Tallinn Craft Beer Weekend – olutmaailman trendit yhdessä tapahtumassa

Baltian maineikkain oluttapahtuma Tallinn Craft Beer Weekend järjestetään 5-6.5.2023 Tallinnan Kultuurikatel:ssa nyt seitsemättä kertaa. Tapahtuma on täynnä kiinnostavia pienpanimoita ympäri maailmaa, joiden kautta pääsee kiinni viimeisimpiin oluttrendeihin.

Tallinn Craft Beer Weekend

Suomalaisille erittäin tuttu tapahtuma sai alkunsa virolaisen Põhjala pienpanimon halusta järjestää Tallinnaan kansainvälisen tason oluttapahtuma, jossa panimot edustaisivat oman maansa kärkeä. Ensimmäisen kerran TBCW on järjestetty vuonna 2015. Tapahtumassa ovat alusta alkaen olleet tärkeässä roolissa vierailevien panimoiden oluentekijät, jotka itse seisovat oluthanojen takana maistattaen olutherkkuja kävijöille. Tämä antaa lisäarvoa kävijälle, pääseehän näin juttelemaan itse oluen tehneen henkilön kanssa.

TBCW uskookin siihen, että on tärkeää saada kävijöiden lisäksi itse panimoväki viihtymään tapahtumassa, jolloin oluentekijät haluavat tulla maistattamaan oluitaan. Tapahtuma onkin ollut erittäin haluttu panimoiden keskuudessa. Järjestäjät haluavatkin säilyttää TCBW:n intiiminä eivätkä halua kasvattaa tapahtumaa liikaa jolloin tietynlainen rentous katoaa. Tänä vuonna panimoita on vajaa 40 ympäri maailmaa ja seitsemisen Virosta, maistettavia oluita yhteensä vajaa nelisensataa.

TCBW:ssä käytössä on kansainvälinen tapa, jossa kuluttaja ostaa lipun olutsessioon jonka jälkeen hän pystyy maistelemaan oluita kyseisessä sessiossa rajattomasti. Toki maistelulasit ovat noin desin kokoiset ja normaalimaisteluaannos on noin puolisen desiä, joten mistään oluenvetojuhlista ei ole kysymys ja juopumishäiriöt ovat harvinaisia. Suurimmalle osalle kävijöistä tärkeää on nimenomaan maistella mahdollisimman paljon erilaisia oluita, joten pienet maisteluannokset toimivat hyvin. Mikäänhän ei estä ottamasta myös toista annosta samaa olutta, vaikka oluiden määrä kyllä houkuttaa mieluummin kokeilemaan uutta. Panimoilla on yleensä maistettavana pari olutta kerrallaan ja oluet vaihtuvat joka päivä, jopa pariin kertaan.

TCBW on suomalaisten suosikkitapahtuma, ja se näkyy myös kävijöissä. Suomen kieltä kuulee paljon ja kavereitakin saattaa löytyä! Suurin osa kävijöistä on olutharrastajia tai oluen ammattilaisia, mutta on tapahtumassa yleisesti oluesta kiinnostuneita, kaveri- ja työporukoita sekä turistejakin. Lippuja kaksipäiväisessä tapahtumassa on myytävänä yhteensä kolmisentuhatta.

Tapahtumapaikka Kultuurikatel on sekoitus urbaania teollisuusmiljöötä ja uutta teknologiaa. Kultuurikatel eli Kulttuurikattila on alunperin rakennettu jo 1913 ja toiminut pitkään Tallinnan päävoimalaitoksena, ja sen menneisyyden jäljet on taitavasti jätetty näkyviin.  Oluet ovat TCBW:n päävetonaula, Kultuurkatelin riisuttu teollisuusympäristö muodostaa hyvän taustan niille. Oluttiskit ovat hyvin samanlaisia keskenään, kunkin panimon kohdalla on pelkkä nimi, pöydällä pieni kylmä- ja hanalaitteisto sekä muutamia kegejä eri oluita, jolloin on helppo navigoida panimoiden joukossa. Tila toimii muutenkin hyvin, istumapaikkoja on runsaasti ja vessoihin ei yleensä tarvitse jonotella.

