mainos

Olutpostin Business Beer tuo yritykset ja yhteisöt tekemään yhdessä suomalaista olutkulttuuria

Olutkulttuuri yhdistää ihmisiä. Pienpanimoiden synnyttämä olutbuumi on vallannut Suomen. Yritysten ja yhteisöjen sisälle on syntynyt omia olutseuroja ja olutkulttuurissa mukana oleminen on merkki pysymisestä mukana tämän päivän trendeissä ja elämyksissä

Olutposti media Oy:n ”Business Beer” -kampanjassa tuotetaan yrityksille ja yhteisöille oma olut omalla etiketillä yhteistyössä Olutpostin valitsemien laadukkaiden kotimaisten kumppanuuspanimoiden kanssa ympäri Suomen. Mukana ovat esimerkiksi Maku Brewing ja UG Brewery. Yritys tai yhteisö voi valita tehdäänkö kokonaan oma olut omalla reseptillä ja etiketillä vai panimon valmis tuote omalla etiketillä.

Yrityksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus myös tuoda julki toimintaansa ja tukea suomalaista olutkulttuuria. Yrityksiä ja omia oluita tullaan syksyn aikana esittelemään businessbeer.fi -sivustolla sekä kampanjan sosiaalisen median kanavissa. Tällä hetkellä sivusto palvelee asiasta kiinnostuneita. Samoin kampanjaa ja siihen osallistuvia yrityksiä tuodaan esille— Olutpostin verkossa, lehdessä sekä some-kanavissa.

Kampanjassa on mukana myös Suomen Olutseura, joka vaalii ja edistää olutkulttuuria Suomessa. Olutkulttuurin yritysystävien henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus liittyä mukaan Suomen Olutseuran jäseniksi.

Lue lisää — businessbeer.fi

Kuva: Juho Juntunen