Reittausblogi: Matkaraportti: Pilsner Urquell Origins Tour 2017 osa 2

Jatkuu osasta 1…

Tunnin mittainen vapaa kuluu nopeasti. Hikisen panimoreissun jälkeen kelpaa kylmä suihku ja sen jälkeen onkin aika hoitaa hotellin wifin välityksellä runsailla kuvilla kuorrutetut somepäivitykset linjoille. Suihkun päälle somettaessa maistuu minibaarista löytyvä toinen ”complimentary Pilsner Urquell”, kuinkas muutenkaan. Se on jälleen hyvää. Yritän myös ottaa pienet nokoset, mutta niistä ei tule mitään. Ajatus on tulevassa iltaeventissä; ”Barrel Party at Na Parkanu” kuten agenda kertoo. Reilun vartin verran saan kuitenkin leputettua silmäluomia, vaikkei uni varsinaisesti tulekaan.

Hotellilta on vain lyhyt kävely panimon omaan Na Parkanu ravintolaan. Paikasta saa aina suodattamatonta ja pastöroimatonta Urkkia hanasta, mutta meille olisi luultavasti luvassa nyt myös panimon tynnyritehtaalla jo nähtyjä pikkutynnyreitä. Matkalla kävelemme paikallisen futisylpeyden Victoria Plzenin kotistadionin ohi, se on aivan panimon vieressä. Kuuntelen kun Jaska juttelee joukossamme olevan tsekkiläisen kanssa futiksesta. Joukko on jo tullut rennommaksi eikä turhaa pönötystä enää ole. Mielialat ovat tietysti korkealla, ollaanhan menossa bileisiin.

Ensimmäiset iltabileissä

Menemme ravintolan sisäpihalle takakautta, siellä olevan portin läpi. Porttien ulkopuolelle asti kuuluu jo musiikkia ja porttien sisällä huomaamme siellä veivaavan nelihenkisen bändin. Livemusaakin siis tarjolla, melko hienoa. Koko sisääntulo oli vaikuttaa ennalta sovitulta kuviolta. Kosketinsoittajasta, basistista, rumpalista ja laulajasta koostuva pumppu veivaa Stand By Me klassikkoa ja panimon Beer Master Robert Lobovsky, joka oli paikalla jo meitä odottamassa, laulaa, tai pikemminkin huutaa siinä sivussa kertosäettä koittaen saada jengiä mukaan. Ei vielä Robert, ei vielä… Emme pääse kunnolla edes portista sisään, kun tuoppeja tuodaan jo käteen. Kylmää, kultaista ja kuohuvaa. Hanaurkki on täällä erittäin hyvää – hedelmäisempää ja raikkaampaa kuin tölkkikama. Na zdravin huudahtelu tuoppeja kilistellessä ei tunnu enää yhtään kliseiseltä. Pihalla on korkeita pyöreitä pöytiä, joiden ääreen seurueet pääsevät seisoskelemaan. Polttaa saa vapaasti.

Beer Master kertoo mitä ilta pitää sisällään.

Kun koko joukolla on kuohuvat kädessä ottaa Robert jälleen tilan haltuun. Pilsnerin ylistystä, lisää tuoppien kilistelyä ja hieman infoa mitä tuleman pitää. Pihan nurkkaan on tuotu esille 30 litrainen tynnyri suodattamatonta ja pastöroimatonta Urquellia, jonka yksi meistä saisi myöhemmin avata. Luvassa olisi myös burgerikisailua, hurjat syömingit ja loppumattomalla oluella varustetut jamit. Bändi jatkaa veivausta, volyymia on sen verran, että jengin kanssa tutustuessa ja blogin osoitteita vaihdellessa joutuu korottamaan ääntään kunnolla. Tyhjän tuopin jos laskee pöytään, on uusi käytännössä jo tuotu tilalle. — Bändi veivaa Ray Charlesin klassikkoa Unchain My Heart, hyvä biisi ja taidokkaita muusikoita. Huomaan viihtyväni. Puhun pitkät tovit Itävallasta autolla tulleen irlantilaismiehen kanssa, olutharrastajia hänkin – tämä kaikki tapahtuu siis Tsekissä tyylikkään vanhan ravintolan sisäpihalla, jossa on livemusaa ja uusi tuoppi tuodaan käteen jo ennen kuin edellinen kunnolla tyhjenee. Fiilis on miltei surrealistinen. Aamulla heräsin Raumalta kotoa ja nyt tilanne ja meininki on tämä. Aika kauas on tultu. Uskomaton tunnelma.

