Kaljakellunta tulee taas

Suomen epävirallisin oluttapahtuma Kaljakellunta valtaa Vantaanjoen ensi viikonloppuna.

Vuodesta 1997 saakka järjestetty Kaljakellunta kokoaa Vantaanjoelle taas ensi lauantaina määrittelemättömän kokoisen ihmisjoukon kelluvissa laitteissaan juomaan olutta ja pitämään hauskaa. Tämänvuotinen kellunta lähtee liikkeelle Vantaan Tammistosta Vantaanjoen ja Keravanjoen risteyksestä. Vuorovuosittain lähtö tapahtuu Tikkurilasta, Heurekan edustalta. Tosin mukaan voi hypätä itse haluamastaan paikasta. Tapahtumalla ei ole varsinaista järjestäjää, eikä näin ollen virallisia sääntöjä. Maalaisjärjen läsnäoloon luottava Kaljakellunta opastaa sivustollaan roskaamisesta ja tapahtuman riskeistä. Outoudestaan huolimatta, tai sen takia, Kaljakellunta on suosittu tapahtuma ja se kerää paikalle sään salliessa tuhansia kellujia. Viime vuosina tapahtumaan on osallistunut myös runsaasti turisteja ympäri maailman.

Olutposti osallistuu Kaljakelluntaan. Raportti paikanpäältä ensi lauantaina.

Kaljakelluntagalleriaan on kerätty kuvia kellunnasta vuosian varrelta.

Kuvat: Kaljakellunnan sivut ja Seija Rönkkö.