Klassikkokapakka: Vihreä Haltiatar

”Päivää, mitä oikein kuvaat ja miksi”, tivaa pimeän baarin sisuksista ilmestynyt mies.

Hän paljastuu Keijo Ståhlbergiksi, juuri kameralle tallentamani olutravintola Vihreän Haltiattaren omistajaksi jo kuudentoista vuoden ajan.
Esittelen itseni sekä asiani ja tilanne muuttuu hieman huvittuneeksi, kun Ståhlberg tajuaa, että hyvällä asiallahan tässä ollaan. Olut on paikallaan.
Baari on juuri aukaissut ovensa Jyväskylän niin sanotun Yläkaupungin ytimessä, mutta lämmin kesäpäivä sekä satamassa meneillään olevat olutjuhlat
pitävät huolen siitä, että ihmiset viihtyvät ulkona. Tyhjä kuppila antaa kuitenkin minulle mahdollisuuden jututtaa omistajaa hieman hartaammin.
Toki tuopin äärellä.

Vihreä Haltiatar on saanut nykymuodossaan alkunsa vuonna 2001. Loppuvuodesta 2003 anniskeluoikeudet siirtyivät sitten Ståhlbergin nimiin. Siitä taas pari vuotta eteenpäin ja naapurin parfymeriaveljekset lopettivat toimintansa, joten oli aika laajentaa tiluksia.

vihreä haltiatar julkisivu

”Parfymerian vanha rouva oli saanut eläkevuotensa täyteen ja minä saanut tämän kapakan velattomaksi, joten pakkohan se oli laajentua”, Ståhlberg naurahtaa.

Nykyisiin mittoihinsa Kauppakadun olutkeidas laajeni vuonna 2013 lisäsiiven myötä. Tällä hetkellä asiakaspaikkoja on sata. Kauppakatu 13 on perinteikäs osoite, sillä samalla paikalla on sijainnut
baari jo vuodesta 1962, kahvila KAPTAH ensimmäisenä. Julkisivun sääilmiöiden koettelema ravintola-kyltti on Ståhlbergin mukaan ilmestynyt ikkunaan vuonna 2000 edellisen omistajan toimesta ja sen alla teippauksessa Vihreä Haltijatar -teksti toivottaa janoiset… Hetkinen, Haltijatar?

”Ravintolan virallinen nimihän on siis Vihreä Haltiatar, ei Haltijatar. Ylimääräistä kirjainta on kyllä yritetty peittää tussilla, mutta sade on vienyt värit mukanaan. Se (kirjoitusvirhe) on vaan jäänyt elämään, ja nykyäänhän molemmat muodot ovat hyväksyttyjä”, omistaja paikkaa tilannetta virnistellen.

Molemmat kyltit kiteyttävät omalla tavallaan koko Vihreän Haltiattaren tunnelman: kuppila henkii boheemia ja nukkavierua salakapakkamaisuutta,
jota moderneista olutravintoloista ei enää löydä. Ajan patina on kaivertanut puumerkkinsä Vihreän Haltiattaren tummille pinnoille – nahan ja puun
kulumat kertovat siitä, että täällä ollaan oltu jo tovi. Ja varmasti toinen tovi on vielä edessä. Haltiatar tarjoaa hämärän ja kotoisen miljöön oluen juonnille,
joi niitä sitten yhden tai yhdeksän. Kotoisaksi baariaan kehuu myös Ståhlberg. ”Lintukoto”, hän kiteyttää ja jatkaa:

”Tänne ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana soitettu poliisia. Vaikka muuten järjestyshäiriöitä tässä Kauppakadulla kyllä piisaa, olenhan
työskennellyt saman kadun varressa kolmekymmentä vuotta.”

Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika ja onkin pakko tiedustella Keijo Ståhlbergilta, että miten Jyväskylä alati kasvavana olutkaupunkina näyttäytyy
pitkän linjan ravintola-ammattilaisen silmiin vuonna 2019.

”Muutin joku aika sitten keskustasta pois, eli en ole aina perillä uusimmista jutuista, mutta selvää aaltoliikettähän tämä on aina ollut. Niin nykyäänkin.
Välillä tuolla on enemmän asiakkaita, välillä täällä. Meillä on kesä pakostikin hiljaisempaa, kun ei ole terassia.” Miksi ei sitten ole?
”Ei olla yksinkertaisesti päästy kaupungin kanssa yhteisymmärrykseen asioista. Onhan tuohon eteen jo piirretty viisikymmentä neliötä, mutta olen
päätynyt siihen, että se on liian kallista ja hankalaa”, Ståhlberg tuhahtaa hieman turhautuneisuutta äänessään.

Vaikka kesä onkin kenties hiljaisempaa aikaa, niin vaikea kuvitella, että Haltiattaren kaltainen ”perusoluttupa” katoaisi ihan äkkiä katukuvasta. Siitä
pitää huolen myös kattava olutsortimentti: yksitoista oluthanaa sekä pitkälti toiselle sadalle nouseva pullovalikoima.
Ja koska kuppila on lainannut nimensä absintilta, la fée verte, niin Ståhlberg kaataa meille pienen maistiaisen kyseistä viinaa laadukkaasta
valikoimastaan. Absinttilasia vieressäni nostava Panimoyhtiön Tujun Tuomas Mäkiniemi tuumii Vihreästä Haltiattaresta näin:

”Tämä on juuri sellainen rauhoittumispaikka, jossa istuisin mieluusti työpäivän päätteeksi siemailemassa olutta ja lukemassa päivän lehdet. Iso Urbock ja Hesarin Kuukausiliite, niillä
pärjäisin pitkälle.”

”Täytyy laittaa se Kuukausiliite siis heti tilaukseen”, Ståhlberg huikkaa tiskin takaa ja rientää palvelemaan sisään astuneita asiakkaita.

”Yksi Lohikäärmeenveri, kiitos”, kuuluu tilaus.

Meidän on aika poistua.

Teksti ja kuva: Teemu Lahtinen

tilaa olutposti mainos