Burgerikisa alkaa, Robert pyytää kuutta vapaaehtoista osallistumaan. Nämä kuusi tekisivät ensin kisaburgerit, jotka hän ja pari muuta maistaa ja pisteyttää. Sen jälkeen jokainen saisi tietysti tehdä itselleen syötäväksi sellaisen burgerin kuin haluaa. Usutan Jaskan kisaan mukaan, koska hän on blogissaan kirjoittanut burgerijuttuja myös. Pihalla on iso grilli, jossa iso kokki paistaa isoja rasvaisia pihvejä. Pöydällä eri täytteitä ja mausteita, joista kisailijat saavat valita mieleisensä. Jaska jysäyttää juustot molemmin puolin pihvia ja spesiaalivetona kosteuttaa sämpylän oluella, lisäksi kylkeen tulee tietysti pekonia ja punasipulia sekä chirachaa, ei liikaa, vaan sopivasti – voitto alkaa heti näyttää varmalta.

Pientä naposteltavaa

Na Parkanussa toimii myös olutmuseo, jonka sisälle on katettu burgerien lisäksi naposteltavaa. On pieniä maistelulautasia, joissa on eri juustoja, keksejä, leipiä, eri lihoja, mm. ankkaa. Lisäksi on vihanneksia, hedelmiä ja tietysti aina yhtä herkullinen gulassi. Kyllä on blogistien hyvinvointiin panostettu melkoisesti. Syömme reilusti – vanha totuushan on; jos meinaat juoda hyvin, syö hyvin. Täällä pystyy myös keskustelemaan rennommin. Robert on ottanut tilan haltuun sisäpihalla. Könyämme museon puolelta vatsat täynnä ulos. Nyt haetaan vapaaehtoista tynnyriä avaamaan ja aiemmin jututtamani irlantilaismies ottaa pienen suostuttelun jälkeen homman hoitaakseen. Pohjoisen pojat ja baltit eivät ole ehkä aivan yhtä halukkaita astumaan estradille.

Robert neuvoo, irlantilainen kuuntelee

Irlantilainen saa esiliinan ylleen. Mahdollisuus on, ettei nuijalla lyötävä hanatappi menekään laakilla reikään ja olut alkaa suihkuamaan paineistetusta tammitynnyristä rinnuksille. Robert neuvoo ja irkku kuuntelee. Itse suoritus menee hienosti. Tappi on tynnyrissä ja vaatteet kuivana. Seuraavaksi suoritetaan tarkka rituaali. Ammoisina aikoina olutmestarit avasivat tynnyreitä ja maistoivat aina ensin, että kelpaako tavara juotavaksi. Nyt irlantilainen on siis olutmestari ja hän saa Robertin kanssa maistaa ensin. Yksi maisto ei kuitenkaan riitä vaan miehet ottavat toiselle ja kolmannellekin jalalle, ennen kuin irlantilainen räjäyttää tunnelman toteamalla, että tavara on kunnossa – käykää kiinni vaan! Mehän käymme ja niin käyvät kaikki muutkin. Tynnyriversio maistuu taas muutaman hanaurkin jälkeen pehmeämmältä ja lempeämmältä. On se vaan hyvää. Maltaisempaa ja runsaampaa. Robert laskee ensimmäisen kierroksen, mutta seuraavat tuopit saa itse laskea tynnyristä. Aina saa ja pitääkin ottaa tynnyrin vierestä kylmästä vesiastiasta puhdas tuoppi. Täällä olisi suuri häpäisy olutta kohtaan laskea tämä kultainen nektari jo kertaalleen käytettyyn lasiin.

