Kippis Festival 2020 peruuntuu

Marraskuun Kippis International Craft Beer Festival siirtyy ensivuoteen.

Syksyn suurtapahtuma Helsingin Kaapelitehtaan Kippis pitää välivuoden maailmalla vallitsevan tautitilanteen takia.

kippis festivaali logo

”Koska joudumme ennakoimaan mahdollisia taloudellisia riskejä monen kuukauden päähän, on näin epävarmassa tilanteessa tehtävä päätös ajoissa. Keskusteltuamme monien ulkomaalaisten panimoiden kanssa epidemiasta ja matkustusrajoitusten epävarmuudesta, joudumme peruuttamaan tämän vuoden Kippis Festivaalin”, kertoo festivaalin tuottaja Michael ”Mikki” Nyman tapahtuman Facebook-sivulla.

Viimevuoden Kippis keräsi Kaapelitehtaalle yleisöä 57 panimon voimin. Kippis toimi myös Suomen Paras Olut -kilpailun kumppanina esitellen kilpailussa menestyneitä panimoita.

 

”Emme myöskään halua lähteä toteuttamaan tynkäversiota tapahtumasta ilman ulkomaalaisten panimoiden edustajien ja panimomestareiden paikalle tuloa. Se olisi mielestämme uskollisten asiakkaidemme aliarvioimista, ja tulisi hankaloittamaan seuraavan vuoden tapahtuman järjestämistä”, arvioi Nyman.

Kippis – International Craft Beer Festival toimi ennen vuotta 2019 nimellä OlutExpo.

Kippis 2019 tunnelmia:

Mallassepät Kippis -festivaalilla

Uudistunut kansainvälinen KIPPIS on syystalven suurin oluttapahtuma

Lue Olutposti -lehden kesänumero nyt ilmaiseksi verkosta!

 

 

olutpostin verkkokaupan mainos

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.