Suomimetallin pioneeri Sentenced saa oman tribuuttioluen

Sentenced, yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisista metallibändeistä lopetti uransa jo vuonna 2005, mutta puhuttelee edelleen valtavaa fanijoukkoa ympäri maailman.

Nyt yhtye saa oman oluen, joka sai nimen— Ever-Frost yhdeltä yhtyeen tunnetuimmista singleistä.

– Nimi kuvaa erinomaisesti oluen syntypaikkaa ja aikaa, hyytävän kaamoksen kynnyksellä tarpovaa Lappia, oluen valmistaja, Tornion Panimon Kaj Kostiander toteaa pilke silmäkulmassaan.

Sentencedin rumpali Vesa Ranta veistelee:

– Postuumi ajoitus on kaikkien etu. Jos meillä olisi ollut nimikko-olut jo bändin toiminta-aikana, Sentenced olisi saattanut tulla tiensä päähän jo paljon nähtyä aiemmin.

Tornion Panimo tarjosi bändin jäsenille useita vaihtoehtoja nimikko-oluensa reseptiksi. Lopulta tyyliksi valikoitui rapsakka ja raikas pilsner.

– Tämä on ihan helevetin hyvvää kalijaa. Meillä on laajaa vertailupohjaa, sillä olemme vuosien varrella retkillämme ryypänneet melkein kaikkia maailman oluita. Tämä on yksi parhaista. Ever-Frost nautitaan kylmänä ja runsaasti, aamusta iltaan ja pohjaan saakka, tunnelmoi bändin kitaristi Sami Lopakka.

Ever-Frostin etiketteihin on painettu otteita bändin sanoituksista, joita leimaa mustalla huumorilla sävytetty kerronta masennuksesta, itsemurhasta ja kuolemasta. Kaikkinensa etikettejä on neljä erilaista. Olut on pakattu, kuinkas muuten, pikimustiin lasipulloihin.

– Sentenced ja olut kuuluvat yhteen. Haluamme kiittää Tornion Panimoa tästä huomionosoituksesta bändiämme ja sen historiaa kohtaan, toteaa Vesa Ranta.

Oluen ja musiikin liittoa on käsitelty OlutPOSTIssa aikaisemmin muun muassa — Olutkulttuuri musiikissa ja musiikkikulttuuri oluessa— -paneelin- ja Viikate niitti markkinoille Pohjoista Viljaa -lagerin videoilla sekä— Kuinka käy panimoteollisuudelta rock’n roll?— -artikkelissa.