Bloggers gonna blog!

Vihreän ja punaisen ryhmämme oppaat Eva ja Marketa ovat myös paikalla, samoin kuin tapahtuman järjestäneen mainostoimisto/pr-agency Mustardin väkeäkin. Hekin nauttivat olutta. Tauolla oleva bändikin on suurimmaksi osaksi tuopit kädessä. Oluen nauttiminen näyttää olevan täällä luontevaa. Miehitämme yhden pöydän Jaskan, skotti-Jamesin ja niiden kahden saksalaisen kanssa, jotka aiemmin nauttivat panimon kellareissa samassa pöydässä kanssamme suodattamatonta. Saksalaiset, mies ja nainen, paljastuvat pariskunnaksi. Mies omistaa baarin ja tekee tyttöystävänsä kanssa olutarvioita Instagramiin. Bändi polkaisee käyntiin Celebrate –kappaleen ja Robert, oppaat ja mainostoimiston väki aloittavat tanssin. Blogistipiireissä joraaminen ei nähtävästi vielä voita oluen nauttimista, vaikka joitain yksittäistapauksia näyttää meininkiin mukaan eksyvänkin. Jaskalla on polvi paskana ja itse tanssin vain useamman sahtilitran jälkeen, joten pysyttelemme tarkkailuasemissa. Skotti fantasioi, että bändi aloittaisi Slayerin soittamisen ja voisimme muodostaa moshpitin. Tätä ei kuitenkaan tapahdu – emme ole yllättyneitä. Lasit tyhjenee ja täyttyy, molemmat suoritteet tapahtuvat automaatiolla.

Unkarilainen, Jaska ja Robert

Kello lähestyy jo yhtätoista, kun on aika julistaa burger-kisan voittajat. Jaska on odotetusti ykkönen, mutta ykköstila on jaettu yhden unkarilaisen kanssa. Voittajat yritetään saada ratkaisemaan lopullinen paremmuus dance-offilla, mutta Jaskan polvi, ja uskoakseni myös suomalainen luonto, ei anna periksi. Unkarilainen vaikuttaa haluttomalta myös. Lopullinen voittaja jätetään auki ja päätetään selvittää seuraavana päivänä. Bändi vetää vielä joitakin kappaleita ja me joitakin oluita. Toteamme, että Urquell on vain 4,4% hyvästä syystä – sitä pystyy nimittäin juomaan loputtomiin. Illan viimeisenä kuullaan erikoisesitys; Beer Master Robert ottaa mikin ja eräs mukana olevista Robertin nuorista padawaneista rumpukapulat ja bändi vetää vielä kerran Stand By Me:n, tällä kertaa Robertin vimmaisen meiningin saattelemana syntyy kertosäkeeseen jo pientä yhteislauluakin. Tynnyribileet ovat päättyneet ja jengi alkaa hajaantumaan. Suomalais-skottilainen triomme tarkistaa vielä tynnyrin tilanteen – olutta on jäljellä! Tynnyri luultavasti vaihdettiin jossain vaiheessa toiseen. Otamme luonnollisesti tuopilliset ja siirrymme ravintolan sisään. Sisälle kertyy muutakin väkeä, molemmat oppaat ja mainostoimiston väkeäkin on vielä paikalla. Urquellin tuleminen ei näytä loppuvan täälläkään ja tynnyristäkin saa vielä haettua, jos niikseen tulee. Jaska käy kerran ostamassa yhden tiskiltäkin. Asia käy ilmi, kun hämmästelemme hänen erilaista ja isompaa lasiaan. Iso tuoppi Urquellia on maksanut noin euron ja neljäkymmentä senttiä. Legendaarista.

