Reittausblogi: Saisonkesä 2019: Brussels Beer Project / Huyghe / Dupont

Saisonien parissa jatketaan. Nämä ovat osoittautuneet mitä mainioimmiksi pihatissuttelujuomiksi. Onhan saison ehdottomasti parhaimmillaan juuri kesän makuinen. Tässä kolmikossa taas yksi olut legendaariselta Dupontilta. Kyseessä on Hirond Ale, jota en olekaan aiemmin maistanut.
Brussels Beer Project Soleil Levant
Flower Saison | 5,5% | Sisältää ohramallasta | Humalat Magnum, Hallerthau Blanc, Hersbrucker, Simcoe | Mausteena seljankukka, unikko, jasmiini
Mittavalla ainesosaluettelolla siunattua tavaraa. Olut alkaa kaatumaan lasiin maltillisesti vaahdoten ja kun yritin kaatoa koventaen muodostaa kunnon vaahdon, niin pullonpohjalta tuli myös aimo ripaus pienipartikkelista hiivaa lasiin, joka hieman sameutti ulkonäköä. Kuvassakin voi nähdä hiivaa leijailemassa oluen seassa juuri kaadon jälkeen.—  Tuoksu on hyvin kukkainen ja seljankukan raikkaan sitrusmainen aromikkuus nousee voimakkaimpana esiin. ”Belgihedelmää” ja hiivan tuottamaa mausteisuuttakin hieman. Mausteena käytetyt kukat kuitenkin kärjessä. Maku on niin ikään alussa raikkaan sitrusmainen ja kukkainen, mutta keskivaiheilta loppua kohti liukuessa maku jotenkin katoaa. Katkero ja purenta tuntuu suurelta osin jäävän piippuun ja mausteinen loppu jää melko pliisun tuntuiseksi. Hyvä alkumaku, mutta jää siis jotenkin kesken. Suutuntuma on kuitenkin varsin hyvä ja runsaat hiilihapot tuovat sellaista tiettyä kipakkuutta, joka hieman paikkaa loppuvedon puutteita. Lopulta selkeästi keskikastin tavaraa, jolla olisi viimeistellympänä potentiaalia nousta vielä korkeammallekin.
Huyghe La Guillotine
8,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaura, humala, hiiva
Speksien perusteella jonkinlaista duvelmaista blondea ehkä tarjolla. Etiketti kertoo määritelmäksi Golden Blond. Giljotiini saattaa vertautua tässä helppoon juotavuuteen, eli napsahtanee jos liikaa nauttii – vahvuutta on kuitenkin sen verran. Tuoksu on viljaisen maltainen, hieman hunajainen sekä humalainen. Varsin tuntuvaa ja uskoakseni hiivan tuottamaa mausteisuutta löytyy myös. Ei hullumpi tuoksu, eikä sitä ole makukaan. Se on jopa varsin runsaani mausteinen ja jonkin verram katkeroitukin. Runkoa on Duvelia tukevammin ja voimakkuuskin silti hieman kurkkaa maun loppupuolella, joten aivan ylimmän kategorian hekumallisuuksiin ei kuitenkaan ylletä. Hyvä perustason vahva belgiblonde. Mausteisuudessaan saisonmainen, mutta raikkaudessa on tietysti tässä vahvuusluokassa jo annettava hieman periksi. Kesäisessä illassa kuitenkin varsin nautittava tuttavuus ja vaikutuksenkin huomaa.
Dupont Hirond Ale
5,7% | Vesi, ohramallas, speltti, sokeri, humala, hiiva
— 
Vähän kuparissävytteinen on tämä duponttilainen ja vaahtoaa totutun iloisesti. Tuoksu on maltainen, hieman vehnäinen ja mausteisuudeltaan sekä humalaisuudeltaan tosi mieto. Hedelmäisyyttä on kevyesti, luultavastikin hiivan käymisestä tullutta. Alkumaku on makeahko, mutta se kuivuu kivasti loppua kohti katkeron kertyessä. Yleisfiilis on varsin maltainen ja blondejen tyyliin pehmeän ”belgihedelmäinen” sekä hieman hunajainen. Dupontin hiiva ei ole tähän juuri mausteisuutta tuottanut vaan lopun purenta jää pelkän katkeron varaan eikä se täysin riitä melko runsaankin makeuden leikkaamiseen. Muistuttaa jonkin verran De Ranken Saison de Dottigniesia. Maltainen, melko kesy, mutta kuitenkin jollain tavalla viehättävän belgimäinen. Hyvä suutuntuma. Keskikastiin ilman muuta, mutta ei mitään asiaa huippujen joukkoon.
— 
Kolme lisäystä siis kategoriaan ”Varsin jees”. Kokonaissaldo nyt 42 eri saisonia ja muutamia on vielä maistamattakin.— 
Fiilispohjainen ranking
Varsin jees:
Õllenaut Sesoon— 
Hitachino Nest Saison Du Japon
Moose On The Loose Appelsiison
Brussels Beer Project Soleil Levant
Huyghe La Guillotine
Dupont Hirond Ale
Vähän kehnommat:
Spesiaalit:— —