Keikyklubi: Alea alessa

Muiden tuoretuotteiden tapaan myös oluet saavat kylkeensä punaisia hintalappuja parasta ennen päiväyksen asettaman tuomiopäivän lähestyessä. Houkutteleehan tuo, mutta kannattaako se? Kuvassa poseeraava (oik) Olvin APA löytyi Porvoon Tokmannilta puoleen hintaan, joten ajattelin kokeilla miten vanhan pale alen (bbf100917) käy suhteessa seitsemän kuukautta freesimpään versioon (020418), jonka poimin paluumatkalla S-marketista.

Alkunasautuksen jälkeen ikääntynyt APA pyrkii nopeasti ulos tölkistä. Onhan se ymmärrettävää jos alumiinisäiliössä on ehtinyt viettää liikaa aikaa, niin tuleehan siinä kiire pakotien vapautuessa. Lasiin kaadettaessa old can kuohuu niin voimakkaasti, että suurin piirtein puolet pinta-alasta täyttyy vaahdosta. Uudempi yksilö mahtuu tulppaaniin kertaheitolla. KimitoKeiky -kisaoluita tuodaan kotiovelle samaan aikaan ja vaahdot ehtivät tasoittumaan ennen kuvan ottamaista. Tuoksu on selkeästi iän myötä valjuuntunut, mutta toisaalta samalla ikävän oloisetkin hajut ovat heikenneet yhtä lailla. Suutuntuman rapsakka purevuus on hävinnyt kokonaan ja vaihtunut laimean liukkaaseen litkuisuuteen. Jälkimaku yrittää parhaansa mukaan pysyä pikkuveljensä perässä, mutta jää siinäkin aavistuksen verran jälkeen. Vanha tuote on siis selkeästi huonompi, mutta silti hintansa väärtti, vai onko? Riippuu tilanteesta. Ruokajuomaksi ehdottomasti tuoretta tapausta ja toki myös paljaaltaan nautittavaksi. Alle puolentoista euron puolilitrainen sen sijaan uppoaisi erinomaisesti vaikkapa saunan lauteilla.

mainos