Olutpostin ensimmäinen tilikausi takana

0

Puhalluttaa, mutta vahvasti positiivisella otteella. Sähköpostiin saapui Olutposti media Oy:n ensimmäisen toimintavuoden tilinpäätös. Se oli voitollinen! Liikevaihtoa kertyi snadisti yli 150 000 € ja voittoa hieman yli 2000 €. Ei paljoa, mutta kuitenkin, sillä ilmeisesti voitollinen tilinpäätös ei ole kovinkaan yleistä yrityksen ensimmäisenä vuotena. Ei varsinkaan silloin, jos toimintaa on laitettu kauttaaltaan uusiksi, aloitettu useita kehityshankkeita ja nostettu hartiavoimin koko mediaa yleisön laajempaan tietoisuuteen.

Eli työtä on tehty ydinryhmän sekä ystävien kanssa sangen tanakalla tahdilla.Ja mikä parasta, työilmapiiri on iloinen, rento ja toisiaan kannustava, kuten hyvässä työpaikassa pitääkin olla. Kiitos siis kaikille.

Työn tuloksena Olutposti-lehden levikki ja varsinkin sen lukijamäärä kasvaa ja vielä sangen tuoreet sähköiset kanavat keräävät yleisöä päivä päivältä enemmän. Olutpostin ”uuden tulemisen” vastaanotto ollut todella positiivista kautta linjan ja saatu palaute kannustavaa,

Erityisen otettuja olemme, että  saimme yhteiseen rintamaan mukaan merkittävän määrän kumppaneita. Ilman hyvää ja ammattimaista työryhmää ympärillä ja olutkulttuurin puolesta toimivia kumppaneita puuttuisi valtakunnastamme Olutkulttuuriin keskittyvä media. Media joka on lähes jokaisella harrastuksella, aatteella tai ammattikunnalla. Jos sellaista ei olisi koko arvoketjusta puuttuisi yksi oleellinen tekijä. Missä olisi se kanava, joka kertoisi tapahtumista, trendeistä, reissuista, ravintola elämästä sekä oluen maailmasta ja nostaisi omalta osaltaan koko olutkulttuurin arvostusta?

Olutposti ei ole yksisuuntainen media.  Meneillään on mm. olutalan yhteisen verkkokauppakeskuksen pystyttäminen panimoiden ja brändien oheistuotteille. Tämä avautuu ensi syksynä, ehkä jo aikaisemminkin. Oma verkkokauppa meillä jo on ja tuonut mukavasti näkyvyyttä ja oheistuotemyyntiä. Tuotamme yhteistyössä panimoiden kanssa oluita yrityksille ja brändeille, järjestämme panimomatkoja sekä toimimme useiden tapahtumien mediapartnerina. Pian avautuu myös Tasting Finland lipunmyyntikanava, jossa myydään lippuja tasting-tapahtumiin. Mukana pilotissa on mukava joukko ravintoloita ja eri toimijoita.

Kesällä tulemme näkemään myös ensimmäisen konseptoimamme ja yhteistyössä kumppaneidemme kanssa tuottamamme ”British Invasion” -kampanjan, jossa noin 200:n S-ryhmän vähittäiskaupan hyllyn päädyt on omistettu brittiläisille oluille. Kampanja muusta sisällöstä kuulette myöhemmin. Kaikkia tällaisia tempauksia tulemme tekemään ystäviemme kanssa eri teemoin ja sisällöin.

Eli näin siis ensimmäisenä sangen työn täyteisenä tilikautena ja tanakassa yhteistyössä ja edistyksen hengessä!

Kiitollisena

Jari ”cyde” Hyttinen
Työmies ja kustantaja
Olutpostin verkon ja somen päätoimittaja
Olutposti media Oy


JAA KAVERILLE.

Kirjoittaja

olutpostimestari
Scroll Up