mainos

Keikyklubi: Suomen Paras Olut 2017

 

Kuva: Heikki Kähkönen

Suomen Paras Olut kilpailussa oli tänä vuonna mukana ennätykselliset 212 olutta 38 panimolta. Oluet maisteltiin läpi kotimaisten kuin myös kansainvälisten huippuasiantuntijoiden voimin SOPP-festivaalien yhteydessä rautatientorilla 26.-27. heinäkuuta. Tuomarit jaettiin ensimmäisenä päivänä kolmeen ryhmään. Kussakin ryhmässä toimi 10 tuomaria, joilla oli eri sarjat arvioitavana. Esim. Pale lagers sarjassa oli mukana lähes 50 olutta, joista 24 oli pilsnereitä (kuva alla).

Kilpailun kahdeksan sarjaa:
1. Vaalea lager2. Tumma tai värillinen lager3. Vaalea tai keskitumma ale4. Amerikkalaistyylinen vaalea ja keskitumma ale5. Stout ja portteri6. Muu tumma ale7. Vehnäolut8. Marja-, hedelmä- ja hapanoluet

Karsinnoista valittiin tuomareiden pisteytyksen (0-100) avulla yhteensä 40 olutta (eli viisi per sarja) semifinaaleihin toiselle päivälle. Jokaisessa sarjassa semifinaalien viidestä oluesta tuomaristo valitsi yhdessä kolme parasta ja asetti ne järjestykseen. Itse olin näistä valitsemassa parasta vaaleaa lageria sekä imperial stoutia. Molempien sarjojen voittajasta tuomaristosolumme oli lähes yksimielinen, joten peli oli sitä miten selvä. Toisen sarjan kolmossijasta kävimme pienimuotoista vääntöä, mutta lopulta sekin loksahti kohdilleen. 

Semifinalistit:
Arkkitehti #000000 IPA 6,1 t% (Ruosniemen panimo Oy .)
Black IPA 7,0 t% (Mallaskuun Panimo Oy.)
Black Tide 6,4 t% (Hopping Brewsters Beer Company Oy.)
Blonde 5,9 t% (Iso-Kallan Panimo Oy.)
Bryggeri Dunkel 5,3 t% (Bryggeri Helsinki – Rakuuna Olut Oy.)
Bryggeri Summer Ale 4,6 t% (Bryggeri Helsinki – Rakuuna Olut Oy.)
Bryggeri Vuosisata 10,0 t% (Bryggeri Helsinki – Rakuuna Olut Oy.)
Donut Island Andrea 4,2 t% (Panimoyhtiö Hiisi Oy.)
Double Doc 7,3 t% (Panimo Honkavuori Oy.)
Export stout n:o 1 8,2 t% (Panimoyhtiö TuJu Oy.)
Heavy Sunshine 8,0 t% (Cool Head Brew – Plan Beer Oy.)
High Hopes Oat Pale Ale 4,7 t% (Mallaskosken Panimo.)
Hoppe IPA 6,0 t% (Suomenlinnan panimo.)
Iku-Turso 9,0 t% (Panimoyhtiö Hiisi Oy.)
Imperiaali Stout 9,2 t% (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy.)
Kaski Kylmäsavulager 4,6 t% (Takatalo & Tompuri Brewery.)
Katariina Imperial Stout 9,0 t% (Stadin Panimo Oy.)
Kuula Lager 7,0 t% (Sonnisaari panimo Oy.)
Kölssi 4,7 t% (Marsin panimo Oy.)
Lammin Sahti 7,5 t% (Lammin Sahti Oy.)
Maku Brewing IPA 7,3 t% (Maku Brewing.)
Mango Sour 4,1 t% (Cool Head Brew – Plan Beer Oy.)
Mufloni Barley Wine 9,0 t% (Panimoravintola Beer Hunter’s Oy.)
Mufloni CCCCC IPA 7,0 t% (Panimoravintola Beer Hunter’s Oy.)
Mälli 6,0 t% (Sonnisaari panimo Oy.)
Pacific Pale Ale 5,5 t% (Stadin Panimo Oy.)
Piper Wit 4,7 t% (Suomenlinnan panimo.)
Plevnan Vehnä 5,0 t% (Plevna – Koskipanimo Oy.)
Rainy Summer Wheat Lager 4,7 t% (Mallaskosken Panimo.)
Raspberry Stout 6,0 t% (Stallhagen Ab.)
Seth Lager 4,7 t% (Suomenlinnan panimo.)
Sour Raspberry 4,3 t% (Cool Head Brew – Plan Beer Oy.)
Stadin Imperial Pils 6,5 t% (Stadin Panimo Oy.)
Stadin Lager 5,3% 5,3 t% (Stadin Panimo Oy.)
Suomi 100 Juhlaolut 5,0 t% (Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Oy.)
Thunder Chief 5,4 t% (Hopping Brewsters Beer Company Oy.)
Valo vehnäolut 4,5 t% (Panimo Honkavuori Oy.)
Vauhtiveikko 5,3 t% (Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Oy.)
Vimma 11,0 t% (Mathildedalin Panimo Oy.)
Weizen Bock 7,5 t% (Plevna – Koskipanimo Oy.)
Jokaisen sarjan voittajaolut pääsi mukaan vielä viimeiselle finaalikierrokselle, jonka maistelu suoritettiin pääosin vierailevien tuomareiden toimesta SOPP-festivaalien lavalla yleisön edessä.

Kahdeksasta parhaasta oluesta valittiin Suomen paras olut, joka paljastetaan tänään 2. elokuuta klo 19 alkavalla gaalaillallisella. Illallisen annokset ovat räätälöity erityisellä pieteetillä juuri Suomen parhaimpien oluiden pareiksi. Illan menusta vastaavat ravintola Juuren keittiötoimenjohtaja Antti Ahokas ja Bryggeri Helsingin keittiöpäällikkö Ali Suviala, joten sataprossaa laatua luvassa. Torilla tavataan!