Miestenjuttuja: Sahti tutuksi SM-kisoissa

Sahti on tullut minulle tutuksi jo yli vuosikymmen sitten. Syynä tähän varmaan Lammilainen vaimo. Silti tajuan nyt, että kokemukset tästä jalosta tuotteesta ovat olleet kohtuullisen yksioikoiset, kun kävin tutustumassa lajin osaajiin ja heidän tuotteisiinsa SM-Kisoissa Turengissa. Kisoihin osallistui 51 sahdin valmistajaa eri puolilta maata, ja kun kisa-aluetta kiersi ja juttutti mestareita, tuli äkkiä selväksi että yksioikoinen ”tumma vs. vaalea”-jaottelu sahdin osalta on hyvin vajavainen. Samoin sen maussa on kohtuullisesti kirjoa ja jopa hieman uuden kokeilua.

Ensimmäitä kertaa tapahtumaan tutustuneelle tämä oli huikea mahdollisuus oppia sahdista uutta. Tapahtumassa yleisöllä on mahdollisuus päästä sekä maistelemaan kisaajien sahteja, että vaihtamaan ajatuksia ja oppimaan sahdin tekemisestä. Onneksi osasin ottaa oman maistelumukin mukaan, ja näin pääsin kokeilemaan isoa osaa tarjolla olevista sahdeista. Kiertelyn lomassa muutaman paikkakunnan autoilla oli mahdollisuus istua alas ja jutella tai vaikka lauleskella, jos siltä tuntui.

Erilaiset sahdit

Oman näkemykseni mukaan sahdit jakautuivat kolmeen pääryhmään. Vaaleat, ruskeat ja mustat. Vaaleissa oli hyvin marginaalisesti ruista mukana, joskus ei ollenkaan. Ne olivat usein hyvin pehmeitä, mutta samalla ehkä hivenen yksinkertaisia tummaan sahtiin tottuneelle. Ruskeissa sahdeissa ruista oli jo hieman enemmän, ja ne olivat usein väriltään toffeemaisia, joskus jopa hieman läpi kuultavia. Ruis maistuu näissä vaihtelevasti. Mustat sahdit taas olivat täysin tummia, kuin tummasuklaa. Niissä ruis oli vahvasti maussa esillä. Jokaisessa väriryhmässä makuvariaatiota oli kohtuu paljon. Joissakin kataja maistui, toisissa ei ollenkaan. Lähes kaikki olivat makeita, mutta osa suorastaan siirappimaisia, kun toisissa taas oli hieman katajaista karvautta. Kisoissa tuntui pärjäävän hyvin, jos oli keskitien kulkija, ei liian tumma tai vaalea, ja maku oli pehmeä ilman turhia erikoispiirteitä. Oman maistelun mukaan myös voittaja osui tähän pehmeään keskikastiin.

Muutama sahtierikoisuus

Parhaiten paikalle tuoduista sahdeista jäi mieleen silti erikoisuudet. Ensimmäinen erikoisuus oli sahti, josta hiivan oli annettu viedä lähes kaikki sokeri pois. Se ei ollut enää kovin makea, vaan maussa oli jopa salmiakkisia piirteitä. Tuote sinällään oli hyvä, mutta hyvin kaukana sahdista mihin olen tottunut. Tämän ”sokerittoman” sahdin takana oli mestari, jolla oli diabetes. Jotta hyvästä juomasta ei täysin joutuisi luopumaan, oli hän kehittänyt tämän vähemmän makean version. Minusta juoma osoitti hienoa innovatiivisuutta.

Toinen innovaatio oli ”Sahti-IPA”, tai SahtiPA. Tässä vaaleassa Sahdissa oli todella makea pehmeä runko, mutta se oli maustettu erittäin reilulla aromihumaloinnilla. Humalointi teki tuoksusta ja mausta erittäin DIPA-maisen, ja sahdin tunnusmerkit olivat pitkälti kadonneet. Juoma oli kaiken kaikkiaan erittäin herkullinen, ja voisin sitä kuvitella juovani uudestaankin. Maltainen makeus sopii hyvin yhteen reilun humaloinnin kanssa.

Kisa oli leppoinen tapahtuma

Itse kisat tuntuivat ensikertalaiselle hyvin leppoisille. Tuomareita oli yhtä monelta paikkakunnalta kuin oli sahteja, ja jokainen arvosteli ison määrän eri tuotteita omien makutottumustensa mukaan. Tuomareilla oli päivän aikaan sen verran monta sahtia maistettavana, että ihmettelin miten makuaisti erottaa niistä enää eroja, sillä useat sahdit olivat hyvin saman tyylisiä. Lopulta omasta mielestäni voittajaksi seuloituikin ansiokkaasti juuri sellainen sahti, joka oli kaikin puolin tasapainoinen, ja josta on vaikea löytää mitään hyvin pahasti normaalista poikkeavaa tai uutta. Esimerkiksi sahti-IPAn tai vähäsokerisen sahdin ei voisi kuvitella näissä kisoissa pitkälle pötkivän. Myön liian rukiiset, liian miedot tai liian katajaiset varmasti karsiutuvat jatkosta. Yhtään kuitenkaan näiden tyyppisten sahtien makua väheksymättä.

Kisatapahtuma on sahdin, ja oluenkin ystävälle kokemisen arvoinen. Ihmiset ovat rentoja iloisia ja avoimia, ja juttua saa vaihdettua helposti käytännössä kenen kanssa vain. Ja lähes mistä vain. Ruokatankkaus kannattaa olla kunnossa kisapaikalle tultaessa, sillä jos sahtia aikoo maistaa, on tyhjä vatsa huono kumppani. Kisat ovat myös päivällä, ja suurin osa paikalle tulijoista poistuukin takaisin kotikuntiinsa heti kisan päätyttyä. Vaikka jatkokin toki on, niin itse päivä on varmasti parasta aikaa jos tekijöistä ja tekemisestä haluaa mitään oppia tai kokea. Itselleni ainakin voimistui halu joskus tätä jaloa juomaa tehdä. Saa nähdä milloin sen aikaiseksi saan, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.