Klassikko-olut: Hoegaarden

”Valko-oluet” eli erilaiset weissbierit, witbierit ja blanchet olivat Euroopassa tavanomaisia pitkään, kunnes vaalean lagerin voittokulku 1900-luvulla alkoi jyrätä niitä alleen.

Moni perinteinen panimo ei kilpailuun kyennyt ja pikkuhiljaa oluita alkoi hävitä markkinoilta. Niin kävi myös Belgiassa Hoegaardenin kylässä, jossa Louis Tomsin teki vuosisatoja vanhassa panimossaan alueen erikoisuutta, korianterilla ja pomeranssin kuorella maustettua witbieriä, viimeisenä alueen panimona. Lopulta Tomsinkin sulki panimonsa 1957. Jatkajaa ei ollut. Paikallinen maitomies Pierre Celis oli ollut panimolla apulaisena ajoittain. Hän kuunteli aikansa kyläläisten haikailua vanhan oluen perään ja haikaili sitä toki itsekin. Niinpä kahdeksan vuotta panimon sulkemisen jälkeen hän otti asioikseen aloittaa Hoegaardenin witbierin tuottamisen uudestaan ja avasi Brouwerij Celis -panimon. Panimo nimettiin sittemmin uudelleen nimellä ”De Kluis”. Vaalea, kepeä ja raikkaan hedelmäinen, perinteisesti korianterilla ja pomeranssinkuorella maustettu Hoegaarden Wit ei jäänytkään pelkästään lähistön erikoisuudeksi. Hiljalleen kylällä alettiin ihmetellä, kun heidän pikkukylänsä oluesta tunnuttiin puhuvan ulkomaita myöten. Vuonna 1985 panimo tuotti jo 30 miljoonaa litraa vuodessa.

olut

Samana vuonna panimolla oli tulipalo, eikä sitä oltu vakuutettu tarpeeksi hyvin.
Rahoituksen vuoksi Pierre joutui myymään panimostaan osan suurelle Interbrew’lle
ja luovutti 1990 panimon sille kokonaan. Interbrew on nykyisin osa maailman suurinta panimojättiä AB-InBeviä, mutta Hoegaardenin pienen kylän oma olut on sillä edelleen valmistuksessa ja se tehdään edelleen Hoegaardenissa. Vaikka reseptiä onkin vuosien varrella säädetty, nykyisin olut tunnetaan maailmanklassikkona ja witbier-tyylin arkkityyppinä. Hoegaardenia saa Suomessakin useimmista baareista ja kaupoista. Myös sellaisista, joihin ei mennä olutvalikoiman vuoksi.

Celis perusti panimon myytyään uuden panimon Texasiin. Panimo valmisti, kuinkas muuten, witbieriä ”alkuperäisellä Hoegaardenin reseptillä”. Pian uusi panimokin myytiin Millerille ja sen jälkeen ”Celis Whiten” tavaramerkki vaihtoi omistajaa pariin otteeseen, kunnes Pierren tytär Christine hankki oikeudet takaisin ja nykyään Texasin Austinissa toimii jälleen Celis Brewery, joka tekee witbieriä alkuperäisellä reseptillä. Panimo on tosin ollut taloudellisissa vaikeuksissa viime vuosina, mutta toivottavasti Pierren perinteen vaaliminen jatkuu myös perheen toimesta.
Vaalimista siinä nimittäin on. Pierre Celis kuoli 2011 ja jätti olutmaailmaan jäljen, jollaista harva on jättänyt. Belgiassa tehdään ja on tehty paljon muitakin vehnäpohjaisia oluita, mutta Celisin oluen myötä pienen flanderilaisen seudun oluttyyli esitellään ympäri maailman sanoin ”Belgialainen vehnäolut eli witbier.
Tiedäthän, niin kuin Hoegaarden”.

Teksti: Jouni Koskinen

Kuva: Oskari Sarkima

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 2/2021.

mainos