Anheuser-Busch InBevin Sascha Cordes on laadukkaan korkealuokkaisen oluen asialla

Anheuser-Busch InBev on maailman suurin olutyhtiö. Yrityskauppojen kautta se hallinnoi lähes 500 brändiä kaikilla mantereilla Afrikasta Aasiaan. Vaikka se mielletään helposti amerikkalaisen Budweiserin, maailman arvokkaimman olutbrändin emoyhtiöksi, Anheuser-Busch InBev on myös paljon muuta. Yhtiöllä on vankka jalansija monessa perinteikkäässä olutmaassa, joiden klassikkotuotteet jatkavat menestystään yhtiön siipien alla.

Anheuser-Busch InBev:n maajohtaja Sascha Cordes edustaa työssään Beck’sin, Leffen, Budweiserin, Coronan, Stella Artoisin kaltaisia olutmaailman megasuuruuksia, jotka ovat olleet myynnissä maassamme jo pitkään. Anheuser-Busch InBev tiedotti taannoin jakelumallinsa muutoksista Suomessa. Sinebrychoffin ja Servaali Oy:n kautta jo vuosia jatkunut jakelu noudatti yhtiön ja sen yhteistyötahojen markkinointi- ja aktivaatiosuunnitelmaa. Vuoden 2019 alusta alkaen yhtiö siirtyi vientituotemallista kohti suoraa liiketoimintamallia. Siirtymä ei tapahdu hetkessä jo pelkästään tuotemyynnin valtavan volyymin takia. Projekti saatetaan päätökseen kuluvan vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Anheuser-Busch InBevin logistiikasta vastaavan pohjoismaiden johtavan alkoholilogistiikkaan erikoistuneen Skanlogin osuus oli siirtymässä suuri ja yhteistyö jatkuu myös siirtymäkauden jälkeen.

Miten suora liiketoimintamalli käytännössä toimii?

”Uuden jakelumallin ansiosta Anheuser-Busch InBevin brändivalikoiman saatavuus paranee. Yhteistyö kumppaneidemme kanssa on meille tärkeää. Siksi olemme rakentaneet uuden liiketoiminta- ja jakelumallimme yhdessä Skanlogin kanssa. Uuden mallin ansiosta pystymme vastaamaan paremmin suomalaisten tarpeisiin. Samalla voimme palvella kumppaneitamme paremmin sekä parantaa Anheuser-Busch InBevin tuotevalikoiman saatavuutta ja näkyvyyttä kaikkialla Suomessa. Toimimalla yhteistyössä tukkukaupan kumppaniverkostomme kanssa, kykenemme takaamaan tuotteiden saatavuuden kaikkina aikoina, ja kykenemme reagoimaan ketterästi asiakaskunnan kysyntään. Lisäksi meillä on sitoutunut myyntitiimi sekä ravintolamyynnin, että kaupan alan jälleenmyyjien osalta tukemassa brändejämme”, kertoo Cordes uudesta järjestelystä.

Miten uusi malli näkyy kuluttajalle?

”Pyrimme kehittämään kuluttajakokemusta kokonaisvaltaisesti ostotapahtumasta itse tuotteen nauttimiseen. Tämä tapahtuu solmimalla vahvoja kumppanisuhteita sekä ravintolamyynnissä että kaupan alalla. Tavoitteemme on työskennellä yhdessä paikallisten yhteistyökumppaniemme kanssa, ymmärtää heidän tarpeitaan entistä paremmin ja tuoda oppeja eri puolilta maailmaa Suomen markkinoille.

Oletteko lanseeraamassa Suomen markkinoille uusia tuotteita lähiaikoina?

”Suomalaiset kuluttajat ovat hyvin asiantuntevia. Kiinnostus oluita kohtaan on suurta ja he vaativat tuotteilta korkeaa laatua. Globaalin tuotevalikoimamme etu on, että kykenemme vastaamaan paikalliseen kuluttajakysyntään lisäämällä tarjontaan erityylisiä oluita. Ottaen huomioon suomalaisten kuluttajien kysynnän kansainvälisiä premium- ja craft-oluita kohtaan, tulemme varmasti lähitulevaisuudessa tarkastelemaan asiaa tarkemmin.”

Maailmalla ja Suomessa sen myötä, on käynnissä pienpanimobuumi. Miten koette sen suuren toimijan näkökulmasta?

Mielestämme eri trendit eivät sulje toisiaan pois. Edustamme korkealaatuisia oluita, jotka on valmistettu tarkkaan valikoiduista ainesosista ja jotka sopivat nautittaviksi eri tilaisuuksiin. Jos tarkastellaan kaupan alan ja HoReCa-sektorin tarjontaa, uskomme vahvasti, että markkinoilla on tilaa laadukkaille premium-brändeille paikallisten käsityöläisoluiden rinnalla. Käsityöläisoluet ovat nostaneet panimot valokeilaan ja korostaneet kuluttajien vaatimuksia maulle, alkuperälle ja tarinalle. Tämä on jännittävä kehityssuunta, jossa kaikki oluen laadusta kiinnostuneet panimot voivat olla mukana. Yrityksenä mekin käytämme korkealaatuisia prosesseja korkealaatuisten oluiden tuottamiseen parhaista raaka-aineista, suosien paikallista tuotantoa aina kun siihen on mahdollisuus.”

Miten näet käsityöläisolutilmiön tulevaisuuden?

”Käsityöläisoluiden markkina kasvaa edelleen, mutta kasvu on hidastumassa. Uskomme kuitenkin, että ne ovat tulleet tänne jäädäkseen ja olemme investoineet tähän osa-alueeseen.”

Anheuser-Busch InBev on jo vahvasti mukana pienpanimobuumissa. Se on ottanut siipiensä suojaan varsinkin Yhdysvalloissa useita käsityöläispanimoita. Asia on aiheuttanut närkästystä herkkähipiäisimmissä oluenkuluttajissa. ”Isot jyräävät pienet”-ajatusmaailma saattaa pelottaa ja osin näin varmasti onkin. Elämme kuitenkin kaupallistuneessa maailmassa, missä kivijalkaliikkeet ja pientilat ovat katoavaa yrityskulttuuria. Suurin osa pienyrittäjistäkin hakee liiketoiminnaltaan voittoa ja monelle suuren yhtiön vakaampi talous ja logistiikkaedut tulevat varmasti tarpeeseen. Samaa tapahtuu myös Suomessa. Vaakakupeissa painavat varmasti vastakkaisiin suuntiin katu-uskottavuus ja talouden realiteetit.

Teksti: Mikko

Kuva:https:.3 Monkeys Zeno