Olutkaupunki Rooma

Olutposti matkasi ikuiseen kaupunkiin ja tutustui italialaiseen craft beer -kulttuuriin.

Matkoillamme on ollut muutama sääntö: Ei karttoja, pyri välttämään kulkuneuvoja, syö halvalla (paitsi äyriäisiä). Kaikista edellämainituista saa tiukan paikan tullen luistaa.

Päätoimittajalta tuli jonkin aikaa sitten komento ottaa haltuun Rooman parhaat olutravintolat. Hetkinen, tämän piti olla lomamatka. ”Joo on on, mut käykää kattelemassa paikallista meininkiä. Siellä pitäisi olla varsin virkeä panimoskenekin”, hän sanoi naurahtaen. Lupaus kattaa osa kuluista sai minut taipumaan. Hyvinkin perinteiseen viinimaahan tekemään juttua olutkulttuurista. Tunsin hienoista epävarmuutta.

Saavuimme kumppanini kanssa tammikuiseen Roomaan puoliltaöin. Pikainen check- in Terminin aseman viereiseen hotelliimme ja ulos etsimään iltapalaa sekä olutta. Korttelin toiselta puolelta löytyi hyvältä vaikuttava pikaruokala. Pastaa, kebabia, pizzaa,— kalaa, intialaista, puutarhasaksilla puolitettuja paistettuja kanoja… perus iltapalaa siis. Vegepizzaa itselle ja kumppanille lihaisampaa.

Roomassa ei lain mukaan kaupoissa myydä alkoholijuomia iltakymmenen jälkeen, mutta onneksi ravintolat eivät tiedä tästä mitään. Ostimme 2 pizzanpalaa ja muutaman oluen. 2 pientä hanakaljaa meni ruuan kanssa ja loput ostimme hotellille, jos uni ei vaikka heti tulisikaan. Laskun loppusumma 34 euroa nauratti sekunnin, kunnes tajusin sen olevan totta. Hotellilla kauhistelin budjettiani joka taitaa olla reilusti alimitoitettu.

Aamupalan (heh) jälkeen jalkauduimme Rooman vaihtelevapintaisille kaduille ja suuntasimme kohti antiikin aikaista keskustaa. Parissa tunnissa Colosseum, Circus Maximus ja Fontana di Trevi oli nähty. Matkan olutteema kuumotti takaraivossa. Takaisin ei ole menemistä ilman jonkinlaista artikkelia aiheesta. Käynti pienehkössä supermarketissa vahvisti pelkoani. Pieni hyllyllinen bulkkioluita ja asuntoni kokoinen viiniosasto. Colosseumin lähistöltä löytyi yllättäen ihkaoikea pubi. Paikalliselta irkkubaarilta ulospäin näyttävä ravintola, jonka avonaisesta ovesta kuului Beatlesin Lady Madonna. Selkeä merkki. Baaritiskin molemminpuolin hääräili liikaa henkilökuntaa. Paikka oli selkeästi remontintapaisessa tilassa vaikka olikin auki. Mutta nyt! Tiskillä olevassa kyltissä lukee Italian craft beer. Hymy nousi huulilleni. Kokonaista 4 erilaista. Giovanniksi esittäytyvä tarjoilija kaataa oluet laseihin ja me alamme maistella. Maun kertakaikkinen laihuus naurattaa, mutta otimme myös ne toiset kaksi. Sama juttu. Esittäydyn Olutpostin toimittajaksi ja kysyn Giovannilta löytyykö lähistöltä panimoravintolaa tai käsityöläisoluisiin keskittynyttä baaria.—  ”Jos etsitte panimoita, olette väärässä kaupungissa. Roomassa ei tehdä, Roomaan tuodaan. Kaikki tärkeimmät panimot ovat pohjois-Italiassa. Itse asiassa Tivolissa taitaa olla yksi, mutta sinnekin on yli tunnin matka. En itsekään osaisi ajaa sinne”. Paikallinen panimo taitaa jäädä näkemättä. ”Jos siis haluatte kokea italialaista olutkulttuuria aidoimmillaan, teidän pitää lähteä pois Roomasta”, sanoo hän. Pyydän Giovannia kirjoittamaan listan ravintoloista, joissa näitä pohjois-Italian herkkuja voisi maistella.

”Oluthan on nykyään muotia. Täällä on juotu viiniä tuhansia vuosia, mutta nyt kaikki tekevät olutta. Olen ollut baareissa töissä koko aikuisikäni. Homma alkoi muuttua vuosituhannen vaihteessa pikkuhiljaa kun pohjoisesta saapui nuoria miehiä autoillaan takaluukut täynnä kotitekoisia oluitaan. Otimme niitä myyntiin varovasti. Menekki oli kohtalainen. Varsinainen buumi täällä on ollut ehkä 8 vuotta”, kertoo Giovanni. Kysyn onko oluella Italiassa joku kantaisä suomalaisen sahdin tapaan. ”Ainakaan tietääkseni ei ole. Viini on ollut täällä aina se tärkein juoma. Olut oli profiloitunut lähinnä janojuomaksi, mutta kuten sanoin, nyt kaikki tekevät olutta”. Mitä ihmettä? 8 vuoden aikana olen käynyt Roomassa kolmasti, enkä ole koskaan moiseen törmännyt. Tungen Giovannin listan taskuuni ja maksamme laskun. Tämä alkaa käydä mielenkiintoiseksi.

