Pyynikin Brewing Companyn vuosi 2021 alkoi vauhdikkaasti

Navakassa myötätuulessa purjehtiva Pyynikin Brewing Company on isojen positiivisten muutosten edessä.

Toissa päivänä julkistettu Haljalan panimon suuri yrityskauppa lisää yhtiön kapasiteettia vastaamaan asiakkaidensa tarpeita. Uuden toimitilan tuotantokapasiteetti, kaikki juomatyypit yhteenlaskettuna, on täydellä teholla toimiessaan jopa 30 miljoonaa litraa vuodessa ja se turvaa näin Pyynikin tilausten toimitusvarmuuden pitkälle tulevaisuuteen. Uutta toimitilaa etsittiin itse ja myös konsulttien avulla Suomen ohella useasta Euroopan maasta, joista vahvoina kandidaatteina olivat Viron ohella Saksa ja Sveitsi. Mustana hevosena mukaan tullut Koillis-Viron Haljalassa toimiva, kaupungin nimeä kantava panimo vinkattiin pyynikkiläisille vasta taannoin. Tapaaminen ja vierailu sovittiin pikaisesti.

”Aika nopeasti se pyörä lähti siitä pyörimään. Tilat sopivat meidän tarkoituksiin mainiosti ja laitteistokin oli juuri se mitä halusimme. Nyt meillä on näiden ohella myös henkilökunta, joten työt päästään aloittamaan jouhevasti”, kertoo Pyynikin Brewing Companyn perustaja Tuomas Pere.

Viron maantieteellinen sijainti ja ”yrittäjäystävällisempi” poliittinen ilmapiiri olivat myös oleellisessa roolissa valintaa tehtäessä.

”Kyllä me tätä hommaa kuluttajia varten tehdään. Virossa voit tehdä monta asiaa, mitkä jäisivät Suomessa vain haaveiksi, mutta katellaan nyt ihan rauhassa tuo puoli kunhan ollaan saatu toiminta käyntiin ja rullaamaan”, vastaa Pere kysyttäessä mahdollisista etämyyntisuunnitelmista.

Uudessa Haljalan toimipisteessä täytetään tölkkien ohella myös lasipulloja, kegejä ja kierrätysmuovisia PET-pulloja. Tuotteista volyymituotteet ja limonadit siirtyvät pääosin Haljalaan, erikoisoluiden tuotannon keskittyessä Tampereen toimipisteisiin. Tuotantomäärä Virossa ja Suomessa yhteensä alkaa arviolta noin 4-4,5 miljoonan litran vuositahdilla, mutta tulevaisuudessa määrää nostetaan tarpeen mukaan. Uuden toimipisteen logistiikkaa mietitään parasta aikaa.

”Tämä puoli on meillä hiukan auki vielä. Alussa tuote liikkuu lähinnä Tampereen kautta vanhojen kumppaneiden kanssa, mutta uskoisin, että tulevaisuudessa toimitamme asiakkaillemme myös suoraan uudelta panimolta”, kertoo Pere.

tuomas pere

Uudet tuulet puhaltavat myös Pyynikin Brewing Companyn johdossa. Pere keskittyy panimolla uusiin tehtäviin brändäyksen, tuotekehittelyn ja reseptiikan parissa. Tuotannosta vastaavana toimii jatkossa Waltteri Pere. Panimon toimitusjohtajana aloittaa Sinebrychoffilla ja Coca-Cola Companylla aiemmin työskennellyt Kari Lappalainen. Haljalan toimipisteen panimomestarin vakanssiin ei henkilöä ole vielä valittu.

”Nyt on Pyynikin laiva saatettu minun osaltani siihen pisteeseen, että voin rauhassa siirtyä kipparin roolista hiukan taemmas ja keskittyä enemmän itselle tärkeisiin asioihin. Viime vuodet ovat olleet huimaa kyytiä ja viimeistään Financial Timesin nimettyä meidät Euroopan nopeimmin kasvavaksi juoma-alan yritykseksi, ymmärsin oikeasti, kuinka suuren työn olemme yhtiön eteen tehneet. Nyt on aika keskittyä enemmän perheeseen ja harrastuksiin. Haaveena on ollut pitkään myös tehdä ihan tavallisen mittaista työpäivää 16-tuntisen sijaan.”

Kuva: Pyynikin Brewing Company