Kävijälle TCBW tarjoaa hyvien oluiden lisäksi myös yleensä läpileikkauksen nyt valloillaan olevista oluttrendeistä. Tässä oluttapahtumassa pääsee katsastamaan olutmaailman ja oluttyylien nykytilan. Lisäksi TCBW:ssa pääsee myös hyvin verkostoitumaan niin suomalaisten kuin kansainvälisten oluttoimijoiden kanssa, koska maistelemassa näkee runsaasti myös ammatikseen oluen parissa työskenteleviä ihmisiä, niin pienpanimopuolelta, maahantuonnista kuin ravintoloistakin. Paras anti Tallinn Craft Beer Weekend -tapahtumassa onkin maistella ja keskustella oluista muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa.

Joka vuosi jotain uutta

Joka vuonna tapahtumassa on mukana jo pitkään siellä viihtyneitä panimoita että ihan uusia. – Tänä vuonna meillä on kolme uutta ranskalaista panimoa, kertoo Põhjalan Hans Üüriken. – Ranskalainen pienpanimomaailma on nyt hyvin mielenkiintoinen, joten nyt kävijät pääsevät tutustumaan siihenkin tapahtumassa.

Lisäksi uusia panimoita on mm. Puolalainen Funky Fluid, joiden oluista Üüriken mainitsee erityisesti IPA-oluiden olevan hyvin kiinnostavia sekä kuuluisan Yakiman laakson alueelta kolme panimoa, Fast Fashion, Holy Mountain ja Stillwater. Yhteensä jenkkipanimoita tulee 6 erilaista, uutena tulokkaana J.Wakefield Miamista. Suomea tapahtumassa edustaa CoolHead. Lisäksi panimoita on Baltian maista, Keski- ja Etelä-Euroopasta, Iso-Britanniasta, Pohjoismaista ja Ukrainastakin.

Tapahtuman panimot:

  • Anderson (Tartu)
  • Arpus (Riga, Latvia)
  • Barrier (Oceanside, NY, USA)
  • Basqueland Brewing (Hernani, Euskal Herria)
  • Bevog (Bad Radkersburg, Austria)
  • Birrificio Italiano (Lurago Marione, Italy)
  • Brewski (Helsingborg, Sweden)
  • Brouwerij Kees (Middelburg, Netherlands)
  • Cloudwater (Manchester, UK)
  • CoolHead (Helsinki, Finland)
  • DEYA Brewing Company (Cheltenham, UK)
  • Fast Fashion (Seattle, WA, USA)
  • Fauve Craft Bière (Montpellier, France)
  • Finback (Queens, NY, USA)
  • Fuerst Wiacek (Berlin, Germany)
  • Funky Fluid (Poland)
  • Gamma (Gørløse, Denmark)
  • Holy Mountain (Seattle, WA, USA)
  • Käbliku (Palutaja, Põlva County)
  • Labietis (Riga, Latvia)
  • La Débauche (Angoulême, France)
  • Lehe (Keila)
  • Lervig (Stavanger, Norway)
  • Lindheim Ølkompani (Gvarv, Norway)
  • Mad Scientist (Budapest, Hungary)
  • Moersleutel (Alkmaar, Netherlands)
  • O/O Brewing (Göteborg, Sweden)
  • Pinta (Wieprz, Poland)
  • Purtse (Purtse, Ida-Viru County)
  • Põhjala (Tallinn)
  • Pühaste (Tartu)
  • Ritual Lab (Formello, Italy)
  • Sori (Tallinn)
  • Stigbergets (Göteborg, Sweden)
  • Stillwater Artisanal (Rochester, WA, USA)
  • StuMostow (Wrocław, Poland)
  • Tempest (Tweedbank, Scotland)
  • The Piggy Brewing Company (Liverdun, France)
  • To Øl (Svinninge, Denmark)
  • Track (Manchester, UK)
  • Varvar (Kyiv, Ukraine)
  • Verdant (Penryn, UK)
  • J. Wakefield Brewing (Miami, FL, USA)
  • Whiplash (Dublin, Ireland)

Tallinn Craft Beer Weekend järjestetään 5-6.5.2023.  Craft Beer Weekend 2023 lippuja myydään joko kahden päivän settinä tai jommalle kummalle päivälle. Katso myös tapahtuman Facebook-sivu!

 

Kuvat: Anikó Lehtinen ja TCBW

Lue myös:

Kansainvälinen pienpanimoiden ajolähtö Tallin Craft Beer Weekendissä

mainos