Matkustan Lappiin jotakuinkin joka pääsiäinen ja Systembolaget osuu lähes aina matkalle, mutta tänä vuonna olutpainotus oli ehkä vielä tavallistakin vahvempi. Siksipä muutama sana tämän vuoden matkasta.


Ensimmäinen pysähdys tehtiin jo Keski-Suomen puolella, Maistilalla. Tuulikaappimainen myymäläkoppi toimii panimon yhteydessä hyvin, valikoima oli kelvollinen eivätkä hinnatkaan päätä huimanneet. Kaupan päälle sain mukaan vielä Anikón suunnitteleman olutlammasreseptin, joka todettiin lankalauantain aterialla erittäin toimivaksi.


Ajetaan pari sataa kilometriä pohjoiseen ja meno muuttuu kliinisen teolliseksi. Kukapa olisi arvannut. Tornion Panimon myymälä on samassa rakennuksessa pahamaineisen Duudsonien romahduspuiston kanssa. Tarjonta on luonnollisesti yksinkertaista, mutta hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset. Kyllä tässäkin mielellään pysähtyi.

Menomatkan pysähdysten kohokohta oli kuitenkin taas Haaparannan Systembolaget. Jos on Alkon valikoima mennyt eteenpäin, Ruotsin serkku kiihdyttää karkuun. Joka vuosi valikoima on edellistä parempi. Nytkin hyllystä löytyi pilkkahintaan Omnipollot ja Stigbergetsit.

Tällä matkalla tuli myös todettua taas kerran,— “keli kuin keli, aina maistuu kakeli”. Sopivasti nimetty Lapin Lumi meni oikein kivasti Snow Villagen jääbaarissa, vaikka lämpötila ei ihan optimaalinen ollutkaan.

Lyhyestä virsi… no ainakin virsi. Vajaan viikon matkan aikana uusia Ratebeer-tickejä tuli kelvolliset 25. Niistä parhaat alla.
Lappi 2018 top 5:
1.
Stigbergets West Coast IPA— 4.1 (Systembolaget)
2.
Oppigårds New Sweden IPA— 3.9 (Systembolaget)
3.
Stigbergets Amazing Haze— 3.9 (Systembolaget)
4.
Maistila OOS-Berliner— 3.9 (Maistila)
5.
Maistila Kotva— 3.7 (Maistila)