Olutkellari: Kotiolut: Heavy Barley Wine


Heavy Barley Wine

Juu-u. Kesäkiireet ja tyhjä pää ovat usein huono yhdistelmä, mutta pidetään sitä taiteilijan vapautena tässä kohtaa. Sain nimittäin kesällä maistooni naapurin siskonmiehen keittelemän barley meadin, avasin sen, nautin sen, arvioin sen ja kadotin kuvat. No kuvat onneksi löytyivät sittemmin jostain bittiavaruuden syövereistä ja sitä myöten päästiin vihdoin puhtaaksikirjoitushommiin. Eero on tietty into piukeena arviota odotellut (tokko edes muistaa pulloa antaneensa enää), joten tässä se nyt sitten on.

Olut on muistaakseni jonkinlainen jatkumo aiemmin naapuriterassilla keitellylle Rosteri IPAlle, vaikka totuuden mukaisemmin taisi jonkinlainen varastonpohjaresepti ollakin? Vahvaa jenkkimenoa oli joka tapauksessa tarjolla, sillä oluen humalointi on hoidettu Columbuksen, Cascaden, Centennialin ja Simcoen voimin. Runko on sataprossasta sahtimallasta ja Barley Wineksi tunnustautuva olut on käytetty mead-hiivalla, joka taisi aika verkkaisesti alkujaan lähteä toimimaan. No, ottihan se lopuulta sitten tuulta alleen ja lopputulos onkin mukavan ryhdikäs, lämmin ja humaliltaan kivasti potkiva 11-prosenttinen nautinto. Olut on pullotettu toukokuun loppupuoliskolla ja nautittu heinäkuun loppuvaiheilla.

Heavy Barley Wine
Rusehtava, samea ja utuinen olut. Tuoksu on alkuun vaimea, siitä huolimatta syvyyksiin viittoileva. Tummahkoa, karamellista maltaisuutta on mukavasti ja matkassa on vähän leipäisempääkin jämäkkyyttä. Ilmassa on tuoksun avauduttua hyvä kirjo greippi- ja havuvivahteista humalakirjoa runsaalla tropiikin hedelmäisyydellä täydennettynä. Lämpö tuo maltaasta esiin lisää makeutta ja yleistä syvyyttä sekä lisäpontta hedelmäisyyteen. Oikein viettelevä.

Maku jatkaa kutakuinkin tuoksun jalanjäljissä, vaikkei samaan loppusyvyyteen ja pyöreyteen ylläkään. Rungossa tummaa, osin paahtunutta karamellia, ehkä tuoksua runsaampaa leipäisyyttä. Trooppinen hedelmä on voimissaan greipin viedessä tuon puolen nimiinsä. Havukkoakin löytyy ja se tehostaa lopun greippisivallusta sopivasti. Jälkipotkussa on myös kevyttä mausteisuutta sekä katkeron mukana nousevaa kuivuutta. Muutoin mennään melko makeaan, muttei liian imelään, tahtiin. Paikoittaista rouheutta löytyy, mikä myös leikkaa pois makeuden pahinta terää.

Tuntuma on melko runsas, huulia tahmaava ja suht soljuva. Alkoholi ei paista läpi, vaikka sopivasti lämmittääkin.

Tuomio: Jenkkihumaloitu, hieman rouhea ja mukavan maltainen Barley Wine. Hidas ja arvokas.

Pisteet: 39/50