NeManniset – korona-ajan olutkuskit

Yksi korona-ajan tuoma ilmiö on olutharrastajien järjestämät yhteiset oluen kotiinkuljetukset pienpanimoilta. Olutbloggaripariskunta NeManniset ovat olleet ilmiön näkyvin kärki ja he ajoivatkin  keväällä maata ristiin rastiin hakemassa ja toimittamassa olutta harrastajien iloksi.

– Kaikki alkoi siitä, kun olin menossa eräälle pienpanimolle hakemaan itselleni olutta ja tuli mieleen, että voin hakea siitä muillekin, kertoo Jesse Manninen.  – Tämähän on täysin laillista, jos hakee täysi-ikäiselle kaverille olutta.

-Laissa sanotaan, että yksityishenkilö ei saa hakea päihtyneelle eikä ala-ikäiselle. Näistä olemmekin pitäneet tiukasti kiinni, lisää Sanna Manninen. – Tosin mitään ongelmia ei ole ollutkaan, hän jatkaa.

Manniset ovat ilmoitelleet reiteistään Facebookissa ja Instagramissa. Oluenhakuretkiä on tehty niin Turun kuin Oulun seudulle, Uuttamaata unohtamatta. – Tässä korona-aikaan monet eivät pysty maistelemaan oluita eri puolelta Suomea, koska ravintolat ovat kiinni ja oluen etämyynti Suomen sisällä on kiellettyä, kertoo Jesse Manninen. – Siksi monet olivat todella kiitollisia, että hyviä oluita sai kotiovelle.

Korona-ajan tiukimpien rajoitusten päätyttyä, Manniset ovat myös hiljentäneet olutreissuja. – Nyt voi nauttia oluista taas ravintolassa, Jesse Manninen vinkkaa. – Mutta oluenhakureissut antoivat meille kyllä paljon. Pääsimme tapaamaan monia oluenharrastajia, pienpanimoita ja näkemään myös olutmaailmaa hieman toisin silmin.

LISÄTTY 5.6. Aluehallintovirasto on tehnyt tutkintapyynnön poliisilaitokselle nemanniset- sivun kautta välitettävästä alkoholista, Olutposti seuraa asiaa.

Lisää juttua NeMannisista kesän ilmaisessa Olutpostin digitaalisessa näköislehdessä.

Alkoholin etämyynti on kiellettyä Suomen sisällä. Lue aiheesta lisää!

Pienpanimoiden etämyynti etenee – Hallitus päättää myynnin sallimisesta toukokuussa

 

 

Virusta päähän lahjakorttikampanja