Olutblogeja syytetään aika ajoin siitä, että kavereiden tuotoksia kohdellaan teksteissä silkkihansikkain – oli kyse sitten panimosta tai maahantuojasta tai baarista tai… ymmärsitte varmaan. Omalla tavallaan se on täysin luonnollista, sillä kyllähän ihmiset esimerkiksi pitävät turauttelevista bändeistä paljon enemmän, jos siinä sattuu soittamaan se oman elämän suolasirotin tai joku muu läheinen. Miksi olut olisi erilaista?
Olenko sitten itse syyllistynyt moiseen? Kyllä ja ei. Paska on paskaa, vaikka sen olisi kuka tehnyt. Mutta myönnän, että joskus tulee mietittyä omia sanojaan jos mikroskoopin alla on jonkun “hyvän tyypin” olut. Tekstissä se ei kuitenkaan lopulta näy, eikä sen pitäisi koskaan tulla näkymäänkään, mutta takaraivossa kolkuttaa ajoittain ajatus siitä, että saatan loukata sitä hyvää tyyppiä. Jopa hyvää kaveria.
Mitäs helvettiä? Miten tämä sössötys liittyy irlantilaisen Whiplash-panimon oluisiin? Tietysti niin, että pidän Pien-pomo Erkki Hämetta hyvänä kaverinani ja hänen kanssaan kaikenlaista yhteistyökuviota on muutenkin viritteillä. Hän tuo myös Suomeen tällä hetkellä todellisia ”ylähyllyn” oluita, joista uusimpana juurikin mainittu Whiplash. Panimo vaikuttaa mielenkiintoiselta, eikä vähiten sen takia, että brändäys on tehty pieteetillä. Yksinkertaista, kaunista, yksinkertaisen kaunista. Myös oluistaan olen kuullut kehun sieltä ja toisen täältä, vaikka melko tuntematon tekijä härmässä vielä onkin. Ansaitsevatko ne kuitenkaan kehujaan?
Sain Erkiltä kolme erilaista tölkkiä, kaikki enemmän tai vähemmän “uusienglantilaiseen” pale ale -tekemiseen liitoksessa olevia oluita. Enkä nyt pelkästään tarkoita NE-liitteistä juomaa, vaan enemmänkin sellaista modernin brittiläistä, jenkki-inspiroitunutta panemista. Ja kyllä, Englanti ja Irlanti ovat kaksi eri asiaa, mutta ei tartuta nyt semantiikkaan.
Kaksi pientä tölkkiä tuhottiin hyvässä seurassa kalliolaisessa yksiössä, josta miltei suora näkymä Panemaan. Oltiin siis gentrifikaation ytimessä.
Body Riddle oli 4,5-prosenttinen APA, Rollover taasen rehellinen session IPA 3,8-prosentillaan.
Seuralaisen kommentti Body Riddlestä oli suht karua kieltä: ”Kalliolaisessa punaviherkuplassa ei aiheuttanut tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. Voisi toimia paremmin kemiläisen pubin nurkkapöydässä”. Auts.
En tunne kemiläistä olutkenttää, mutta ymmärrän kommentin. Body Riddlen body oli hajuton ja mauton kuin Vanhasen Matti. Hedelmää ja humalaa oli, mutta niihin ei yksinkertaisesti ylettänyt. Jäljelle jäi vain tyhjyys.
Rollover on tarinan mukaan kehitetty saman nimistä irlantilaista perinnettä silmällä pitäen: 24h raakaa juopottelua ilman unta ja vielä samaa olutta lipitellen. Siihen tarkoitukseen Rollover toimisi moitteettomasti.
Paljon makuja saatu puristettua sinänsä heppoiseen runkoon. HeVi-tiskillä Jone Nikulan kanssa pelehtimistä uuden maailman humalankäpy selän alla. Meille, teille vai havumetsäteille? Oluena ihan kiva -tasoa, mutta tyylissään valioluokkaa.
”Lapsille sopiva IPA”, kuten seuralainen asian ilmaisi. Ja pelko pois, hänellä ei ole lapsia.
