Olut ja kulttuuri: Aleksi Saikkonen, CoolHead Brew

”Perinteinen käsitys panimoalalla on, etta hyvä tuote myy itsensä. Minä en usko siihen. Minusta tuote on tärkein, mutta hyväkin olut vaatii ympärilleen kiinnostavan brändin ja inspiroivia elämyksiä!” -Aleksi Saikkonen, markkinointi ja kehityspäällikkö, CoolHead Brew.

”Olen taustaltani kulttuurituottaja, koulutukseltani taiteen maisteri ja siksi katson panimoalaa hieman eri näkökulmasta kuin monet muut alalla toimivat. Arvostan itse hyvän oluen lisäksi myös sen ympärillä olevaa pöhinää, kuten brändäystä, elämyksiä tuottavia tapahtumia, sekä tarinoita ihmisistä oluen takana. Olen ollut kiinnostunut craft oluista jo pitkään, mutta Lontoossa opiskellessani harrastukseni syveni ja samalla craft beer -käsite arkipäiväistyi, koska paikallisissa baareissa kaikki joivat craft olutta. Se ei ollut mikään pienen piirin kultti, vaan kaikkien
saatavilla. Tällä lailla haluaisin craft oluisiin suhtauduttavan Suomessakin, niin että ne olisivat osa niin eri alojen tapahtumia kuin ravintolakäyttäytymistä. Elitismi ja poteroituminen
on haitallista, kuten on myös kuilujen luominen olutkulttuurin ja muiden kulttuurialojen välille.”

mies ja olut

”Ennen CoolHead Brew:ta toimin melkein kymmenen vuotta taide -ja kulttuurialalla ollen mukana tuottamassa ja markkinoimassa erilaisia tapahtumia, kuten Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalia ja Helsinki Pride -tapahtumaa. Panimossamme olen halunnut kehittää yhteistyötä taide- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa, tämän kautta löydämme uutta urbaania yleisöä, voimistamme imagoamme ja inspiroidutaan itsekin. Lontoon Central Saint Martinsissa tekemäni gradu käsitteli elämyshakuisille suunnattua markkinointia ja tästä ammennan myös ideoita nykyiseen työhöni. Minulla on taustani ja ammattitaitoni takia hyvä käsitys siitä, mitä elämyshakuisille kaupunkilaisille tulee tarjota. Siksi aloitimme
omien tapahtumiemme järjestämisen Helsingin Töölössä sijaitsevan kultturitalo Korjaamon kanssa kanssa – keskitymme oluen lisäksi miljööseen, ihmisiin ja tarinoihin, sekä haluamme entistä enemmän sekoittaa olutkulttuuria muun kaupunkikulttuurin kanssa. Yhteistyömme Korjaamon kanssa laajenee edelleen tänä vuonna, ja tuomme tapahtumiimme entistä enemmän poikkitaiteellisia elementtejä.”

”Teemme yhteistyötä myös muiden taide- ja kulttuurialan tapahtumien ja ilmiöiden kanssa, kuten vaihtoehtoisten musiikkifestivaalien ja taidegallerioiden, sekä Tyrantti-yhtyeen kanssa. Minusta yksi panimoalan ongelma on, että kaikki eivät ymmärrä mitä markkinointi itse asiassa on. Se ei ole vaan somepostausten ja lehti-ilmoitusten tekoa, vaan oluen ympärille pitää luoda maailma, joka kiinnostaa kuluttajaa. Itse tykkään luoda tämän maailman tapahtumien, elämysten ja kiinnostavien yhteistyökuvioiden kautta. Kun ihminen saa elämyksen järjestämässämme tapahtumassa, nimemme jää mieleen ja se muistetaan ostettaessa olutta kaupasta tai ravintolassa. Tapahtumamarkkinointi on näin mielestäni yksi tärkeä osa panimobrändiä ja sillä voi vaikuttaa ihan suoraan ostopäätökseen. En sano, että kaikkien panimoiden pitäisi tehdä yhteistyötä nimenomaan kulttuuri- ja taidealan kanssa, vaan minusta panimoiden tulisi etsiä omat kiinnostuksen kohteensa ja alansa, jotka tukevat sitä omaa brändiä. Yhteistyötä kannattaa tehdä laajasti eri alojen kanssa, koska siitä saa sekä kaupallista hyötyä että uutta puhtia ja uusia kulmia omaan tekemiseen. Haen itse tekemisistämme sielukkuutta, joka näkyy myös kuluttajille niin tuotteemme, markkinointimme kuin tapahtumiemme kautta. Haluan että CoolHeadista huomaa, että teemme ilolla, intohimolla ja uteliaisuudella asioita. Kaikki tapahtumat, sponsoroinnit, muiden panimoiden kanssa tehtävät kollaboraatiot ja kansainväliset yhteistyöt tuovat meille kulttuurista pääomaa ja toisaalta taas elämyksiä kuluttajille!”