Suomen Paras Olut 2019 tulee Kuopiosta!

Yhdeksännen kerran järjestettävässä, suomalaisia oluita arvioivassa Suomen Paras Olut-kilpailussa tänä vuonna voiton vei kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon Groteski-olut, joka on tyyliltään Suomessa vielä harvinaisempi Piwo Grodziskie. Groteski-olut osallistui kilpailuun sarjassa muut oluet.

Aniko Lehtine onnittelee suomen paras olut voittajaaPiwo Grodziskie on puolalainen oluttyyli, jota kutsutaan myös pohjoisen samppanjaksi. Tälle oluttyylille on tyypillistä mieto alkoholipitoisuus, ja siinä yhdistyy vehnäoluen raikkaus sekä hento savuisuus. – Finaalituomaristo piti olutta raikkaana ja mielenkiintoisena ja se olikin finaalin ylivoimainen voittaja, kertoo finaalituomariston puheenjohtaja Mariaana Nelimarkka. – Tuomaristo kiitti hieman aliarvostetun ja harvinaisen tyylin esittelemisestä Suomessa. Kansainväliset tuomarit pitivät voittajaolutta tyylilajinsa erinomaisena edustajana.

Iso-Kallan Panimo on vuonna 2013 sukumaatilan yhteyteen perustettu kuopiolainen panimo, joka valmistaa olutta ja virvoitusjuomia. Panimo sijaitsee Savon sydämessä Kuopion Leväsellä ja sen vuosikapasiteetti tällä hetkellä on n. 100 000 litraa.  Nimi Iso-Kalla tulee Pohjois-Savolaisten järvien muodostamasta suurjärvialueesta.

KATSO TÄSTÄ ISO-KALLAN PANIMON HAASTATTELU

JA TÄSSÄ KUVAGALLERIA GAALARISTEILYLTÄ

Suomen Paras Olut 2019 – Tuloslista

Suomen Paras Olut:

Groteski 3,7 t%, Piwo Grodziskie, Iso-Kallan Panimo Oy

Sarjojen palkitut oluet

Vaalea lager

  1. Rock – An allday, everyday lager 4,7 t%, kansainvälinen vaalea lager, RPS Brewing Oy
  2. Märichello 5,2 t%, amerikkalainen lager, Olarin Panimo Oy
  3. Mosaic Lager 4,7 t%, amerikkalainen lager, Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pils

  1. Dashing Dora 5,2 t%, tsekkipils, Hopping Brewsters Beer Company Oy
  2. Lapland Pilsner 5,2 t%, vaalea tsekkilager, Tornion Panimo Oy
  3. Sonnisaari Pils 5,2 t%, saksalainen pils, Sonnisaari panimo Oy

Tumma tai värillinen lager

  1. Bock’s Doppelbock 7,5 t%, doppelbock, Bock’s Corner Brewery Oy
  2. LZ-1 Zeppelin 7,2 t%, doppelbock, Hopping Brewsters Beer Company Oy
  3. Pihta India Pale Lager 6,2 t%, kansainvälinen keskitumma lager, Kanavan Panimo

Vaalea tai keskitumma ale (eurooppalainen)

  1. Rakki Forestfinnish Pale Ale 5,5 t%, englantilainen IPA, Panimoyhtiö Hiisi Oy
  2. Waahto Brewery Red Ale 5,4 t%, irlantilainen punainen ale, Waahto Brewery Oy
  3. Smörre Ruis I.P.A. 5,9 t%, englantilainen IPA, Plevna / Koskipanimo Oy

Amerikkalaistyylinen vaalea ja keskitumma ale

  1. Ankle Slapper Surf Ale 5,2 t%, amerikkalainen pale ale, Fat Lizard Brewing Company Oy
  2. Mosaic APA 4,5 t%, amerikkalainen pale ale, Maku Brewing
  3. Kouko Barley Wine 10,5 t%, amerikkalainen barley wine, Panimoyhtiö Hiisi Oy

Amerikkalainen IPA

  1. New England IPA 5,5 t%, erikois-IPA – New England IPA, Stadin Panimo Oy
  2. Scissors – Indie Pale Ale 5,4 t%, amerikkalainen IPA, RPS Brewing Oy
  3. Juiciness 5,5 t%, amerikkalainen IPA, Cool Head Brew

