Mika Tuhkanen aloitti Pienpanimoliiton toiminnanjohtajana

”Ulos- ja etämyynti sallittava yhdenvertaisesti kaikille pienpanimoille.”

Suomalaisten pienpanimoiden yhteenliittymä Pienpanimoliitto ry on nimittänyt toiminnanjohtajakseen porilaisen Mika Tuhkasen.

Pienpanimoliiton logo

Helmikuun alussa tehtävässä aloittanut 49-vuotias Tuhkanen tuntee pienpanimoiden haasteet läpikotaisin. Hän on työskennellyt alalla yrittäjänä 1990-luvun lopulta lähtien panimoravintola Beer Hunter’sin vetäjänä. Hän on toiminut myös Pienpanimoliitto ry:n puheenjohtajana vuosina 2014–2017.

Toiminnanjohtaja aloitti työnsä tilanteessa, jossa usean suomalaisen pienpanimon henkiin jääminen oli vaakalaudalla niistä itsestään riippumattomista syistä. Tuhkanen toteaa, että pari vuotta kestänyt koronarajoitusten aika on kutistanut pienten panimoiden jo valmiiksi pieniä tuloja entisestään.

”Moni pienpanimo on todella pahassa taloudellisessa kurimuksessa. Pahoin pelkään, että täysin terveellä pohjalla toimineita yrityksiä ajautuu tätä menoa konkurssiin”, kertoo Tuhkanen.

Hän huomauttaa, että valtiovalta voi helpottaa pienpanimoiden tukalaa olotilaa toimilla, jotka eivät maksa valtiolle mitään – päinvastoin lisäävät sen tuloja.

Pienpanimoliiton toiminnanjohtaja Mika Tuhkanen.

”Kaikkien pienpanimoiden tuotteiden ulosmyyntioikeus on saatava vapaaksi litra- ja muista rajoista, etämyynti tulee lopultakin sallia myös kotimaisille pienpanimoille ja lakiin jääneet epäselvyydet sekä puutteet on syytä vihdoinkin korjata asialliseen muotoon.”

Seuraavat muutokset ja täsmennykset lakeihin ja muihin säädöksiin on saatava pikaisesti:

·       Kaikilla pienpanimoilla tulee olla oikeus myydä kaikkia tuotteitaan suoraan kuluttajalle

·       Tuotteita saa myydä ulos panimon kaikkien valmistuspaikkojen yhteydessä olevista myymälöistä

·       Pienpanimoille on sallittava oluittensa etämyynti kotimaisille ja ulkomaisille kuluttajille

·       Alkoholilain sidonnaisuuspykälä on korjattava samanlaiseksi kuin verolaissa on

·       Veroportaisiin liittyvä vuosituotannon laskemistapa on korjattava koskemaan kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutettua olutta

Tuhkanen muistuttaa, että lainsäätäjä on jo ilmaissut olevansa valmis korjaamaan pienpanimoalaa koskevia säännöksiä, kunhan hallitus vain saa asian sille esitetyksi.

”Lainsäädäntöön ehdotetut pieniä panimoita auttavat korjaukset saivat jo kaksi vuotta sitten kansanedustajien enemmistön kannatuksen, mutta asia ei ole sen jälkeen edennyt. Nyt on aika tukea kotimaista työllistävää yritystoimintaa elpymään.”

Lähde: Pienpanimoliitto

TyS500 osa 9. Tarinaa Porista ja mallasviskin juhlavuosi