Teerenpeli tänään 25-vuotias!

Tänään 4.3. tulee kuluneeksi 25 vuotta Teerenpelin ja sen ensimmäisen ravintolan perustamisesta.—  Nyt Marianne ja Anssi Pyysingin perustama perheyhtiö Teerenpeli Panimo & Tislaamo työllistää noin 100 työntekijää ja liikevaihto on 14 miljoonaa euroa.

Ensimmäinen Teerenpeli on perustettu Lahteen vuonna 1994, jota seurasi Tampere. Nyt ravintoloita on jo yhdeksän, joista—  osa toimii franchising-periaatteella. Panimoa on laajennettu ja yhtiön tislaamo on avattu vuonna 2002. – Uuden Panimo & Tislaamon perustaminen vaati alusta asti myös vientimarkkinoille panostamista ja viennillä on tänä päivänä yrityksessä kasvava rooli, varsinkin vuoden 2015 tislaamolaajennuksen jälkeen, kertoo Anssi Pyysing. – Nyt juhlavuoden kunniaksi olemme lanseeranneet myös 13-vuotiaan Juhlaviskin, jota myydään ravintoloissamme.

Nostalgisia kommentteja Teerenpelin alun tunnelmasta Anssi ja Marianne kuulevat usein. He muistelevat alkuaikoja lämmöllä mutta sanovat nauraen, ettei kukaan, edes ne asiakkaat, jotka sitä kaipaavat, haluaisi palata niihin olosuhteisiin. Teerenpelin perheyrityksessä sekä asiakkaissa jo toinen polvi on tullut ravintolaikään. Aidon flashbackin lähes 25 vuoden taakse tarjoaa panimon ensimmäinen oma tuote Puolukka Lysti -olut, joka tekee paluun ravintoloihin. – Olemme vuosien saatossa säännöllisin väliajoin tuoneet takaisin suosittuja oluitamme, nyt juhlavuonna halusimme kunniottaa yrityksen historiaa lanseeraamalla uudestaan puolukalla maustetun Puolukka Lystin. Nythän marjaoluet ovat usean panimon valikoimissa, mutta ilmestyessään tämä olut on ollut huomattavasti aikaansa edellä, Anssi muistelee. – Puolukka sopii hyvin olueen ja kuulimme aikoinaan perimätiedon, että satoja vuosia vuosia sitten puolukkaa on käytetty humalan katkeruuden korvaamiseen oluessa, kun humalassa on ollut saatavuusongelmia.— 

Tulevaisuus näyttää Teerenpelin näkökulmasta valoisalta ja kasvujohteiselta. – Käsintehdyt laadukkaat pienpanimo-oluet ja tislaamon perinteisellä pannutislauksella valmistetut Single Malt -viskit sekä ginit kiinnostavat. Oluen suhteen tulemme olemaan jatkossakin nk. vanhan liiton panimo, vaikka meillä on tietotaitoa tehdä kaikenlaisia oluttyylejä, niin haluamme viedä pääsääntöisesti eteenpäin klassikkotyylisuuntia, kuten vehnäoluttta ja pilsiä. Myös seuraavan ravintolan suunnittelu on tiukasti käynnissä ja syksyllä julkaistaan viskiaiheinen kirja, paljastaa Anssi Pyysing.

Teerenpeli Yhtiöt viettää 25-vuotisjuhliaan Lahden Teerenpelissä keskiviikkona 6.3.

Kuvat: Anikó Lehtinen