Arde Arvioi: Wesala Ever After APA

Sain viikonloppuna kotioluttoimituksen Hollolasta Vesa Kotinurmelta, vieläpä näyttävässä Bamberg-kassissa. Wesala Brewery ei ole mikään uusi tekijä, olutblogeissa se on jo ehtinyt esiintymään. Esimerkiksi Bönthör raportoi keväällä tuotoksista perusteellisesti. Wesala näyttää harrastaneen vahvempaa kamaa talvella, mutta omissa näytteissäni oli kepeämpää otetta. Ensimmäisenä maistoon tuliterää Ever After APAa, joka on tehty Vesan lähipiiriin osuviin hääjuhliin. Näinhän nimestäkin ja etiketistä voi päätellä. Leikkasin kuvasta häveliäästi hääparin nimet pois ja itse kuvakin kutistui, mutta toivottavasti jotain sentään välittyy.— — 

Hieman samea kinuskin väri, keskikokoinen aahto. Tuoksussa on raikasta makeahkoa hedelmää. Maussakin trooppista hedelmää, maltillisesti hiilihappoa. Ohuehko runko, olut tuntuu hieman vetiseltä keskivaiheilla. Peräosassa on kapeaa brittityylistä katkeruutta, ei kovin massiivisesti, mutta pitkäkestoisesti. Hyvin tasapainoinen hallittu olut, ehkä hieman tylsä. Lämmetessä makeutuu hieman liikaa hunajaisesti, karamellisuus lisääntyy. Toimii varmaan hääkäyttötilanteessa erinomaisesti.— 

Reseptinkin sain käsiin, APAssa 6%, 48 IBU, humalina Olicana, Rakau ja Cascade. Mallaslistassa Honey, ei siis ehkä varsinaista hunajaa vaan hunajamallasta.
mainos