mainos

OlutPOSTI onnittelee 100-vuotiasta Suomea

Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn— mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi mesiheinä.— — Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevalassa kerrotaan oluenpanosta kaksi kertaa vuolaammin kuin maailman luomisesta.

Keskiolut vapautettiin ruokakauppoihin ja kahviloihin 1. tammikuuta 1969. Luvan myöntäminen keskioluen myyntiin ja anniskeluun jäi kunnille, joissa varsinkin maaseudulla käytiin ankaraakin kädenvääntöä asiasta. — Asia muuttui EU-lainsäädännön myötä, ja 1990-luvun puolivälissä pienpanimokulttuuri alkoi elpyä. (Teksti: Wikipedia)

Lisää oluesta:

Itsenäisen Suomen oluthistoria osa 1 – Kieltolaista keskioluen vapautumiseen

YLEn Olutmerkkien lyhyt historia