Olutta ja lautapelelejä

0

”Oluen kanssa voi olla myös inspiroivaa tekemistä, siksi perustimme olut- ja lautapelikerhon!”

Olen Erkki Häme Olutkauppa Pienen sekä olut- ja lautapelikerhon perustaja:

”Koko kerhon idea lähti, kun juttelimme ystäväni, Every Beer I Take -bloggari Noora Kokkosen kanssa siitä, että olisi mukava maistella erilaisia oluita, mutta siihen pitäisi keksiä joku muu aktiviteetti, ettei maistelu menisi liian vakavaksi. Lautapelit sopivat meidän molempien mielestä erinomaisesti oluenmaistelun seuraksi, koska ne ovat niin kuin oluenmaistelukin, ihmisiä yhdistävää tekemistä.”

”Aloitimme kahdella hauskalla korttipohjaisella lautapelillä ja yhdistimme siihen kasan oluita. Mukaan kutsuimme kavereita, jotka tietävät oluista, mutta eivät ole liian sisällä sen analysoinnissa. Ensimmäisen kerran jälkeen käytännöksi vakiintui, että tilasimme yhdessä ulkomailta nimenomaan tätä tilaisuutta varten laatikollisen olutta, jolloin kustannus osallistujaa kohti on kohtuullinen ja päästään maistamaan oluita, joita kukaan ei ole vielä juonut. Kannatan oluessa kaikkea hauskaa.”

Pien olutkaupan Erkki Häme

”Olen itse tullut alalle vähän eri kautta, en ole kotioluentekijä ja itse asiassa, ennen kuin avasimme Olutkauppa Pienen, en edes juonut olutta. Minua olutalalla kiinnosti positiivinen ja hauska ilmapiiri sekä mielenkiintoiset ihmiset. Ihanaa minusta oli myös se intohimo, millä olutalan ammattilaiset ja harrastajat tuotteeseen suhtautuivat. Olen luonteeltani paneutuja ja siksi kun päätimme perustaa olutkaupan, rupesin tutustumaan olueen tarkasti. Olen taustaltani siiderinjuoja ja aloitin hapanoluista. Muistan vielä kun julistin, että IPA-oluista en kyllä ikinä tule katkeruuden takia pitämään. Tämäkin kumoutui jo kauan sitten – nykyään menee oluet tyylilajiin katsomatta. Haluan tuoda esille modernia olutkulttuuria, johon olut ja lautapelitkin kuuluvat. Olut on iloinen asia ja haluan siksi tehdä sen kanssa sekä töitä että viettää vapaa-aikaa.”

”Olutkaupan perustimme Tuomas Kokkosen kanssa siksi, että näimme että tämäntyyppiselle, hieman erilaiselle kaupalle olisi kysyntää. Minulla on oma visio oluen kanssa toimimiselle ja toteutan sitä nyt sekä kaupassa että omien oluiden maahantuonnissa. Vaikka olutala on kilpailtu ala, näen että alalle mahtuu myös meidänlaisiamme pieniä toimijoita, jos vaan miettii liikeideansa tarkasti.”

”Parasta oluen kanssa toimisessa ovat ihmiset. Olen paljon tekemisissä suomalaisten pienpanimoiden kanssa ja nyt aloitan niiden tuotteiden viemisen Eurooppaan. Maahantuonnin takia reissaan ympäriinsä ja aina minulta kysytään suomalaisesta oluesta. Siitä ei ole mitään käsitystä ulkomailla eikä sitä kautta ennakkoluulojakaan. Koska tunnen suomalaiset pienpanimot Olutkauppa Pienen toiminnan takia, pystyn tarjoamaan sopivia oluita ulkomaillekin. Suomessa usein sanotaan, että hyvä tuote myy itse itsensä, mutta kun tuotteita on paljon, tarvitaan myös brändäystä ja trendien seurantaa. Tähän toivoisin pienpanimoiden keskittyvän entistä enemmän. Haluan olla osa uutta iloista olutkulttuuria sekä työlläni että edustaa sitä vapaa-ajalla. Olut on hauska asia, ja sen demonisointi suomalaisessa alkoholikeskustelussa on turhauttavaa. Suomalaisessa yhteiskunnassa alkoholi on myös ongelma, mutta en itse näe suurimpana aiheuttajana pienpanimoita vaan syyt ovat muualla. Siksi minä haluan viedä eteenpäin nimenomaan oluen positiivista sanomaa!”

ERKIN VINKIT OLUT- JA LAUTAPELI-ILTAAN:

  • Ottakaa peli, jotka ainakin joku on aikaisemmin pelannut, niin ei mene liikaa aikaa sääntöjen tutkimiseen. Peli on hyvä olla aika nopeakierroksinen eikä liian pitkä.
  • Oluista kannattaa sopia etukäteen, ettei kaikki tuo vain yhtä lajia, vaan oluista kannattaa olla maistettavana montaa erilaista.

Teksti: Anikó Lehtinen

Kuvat: Oskari Sarkima

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lhden numerossa 2/2018


JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

Anikó Lehtinen
Scroll Up