Kaljakulttuuri vai kulttuurikalja?

Tällä kertaa pohdin palstallani oluen asemaa kulttuurijuomana.

Koska Lontoossa on ollut hyvin sateinen kesä ja elokuvia on tullut katseltua EM-futiksen ohella, löysin itseni pohdiskelemassa minkä takia elokuvissa siemaillaan aina viiniä kulttuuritapahtumissa?

christoffer tuominen

Kyseessä saattaa tietysti olla harha ja fiktio. Itse kun käyn näyttelyissä, esityksissä, tai konserteissa, siellä tulee nautittua olutta. Niin tekee myös suurin osa muusta porukasta. Onko olut ehkä liian arkinen juoma Hollywoodiin vai eivätkö globaalit panimojätit tarjoa tarpeeksi fyrkkaa olutkulttuurin edistämiseen? Ehkä tämän palstan filosofinen osuus päättyy tällä kertaa tähän ja keskitytään hieman siihen millaiselta kulttuurielämä kaljan kanssa näyttää täällä Pohjois- ja Itä-Lontoossa.

Two Tribes, panimo jossa olen töissä, sijaitsee luovien alojen keskuksessa nimeltä Tileyard Kings Cross. Naapurissamme on musiikkistudioita joissa ovat viime vuosina äänittäneet levyjä muun muassa Paloma Faith, Sam Smith ja Noel Gallagher. Samassa kompleksissa sijaitsevat myös Prodigyn ja Basement Jaxxin studiot,e-urheilukanava Ginx, sekä pyöräilyvaatebrändi Raphan pääkonttori ja monia muita kulttuurialan yrityksiä. Panimon taproomissa vierailee usein tähtiä ja johtavia hahmoja Tileyardin lukuisista yrityksistä, mm. tänä kesänä törmäsin sattumalta Sir Trevor Horniin, joka yritti tiskillä kysellä macro-lagerin perään. Hän sai kuitenkin käteensä meidän pilsnerimme ja tokaisi tyytyväisenä: ”onpas tämä herkullista!”. Silloin mietin mitenköhän paljon olut on saattanutkaan inspiroida populaarikulttuuria ympäri maailman, miten monta kirjaa on kirjoitettu, kuinka paljon musiikkia sävelletty, elokuvia tehty, tai taidetta maalattu olutlasi vieressä?
Monet panimothan ovat populaarikulttuurin innoittamia tai kulttuuri-ihmisten
pyörittämiä. Esimerkkejä löytyy niin Suomesta kuin maailmaltakin. On hienoa nähdä miten craft-oluet, ainakin täällä Isossa-Britaniassa, ovat onnistuneet murtautumaan kulttuuripiireihin eri asteilla. On mielestäni erittäin mielekästä käydä museoiden after hours näyttelyissä ja siellä olevissa pienpanimoiden pop-up baareissa tai käydä teatterissa, kun tarjolla on parisenkin hanaa erilaista olutta. Tuntuu siltä, että olut on vihdoinkin hyväksytty luovana taiteenmuotona myös mainstream-kulttuurin piirissä.

Oluthan nimenomaan on luovan taiteen muoto missä yhdistyy monien eri alojen luovuus. Olut itsessään on yksi taideteos, jossa nautinto saadaan monella tasolla koska se miellyttää kaikkia aisteja. Hurmaavat modernit etiketit ja kaunis väri lasissa huvittavat näköaistia, hiilihapot tanssivat kielellä ja lasi tuntuu kylmältä kädessä, ja maku- sekä hajuaisti pääsevät hurmoksen täyteiselle matkalle, kun olutta saa nauttia. Jopa niinkin, että kokemus välillä ruumiillistuu yhdistettynä muihin kulttuurillisiin nautintoihin. Kävin viime viikonloppuna levymessuilla, join hyvää olutta, kuuntelin
hyvää musiikkia, saatoin tanssia ja näin iloisia ihmisiä. Olisiko aika puhua oluesta kulttuuritekona eikä vain janojuomana? Oluthan on nimittäin ollut aina osa kulttuuria.

Teksti ja kuva: Christoffer Tuominen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 3/2021.

Katso myös Christoffer Tuomisen haastattelu:

Lontoon kirjeenvaihtajamme Christoffer Tuominen; Brexit ja korona brittipanimoiden tuho vai pelastus? – Olutposti

mainos