Maku Brewing juhlii SOPP -tapahtumassa

0

Maku Brewingin tarina alkoi vuonna 2014 Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumasta Helsingin Rautatietorilla. Silloin valikoimassa oli kolme panimon olutta; IPA, Golden Ale ja sen Hop Edition.

Nyt tänä vuonna Maku Brewingin festivaalivalikoimassa on yli kymmenen olutta. Neöjän vuoden aikana panimon vuosituotanto on kymmenkertaistunut ja panimo työllistää jo seitsemän ihmistä. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut, Maku Brewingin alkuperäisellä reseptillä tehty IPA-olut löytyy edelleen valikoimista.

”On hauska huomata, miten neljässä vuodessa meistä panimona on tullut jo SOPP-veteraaneja,” kertoo Maku Brewingin toimitusjuhtaja Jussi Tamminen. ”Muistissa ovat ne ajat, kun me taistelimme ensimmäisellä kerralla festarihanojen kanssa ja nyt taas autamme muita, ensimmäistä kertaa tapahtumassa olevia, jotka painivat samojen ongelmien kanssa.”

”Maku Brewingin tulevaisuus näyttää jännittävältä”, jatkaa Tamminen. ” -Ydinmarkkinamme on pääkaupunkiseudulla, mutta pyrimme tietysti myös kasvamaan muuallakin, enkä näe ulkomaan markkinaakaan poissuljettuna. Valikoimamme kasvaa hallitusti ja pyrimme edelleen tekemään hyvänmakuista ja tasalaatuista olutta. Olenkin sitä mieltä, että oluen ei tarvitse aina olla uutta tai kikkailua, vaan hyvää!”


JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

Anikó Lehtinen
Scroll Up