Pint and burger: Teerenranta 2.0 ja Myllysaari

Huikeaa, taas ”terdellä”, Teerenrannassa. Lähes kesän ainoa aurinkopäivä, joten arvasin että paikka on täynnä aikaisin. Ei siellä pöydästä ihan tappelemaan joutunut, mutta jo kello 13 oli laiva yli puoliksi täynnä. Henkilökunta ei Teerenrannassa onneksi ota paineita, vaan astiat laiteltiin kaikessa rauhassa jonon kasvaessa. Vaimo tiedusteli Bacardi Breezeriä, mihin vastattiin ”Ei o … (pitkä tuijotus)… meil on oma Sdhdfdfdkdgljg hanassa” . Sellanen otettiin, vaikka nimestä ei saanut selvää ja ei oikein tiedetty mikä se on, jotenkin ei tuntunut sopivalta kysyä ja juomattahan se jäi.

Brygga oli taas kiinni. En ole nähnyt sitä auki tänä kesänä ollenkaan, kyllä se joskus varmaan on auki, mutta ei siihen aikaan kun liikun tuolla. Mutta tulihan käytyä.

Fillareilla oltiin liikenteessä, joten päätettiin polkaista Myllysaareen, siellähän on pursiseuran kahvila-ravintola. Olihan siellä. Erikoiskahveja en uskaltanut tiedustella, mutta normisumpit sieltä kietastiin ja ”maailman parasta kanapiirakkaa” tarjoijan mukaan. Ihan hyvää se oli, en muista olenko maistanut parempaa.
Paikka on siis saari, johon menee pieni silta. Siellä ei ollut juuri ketään. Tuli mieleen, että halutaanko sinne edes ketään? Paikka muistuttaa ”täällä olisi hyvä pitää häät” -mestaa ja ranta-alueet ovat jätetty ihan sellaisekseen.
Eilen meinaan oltiin Helsingissä ja käytiin Löylyssä, tuli vaan kummia visioita, miten voisi laittaa kansituoleja ja ehkä saunan (joku siellä oli, mutta iso ketju ja kyltti ”yksityisalue” sen edessä), vähän mannermaisempaa purtavaa. Kävisikö siellä kukaan? Luultavasti ei. Lahdessahan pärjäävät lounaspaikat, joissa on isot annokset ja edulliset hinnat.
Niin, täällä soi Yön ensimmäinen levy kokonaan, mikä tietysti Yö-faneja, mikäli sellaisia vielä on, miellyttää.

Myllysaaren Kahvila-ravintola

— Rantaa hallitsi sähköpömpeli

Joku on jättänyt alkkarinsa laiturille.