Craft Beer Helsinki Ullanlinna tapahtuma aloittaa tänään torstaina

Craft Beer Helsinki Ullanlinna järjestetään 23.-25.8. pääkaupungin kuvankauniissa Meripuistossa Ullanlinnan merellisessä kaupunginosassa.

Jo neljäs CBH -tapahtuma tuo tyylilleen uskollisena tarjolle valtavan valikoiman tuotteita ympäri maailman.

Ensimmäinen Craft Beer Helsinki järjestettiin 2016 ja se oli välitön menestys. Paikalle saapui yhteensä yli 10— 000 kävijää. Suuri hanapainotteinen valikoima ja sen ohessa myytävä laadukas ruoka oli toimiva yhdistelmä. Alusta asti festivaalin teemana on myös ollut kansainvälisyys. Puolet ulkomaalaisia ja puolet kotimaisia panimoita. Ahkera verkostoituminen alkoi todella tuottaa tulosta seuraavana vuonna, jolloin Rautatientorille saapui jo noin 14 000 kävijää harvinaisten herkkujen perässä. Festivaalialueen kävijämäärää jouduttiin rajoittamaan tapahtuman suuren suosion takia.

2018 Craft Beer Helsinki on jo käsite. CBH -tiimi ideoi kesän ensimmäiseen tapahtumaan Suomen ensimmäisen Bottle Shop -kaupan. Alkoholilakiuudistuksen myötä mahdollistunut juomien ulosmyynti oli Suomelle iso askel kohti eurooppalaisempaa olutkulttuuria. Mukaan ostettavat oluet ja siiderit laajensivat tapahtuman kävijöiden maistelukokemukset festivaalin aitojen ulkopuolelle.

Olutposti on tämänkin tapahtuman yhteistyökumppani