Urkkia sisällä

Jutut liikkuvat jo aivan muissa aiheissa kuin oluissa. James hämmästyttää kanssakuulijat laajalla historiantuntemuksellaan. Olemme jo kertaalleen päättäneet lähteä hotellille nukkumaankin, mutta laihoin tuloksin. Kerran teemme melkein jo lähtöä, kun eräs unkarilaiskaksikko saapuu paikalle. Pienempi kaveri, joka vaikuttaa hieman nauttineelta ja valtava kokopartainen korsto. Korsto on ollut matkassamme koko päivän, joskin panimokierroksella siinä toisessa ryhmässä, enkä ole kuullut hänen puhuvan kertaakaan. Nyökkäämme miehelle merkiksi, että joukkoon vaan. Hän avaa suunsa ja mörähtää tervehdykset jykevällä bassollaan – samalla kun seinärappaukset varisevat lattialle äänen voimasta, käy ilmi, että hän on baarinpitäjä Budapestista. Korsto paljastuu mukavaksi mieheksi harmaakarhumaisen ulkomuotonsa takaa, kuinkas muutenkaan. Vaikuttaa hyvältä idealta ottaa hänen kanssaan oluet ja oluethan otetaan. Jonkin ajan kuluttua unkarilaiset ovat poistuneet ja jäljellä on enää suomalaisskottilainen triomme ja mainostoimistossa työskentelevä paikallinen mies.

Virittelemme jälleen vakain aikoimuksin lähtöä hotellille. Muut menevät jo ulos, kun itse kierrän vielä wc:n kautta. Vedet heitettyäni astelen pihalle, jossa kaverit ovat saaneet idean. Paikallinen kaveri tietää, että lähistöllä, ihan parin sadan metrin päässä on sporttibaari, joka on vielä auki. Mikä ettei, kenties pääsisimme vaihtelun vuoksi maistamaan jotain muutakin kuin Urquellia. Kuulostaa houkuttelevalta. Nukkumaan ehtisi kyllä myöhemminkin. Sporttibaarissa on lisää mainostoimiston väkeä valmiiksi paikalla. Totuuden nimissä, vasta tässä vaiheessa minulle valkenee, että he ovat sitä mainostoimiston väkeä, joka tapahtuman on yhdessä panimon kanssa järjestänyt. Siellä he ovat roikkuneet hörhöjen mukana koko päivän mitan panimolla ja muuallakin ollen aivan yhtä kiinnostuneita olutasioista kuin mekin. Shotteja ehdotetaan, mutta kieltäydymme viisaasti – huominen olisi tuskaa jos tässä vaiheessa ottaisi yhtään mitään vahvempaa. Sitä paitsi halusimme maistaa jonkin muun paikallisen oluen… Ai ei ole vai? Baarissa on tarjolla siis tosiaan vain yhtä olutta ja se on tietysti Urquellia. Otamme sitä, kuinkas muutenkaan. Mainostoimiston väki tarjoaa nämäkin, ei ole syytä kaivella lompakkoa esiin. Musiikki soi hiljaisella ja paikassa pystyy juttelemaan normaalilla volyymilla. Parin oluen verran vielä istuskelemme lämpimällä patiolla pimenevässä yössä ennen kuin palaamme koko porukalla hotellille noin kello kaksi. Aamupalalla nähtäisiin noin kello kahdeksan, joten onhan tässä nyt vielä aikaa levätäkin. Skotti tosin ehdottaa vielä jatkotoimenpiteitä – eli minibaarista löytyvää Urquellia hänen huoneessaan, mutta skippaamme ne bileet kohteliaasti. Totean, että olen ollut hereillä 23 tuntia putkeen, siihen nähden kuntokin on vielä varsin kohtuullinen. Uni tulee nopeasti.

Jatkuu osassa 3…

mainos