Joen varrella kaupunginosassa, missä ei tunnu asuvan ketään, astelemme sisään kulturelliin ekokahvilaan. Jo ovenpielessä seisoo massivinen kylmäkaappi täynnä taiteellisia etikettejä. Saisoneita ja IPAa. Pullolliset testiin. Edelleen hyvin laimeaa, jopa IPA. Mietimme johtuuko tämä kuumasta kesästä tai jostain kulttuurillisesta tekijästä, mutta emme pääse lopputulokseen.— Täällä ei puhuta englantiakaan, joten turha kysyä. Ulos kävellessämme tulee samalla kujalla vastaa kaksi muutakin paikkaa, jotka mainostavat ikkunassaan käsityöläisolutta. Mieleeni muistuu espanjalainen Real Ale niminen pubi, missä ei oltu edes kuultu real alesta. Giovannin listan toinen paikka on kutsuvasti nimetty humalan mukaan. Pienen sähläilyn jälkeen löydämme oviaukon. Hetkinen, tämähän näyttää enemmänkin panimolta tai oikeastaan se onkin kauppa, mikä on täynnä putkia ja pannuja…ja olutta. Nyt valikoimaa on jo lähemmäs sadan verran. Pienen sekoilun jälkeen ymmärrän astuneeni sisään väärästä ovesta. Itse ravintola on seuraavana kadun varrella. Ovesta sisään ja tajuan heti tulleemme paikalliseen tap roomiin. Pikkupubin kokoinen avoin tila on täynnä ihmisiä. Iloinen hiljainen puheensorina miellyttää korvaa. Seinät on vuorattu olutaiheisilla julisteilla ja lasinalusilla. Massiivinen hanasto vetää puoleensa vähintään yhtä paljon kuin pieni avokeittiö, missä henkilökunta työstää erikokoisia napostelulautasia. 10 eurolla molemmille lasillinen olutta, kinkkua, tuoretta leipää ja juustoa. Maistoin juuri ehkä elämäni parhaan real alen, kumppanini pils on myös taivaallista. Nyt maistuu. Pienet lasilliset portteria, bockia, maustettua bitteriä. Täällä ei leikitä. Puhutaan todella hyvästä oluesta. Pieni katsaus listaan— todistaa Giovannin puheet tosiksi. Pohjois-Italialaisia panimoita ja muutama tuttu eurooppalainen. Firman omatkin tuotteet ovat herkullisia. Panimo on todella pieni ja sen toimintaa voi seurata lasisen ikkunan läpi.

Viereiseen pöytään istuu yksin liikkellä oleva nuori nainen. Hän kertoo viihtyvänsä täällä koska voi. Italialainen patriarkaalinen yhteiskunta katsoo edelleen kieroon yksin baareissa viihtyviä naisia.—  ”Katso ympärillesi. Täällä puolet asiakkaista on naisia. Pidämme maistuvasta oluesta. Roomassa on aina juotu viiniä, olut on nuorten aikuisten juttu”. Asiakaskunnan keski-ikä on jossain kolmenkympin kieppeillä ja machokulttuuri loistaa poissaolollaan. ”Viihdyn olutravintoloissa ja niin viihtyvät ystävänikin. Oluen ympärille keskittyviä tapahtumiakin on aika paljon jos osaa etsiä”. Ravintolan ulkopuolella seinät on liisteröity täyteen konserttien ja panimotapahtumien punk- ja taidehenkisiä mainosjulisteita. Seuraava etappimme on Giovannin suosittelema pihviravintola. Tilaamme vehnäoluet ja pohdimme sitä, kuinka vaikeata sen saksalaiseen tyyliin valmistaminen mahtaakaan olla. Päätämme— lopettaa tämän päivän kierroksen tähän. Irtopizzeriasta iltapalat mukaan ja uneen meidät tuudittaa italialainen lauantaitanssit- ohjelma. 24–7 lähetys vanhustentansseja. Miksi? Sitä en ehkä koskaan saa tietää. Hotellin ikkunan ulkopuolella lentää papukaija.

Giovannin lista hämmentää. Mitä pidemmälle sitä käymme, sitä enemmän tulen vakuuttuneeksi siitä, että Italia on ehdottomasti olutmaa. Roomassa voit kävellä antiikin tärkeimmän kaupungin katuja vuosituhantisilla katukivillä ja astua sisään joko olutkultturin pyhättöön tai päinvastoin. Voit kulkea kulttuurin pyhätöstä toiseen kävellen, koska kaikki on suhteellisen hyvin lähellä keskeisessä Roomassa, ja nauttia hyvistä moderneista ja perinteisistä oluista kohtuuhintaan.

Palataan vielä hetkeksi Giovannin pubiin. Kysyn häneltä miksei tässä ravintolassa ole tarjontaa enempää? Hän naurahtaa ja kertoo.—  ”Kuten sanoin, muutama vuosi sitten omistajamme halusi tuoda tarjolle pienpanimo-oluita. Se johti siihen, että amerikkalaisia olutturisteja eksyi ravintolaamme ja ne istuivat tiskillä koko illan naputellen kännyköitään. Tämä on kuitenkin Rooma, rakkauden kaupunki.”

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 2/2018

Lue myös olutposti artikkeli italialaisesta Baladin olutravintolaketjusta.

aikakausilehti