Ei kahta ilman kolmatta.— Gastro-messuilta pääsin hyppäämään suoraan spåraan, joka odotteli minua pysäkillä ja kolistelin muutamat pysäkinvälit kohti Kalliota. Ja kun siellä päin pyörii, niin tokkopa Panemaa kauemmas kannattaa oluelle lähteä.
CoolHead olisi järjestänyt seuraavana päivänä olutretken Tuusulaan, johon sain kutsunkin, mutta koska en päässyt lähtemään, niin toivoin ekskursion oluita löytyvän baarista.
Osittain kyllä, osittain ei. Spirulinalla värjättyä St. Patricks Day -hassuttelua, Sour Verdeä, ei hanoista löytynyt, mutta Maple Bourbon Barley Winea kylläkin. Ja hyvä niin, sillä vaikka hapanoluet ovat sydäntäni lähellä, niin kyllä kunnon ohraviini aina kelpaa – joskin hanaoluena ne eivät välttämättä kasva ikinä täysiin mittoihinsa.
Tammea, vaniljakaramellia, yllättävänkin tuoretta hedelmää ja isolla puulusikalla annosteltua siirappista makeutta. Periaatteessa oikein hyvä barley wine, mutta käytännössä jotain puuttui; liian tuoretta, liian ohutta, liian (vähän) jotain?
Kyseistä olutta on pullotettu pieni erä ja panimolta olisi saanut kolmen vartin pullon mukaansa kymmenellä eurolla. Kypsytys tekee varmasti oluelle terää, joten jos tuon herkun sait hommattua, niin suosittelisin hautomaan pullotetta jonkun tovin.
Olin aikataulusta edellä, joten tilasin kahvin kaveriksi vielä pienen lasillisen hapanolutta. Muistiinpanoissa lukee, että “monihedelmäinen, kevyen suolainen ja hiton raikas tösäytys”. Nimeä en kuitenkaan ole mihinkään kirjannut, sillä työroolissa paikalle pelmahtaneen Olarin Hannan kanssa jutellessa ko. olut jäi vähemmälle huomiolle.— Veikkaisin Deep Double Passionia, koska ajallisesti se osuisi vierailun kanssa yhteen. Samapa se.
Apostolinkyyti alle ja kohti Suvilahtea. Illan päätapahtuma oli Oranssilla järjestettävä Judas Chair Collective Festival, jossa olimme Usko-yhtyeen kanssa soittamassa. Aikataulut antoivat kuitenkin vielä periksi yhdelle oluelle, joten piipahdin ennen soundchekiä Stapan baarissa. Edellisestä visiitistä olikin aikaa.
Koska muodikasta NE-liitteistä (en jaksanut Alkosta ostaa tuota ristiriistaisia arvioita kerännyttä Stadin New England IPAa) ei tarjolla ollut, niin arvelin Juicy Pale Alen tekevän samat temput. Oli se kai juicy, hedelmämehua löytyi, mutta myös karamellista mallasta. Jotenkin kovin stapalainen.
Litkut lärviin ja naapurin Oranssi-klubille. Tosin minua ei siellä juuri kaivattu, joten suksin samoja jälkiä takaisin Stapalle, jossa oli luvattu panimokierros alkamassa. Jos vaan olisin ajoissa paikalla, olin.
Alun selvästä jännityksestä huolimatta esittelijä veti kierroksen alun mallikkaasti. Olisin kuunnellut mieluusti lisääkin, mutta jätin leikin kesken, sillä muu seurue oli jonkin yrityksen työntekijöitä ja heille selitettiin kädestä pitäen, mitä on olut. Ei vaan ollut mielenkiintoa alkeiskurssia kohtaan, joten pubin puolelle tankkamaan keikkaa varten. Muukin yhtye saapui sopivasti pelipaikoille.
Brewskin tuotteita oli tiskillä vino pino ja jotenkin tuntui väärältä hiplata helsingborgilaisia pulloja Loviisankadun ulkopuolella. Pakko oli kuitenkin testata maistamaton imperial stout, vaikka kirpaisi kyllä maksaa Brewski-putelista 12€, varsinkin kun on tottunut tirramaiseen hinnoitteluun. Ei sillä, Samurai Sauce oli hemmetin hyvä, kahvinen sekä salmiakkinen IS.
Stapa on myös avannut kaupan panimo/baarin yhteyteen, joten piti testata “uuden mailman meninkiä”. Cantillonia ja jo päivällä hyväksi havaittu Modern Pils matkaan – ensimmäinen kotiinviemisiksi, toinen heti nautittavaksi. Oranssi kun on päihteetön tila, niin juomat piti tuhota ulkopuolella ennen sisään astumista.
Keikka. Se oli keikka. Vaikea sitä on itse analysoida. Joku sanoi, että hemmetin kovaa tykittelyä, joku taas ettei oikein sopinut hieman enemmän hardcoreen kallellaan olevaan tapahtumaan. Hyvin vähällä treenamisella ja uudistuneella miehistöllä saimme kuitenkin aivan kiitettävään sludge-metakan aikaiseksi. Jos sitä saisi joskus tuon Jano-kappaleen ihan narulle asti. Ehkä.
Helsinki alkoi vihdoin olemaan nähty, joten nopeasti panimolta vielä matkajuomaksi alennuksessa ollut De Ranke Saison de Dottignies ja auton nokka kohti kotia. Tai siis Lahtea, kotiin en päässyt vielä aikoihin.
Usko-kuvat:— Jouni Parkku
