Alkoholin myynti tapahtumissa on merkittävä palvelu usealle taholle

Kesä on tapahtumien kulta-aikaa. Lukuisat musiikki- ja kulttuuritapahtumat ympäri maata liikuttavat yleisöä ympäri paikkakuntia. Tapahtumissa myytävä alkoholi on merkittävä tulonlähde paitsi järjestäjille, mutta myös juomia tuottaville ja toimittaville panimoille. Myös näkyvyys paikan päällä tapahtumissa on juomien valmistajille vahvaa promootiota.

Tästä lisää oheisella videolla jossa Kotka Steam Breweryn Kari-Jukka Koivistoinen kertoo muun muassa siitä, mitkä ovat ne kolme päälinjaa joilla panimo toimii tapahtumakentällä. Myös tapahtumien järjestäjille alkoholin myynti on merkittävä tulolähde ja oheispalvelu. Tästä ja muista aiheeseen liittyvistä asioista kertoo meille yksi tapahtuma-alan pioneereista Vesa Ristimäki. Mies joka oli aikoinaan perustamassa myös Helsinki Beer Festivalia.

Suomessa alkoholilupia myöntää Aluehallintovirastot. Aluehallintovirasto hoitaa Suomen lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Jokaisella aluehallintovirastolla on tietty toimialue, joka käsittää yhden tai useamman maakunnan.

 

Teksti, kuvat ja video: cyde
Video edit: Harri Soinila

mainos