Stout ja portteri

  1. Ikiiurso Bourbon Barrel Aged 12,0 t%, imperial stout, Panimoyhtiö Hiisi Oy
  2. Waahto Brewery Kahvi Stout 7,4 t%, irlantilainen extra stout, Waahto Brewery Oy
  3. Imperial Stout 10,0 t%, imperial stout, Maku Brewing

Muu tumma ale

  1. Toivo Red Ale 5,5 t%, irlantilainen punainen ale, Kanavan Panimo
  2. Lammin Sahti 7,5 t%, sahti, Lammin Sahti Oy
  3. Kellariolut nro 1 7,0 t%, belgialainen tumma vahva ale, Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Oy

Vehnäolut

  1. Dandelion Dreams Witbier 4,9 t%, witbier, RPS Brewing Oy
  2. Vauhtiveikko 5,3 t%, vehnäolut, Teerenpeli Panimo ja Tislaamo Oy
  3. Weizen Bock 7,5 t%, vehnäbock, Plevna / Koskipanimo Oy

Marja-, hedelmä- ja hapanoluet

  1. Deep Double Stoned 6,0 t%, hedelmä- ja mausteolut, Cool Head Brew
  2. Paljas saari 3,5 t%, gose, Kanavan Panimo
  3. Salted Licorice Raspberry Sour 5,0 t%, hedelmä- ja mausteolut, Cool Head Brew

Muut oluet

  1. Groteski 3,7 t%, Piwo Grodziskie, Iso-Kallan Panimo Oy)
  2. Funky Luomu 6,5 t%, brettanomyches-olut, Fiskarsin Panimo
  3. Prykmestar Savukataja 9,0 t%, erikoisuus, savuolut, Vakka-Suomen Panimo Oy

Oluiden tiedot ovat panimoiden ilmoittamia. Oluttyyli viittaa Beer Judge Certification Program 2015 tyylikuvauksiin.

Suomen Paras Olut -kilpailu

Suomen Paras Olut yleisö 2019Suomen Paras Olut -kilpailu on perustettu vuonna 2011 ja se on kasvanut joka vuosi voimakkaasti. Kilpailu ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena sekä isot että pienet panimot,  ja sen tavoitteena on nostaa suomalaisten oluiden arvostusta sekä tehdä oluita ja niiden valmistajia tunnetuiksi. Kilpailun oluttuomarointi tapahtuu nykyään heinäkuussa osana Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaa Helsingissä.

– Kun kilpailu aikoinaan perustettiin, sillä haluttiin nimenomaan nostaa suomalaisen oluen arvostusta ja kertoa yleisölle suomalaisen oluen tarinaa. Ensimmäinen kilpailu on käyty Lahdessa, jolloin tuomaroitavia oluita oli noin sata.  Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui 46 panimoa suurista pieniin, ja niiltä osallistui kilpailuun 300 olutta yhdessätoista eri sarjassa, kertoo kilpailun järjestäjä Matti Heikkilä, Suomalainen Olut ry:n puheenjohtaja. – Kiinnostus kilpailua ja suomalaista olutta kohtaan on lisääntynyt vuosi vuodelta ja pyrimmekin koko ajan uudistamaan kilpailua olutkulttuurin kehittymisen myötä.

Puheenjohtaja Matti Heikkilä iloitsee kilpailun kasvusta sekä sen saamasta julkisuudesta

– Lisäsimme tänä vuonna kilpailusarjoja, koska katsoimme, että panimoiden määrän ja oluttyyppien kasvun myötä kehitämme kilpailua eteenpäin, sanoo kilpailun käytännön järjestelyistä vastaava Kari Likovuori. – Kilpailuoluista voi kommentoida yleisesti, että IPA-oluita tehdään edelleen laajasti. Hapanoluiden määrä kilpailussa kasvoi, kuin myös tummien ja tuhtien oluiden määrä. Lager –ja pils-oluita ilmoitetaan yhä enemmän, joten lisäsimme lager-sarjan rinnalle oman pils-sarjan. Yhä enemmän oli erilaisia oluttyyppien hybridejä, jotka tekevät tuomarintyöstä haasteellista mutta toisaalta mielenkiintoista. Kilpailun voittaja-olut on hieno esimerkki siitä, miten suomalaiset panimot ovat laajentaneet osaamistaan myös harvinaisempiin oluttyyleihin ja onnistuneet saamaan ne mielenkiintoisiksi ja laadukkaiksi kokonaisuuksiksi, Likovuori jatkaa.

