiAreena-rannassa tiistaina 17.7. kello 15.40-16.10: ”Uusi alkoholilaki, muuttuiko mikään?” Paneelissa Samuil Angelov, Tuomas Enbuske, Mikael Jungner, Noora Sipilä ja Sinuhe Wallinheimo. Olutposti suosittaa!