Hangaround & Nobody Brewing mukaan Suppilogiin

Hangaround & Nobody Brewing laajentaa myyntikanaviaan ja lähtee mukaan Suppilogin kaupankäyntialustalle.

”Tähän saakka suuri osa myynnistämme on tapahtunut paikallisesti Jyväskylän seudulla. Uudella yhteistyöllä vastaamme tunnettuuden ja kysynnän selkeään kasvuun. Suppilogin alusta mahdollistaa myyntikanavamme laajentamisen kattamaan koko Suomen”, kertoo Hangaround & Nobody Brewingin Pekka Korhonen.

miehiä

Hangaround & Nobody Brewingin Eetu, Pekka ja Tommi

Hangaround & Nobody Brewing on kiertolaispanimo Jyväskylästä. Panimo on aloittanut toimintansa vuonna 2016 aluksi kotipanimona. Ensimmäiset kaupalliset oluet tulivat saataville kauppoihin ja ravintoloihin vuonna 2018 ja toiminta on kasvanut ja vakiintunut. HNB-oluet pannaan United Gypsies Breweryllä Lohjalla.

”Toimintamme ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan tehdä konstailemattomia oluita, joita tykkäämme juoda itse. Mielestämme olutta ei pidä ottaa liian vakavasti, mikä onkin kantavana teemana oluiden reseptiikassa, nimissä ja etikettitaiteessa”, summaa Korhonen.