Olutmatkailijan blogi: Olutmatkailija Oulussa osa 2

Oulussa oli muuttunut muutakin kuin keskusta. Toppilaan oli noussut komean näköisiä kerrostaloja ja alue on ilmeisesti kokenut melkoisen nousun. Entiset viljasiilot on korvattu kerrostalolla, jonka julkisivu noudattelee siilon pyöreitä muotoja. Myös Oulun olutkapakkatarjonnassa oli tapahtunut kehitystä. Leskinen oli toki omalla paikallaan ja siellä tuli myös yksi olut reissun aikana nautittua: Sonnisaaren Les Kiss Golden Ale. Häpeäkseni minun on myönnettävä, että vasta tätä nyt kirjoittaessani tajuan tämän äärimmäisen monimutkaisen sanaleikin…

Muistiinpanoja ei tullut taaskaan tehtyä (enkä maisteluhetkellä muutoinkaan ollut ehkä aivan parhaassa vireessä), mutta muistaakseni kyseeessä oli panimon tyylin mukaisesti hieman reilummin humaloitu versio belgiaan suuntaan viittaavasta blonde ale -tyylistä. Tai ehkäpä kuitenkin näin jälkikäteen ajatellen kyseessä oli itse asiasa brittityyppinen tulkinta golden alesta, eikä mikään belgian blonde, jollaisena sitä jostain syystä pidin. Hyvä olut, muttei mikään tajunnan räjäyttävä kokemus.

Edellisenä päivänä auringon lämpämästi paistellessa lähes pilvettömältä taivaalta tuli myös selvitettyä onko Keltaisen Aitan oluttarjonnasta nykyisin mihinkään. Lähes viitisentoista vuotta sitten muistan eräänä vappuisena päivänä käyneeni opiskelukaverini kanssa nauttimassa silloin vielä eksoottisilta tuntuneet tsekkiläiset lagerit paikan terassilla. Ihailimme oluen sameaa ulkonäköä, kunnes baarimikko säntäsi pahoitellen paikalle. Olimme saaneet tankin pohjalta sakkaiset juomat ja luonnollisesti meille laskettiin uudet tuopit tuoreesta kegistä. Köyhänä opiskelijana suurin harmituksen aihe taisi kuitenkin olla se, ettemme olleet ehtineet juoda enempää sameasta tuopista.

Tällä kertaa Aitan valikoimassa ei ollut juuri mitään erikoista. Yritin tilata Maku Brewingin IPA:a, mutta se oli loppu. Stallhagenin vastaava ei innostanut, joten päädyin Hoegaardeniin. Tarjoilijatar tiedusteli, otanko juoman sitruunalla ja päätin vastata myöntävästi. Pöydässä huomasin, että samaan seurueeseen kuuluneet työkaverini olivat saaneet myös IPA:nsa tuopissa lilluvan sitruunaviipaleen kera. Jotain erikoista siis kuitenkin.

Aurinkoisella terassilla siemaillun oluen jälkeen aikaa oli vielä yhteen nopeaan. Päädyin luottamaan minua viisaamman neuvoon ja suuntasimme Roosteriin. Paikka sijaitsi ”uuden” Finnkinon lähistöllä puutalossa, jossa—  Oulussa asuessani muistaakseni ei ollut mitään mielenkiintoista. Sisälle astuessa meinasi epäusko iskeä paikan näyttäessä lähinnä cappucinoon ja kanasalaattiin keskittyneeltä kahvilalta. Vaaleat pöydät kylpivät kirkkaassa auringonpaisteessa. Kehtaako tämmöisessä olutta edes tilata?

Onneksi nurkasta löytyi portaat, jotka johtivat hämyisessä alakerrassa sijaitsevaan pubi & burger-paikkaan. Hanavalikoima oli aika vakuuttava. Tilasin hätäpäissäni Sonnisaaren Boston Vice IPA:a ennen kuin huomasin, että paikasta olisi saanut myös Amagerin NEIPA:a. Se jäi nyt valitettavasti testaamatta, mutta muulta seurueeltamme kyseinen juoma sai kehuja. Vaan ei omakaan valintani huono ollut. Mehuisuutta löytyi siitäkin, sekä hedelmää. Katkeroita ehkä aavistuksen vähemmän, kuin Sonnisaarelta yleensä eli omalla mittapuullani juuri sopivasti. Reissun selvästi paras olut. Roosteriin tulee kyllä aivan ehdottomasti palattua jos – ja todennäköisesti kun – Ouluun vielä uudemman kerran päädyn.