Kari Likovuori kilpailun pitkäaikainen tuottaja

Tuomaristossa nähtiin tänäkin vuonna useita kotimaisia ja kansainvälisiä oluttuomareita sekä oluttoimittajia. Finaalituomaristossa oli niin European Beer Consumers Unionin puheenjohtaja Bo L. Jensen, italialainen Beer Sommelier Diego Pompele kuin maailmankuulu olutasiantuntija ja oluttuomari Tim Webb. Kansainvälisten tuomareiden mielestä suomalaisen oluen laatutaso on hyvin korkea ja he olivat myös innostuneita suomalaisten panimoiden tavasta tulkita oluttyyliklassikoita modernisti.  -Olemme otettuja, että saamme kilpailun tuomaristoon näin kovia kansainvälisiä nimiä, hehkuttaa Heikkilä. Se nostaa kilpailumme profiilia ja tuomareiden kautta tietous kilpailustamme leviää myös maailmalla, joka vaikuttaa myös suomalaisen oluen tunnettuvuuteen sinänsä. Meillä on suuri määrä erinomaisia oluita Suomessa ja on hyvä, että niiden maine kasvaa kansainvälisestikin kilpailun kautta.

– Olemme todella tyytyväisiä, että oluet saavat finaalissa laajan kansainvälisen kokemuksen omaavat tuomarit, lisää Likovuori. – Lisäksi tuomaroimassa on ollut suomalaisia olutalan ammattilaisia, oluttuomareita ja kokeneita oluenmaistajia, joten laadukkaat kilpailuoluet ovat saaneet ansaitsemansa ammattitaitoiset tuomarit.

Olutliiton puheenjohtaja ja sekä Olutpostin päätoimittaja Anikó Lehtinen juontaa
tuomarointia

Suomen Paras Olut -kilpailu on yksi seitsemästä Olutliiton kattojärjestön eli Euroopan Oluenkuluttajien liiton(European Beer Consumers Union) hyväksymästä kilpailusta. European Beer Consumers Union (EBCU) on määritellyt joukon kriteereitä, joita noudattavat kilpailut voivat saada EBCU hyväksynnän. Muita hyväksyttyjä kilpailuita ovat European Beer Star, World Beer Cup, Birra dell’Anno, Brussels Beer Challenge, Dutch Beer Challenge ja Austrian Beer Challenge.

-Olutta on Suomessa tehty niin kauan kuin täällä on ollut asutusta, summaa Heikkilä. On tärkeää, että arvostamme ja puhumme oman juomakulttuurimme puolesta ja Suomen Paras Olut –kilpailun kautta pystymme nostamaan entistä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen ne kaikki erinomaisen makuiset ja korkealaatuiset oluet, mitä Suomessa tehdään.

Suomen Paras Olut -kilpailu on avoin kaikille Suomessa toimivien kaupallisten panimoiden valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä anniskelu- tai vähittäismyynnissä.Sen järjestää Suomalainen Olut ry.

Kilpailussa palkitaan kunkin sarjan kolme parasta tuotetta. Tuomaristo valitsee sarjojen parhaista Suomen Parhaan Oluen, joka palkitaan kunniamaininnalla ja diplomilla. Tämän lisäksi Suomen Paras Olut kustannetaan edustamaan Suomea ja voittajapanimoa European Beer Awards -kilpailuun. Kaikkien sarjojen kolme parasta olutta palkitaan kunniakirjalla. Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako tapahtui Suomen Paras Olut -gaalassa 13.9. Viking Linen Olutristeilyllä. Gaalassa voittajaoluet myös esiteltiin yleisölle ja lehdistölle gaalaillallisen ruokajuomina. Tapahtuman yhteistyökumppanit ovat Pienpanimoliitto, Panimoliitto, Olutliitto, Suomen Olutseura ry., Olutposti, Viking Line, Visit Finland, Lappo.fi, Viking Malt ja Suuret Oluet Pienet Panimot.

 

tilaa olutposti mainos