Tornion Panimo uusi ilmeensä

Koronakurimuksesta selvinneessä torniolaispanimossa viime vuosi oli kiireinen.

Tornion Panimo tuotti ennätysmäärän juomia samalla, kun toimitusjohtaja Kaj Kostiander opiskeli panimomestariksi. Panimolle luotiin  myös uusi laatujärjestelmä ja hankittiin viimeistä huutoa olevat laadunvarmistuslaitteistot. Lisäksi vahvan aseman pienpanimoiden joukossa saavuttanut panimo terävöittää brändiään ja uusii ilmeensä.

Kaj kostiander

”Olemme panostaneet voimakkaasti osaamisen ja laadun kehittämiseen. Se tuntuu tuotteissamme, joten halusimme sen myös näkyvän. Kasvu toisinaan edellyttää, että luo nahkansa ja sen olemme ylpeinä tehneet”, kertoo Kostiander.

Tornion Panimon uusi ilme on vuosi sitten käynnistyneen brändin terävöittämiseen tähdänneen projektin näkyvin osa ja siitä on vastannut bränditoimisto Ahooy Creative.

panimon logo

”Uusi ulkoasu on yksinkertaisen selkeä ja jopa brutaalin erottuva. Se henkii sekä modernin rajakaupungin henkeä että arktisen Lapin tunnelmia. Torniolaiset ovat mutkattomia pohjoisen kasvatteja, jotka viihtyvät laadukkaiden perusasioiden äärellä. Halusimme, että heidän tuotteensa ovat yhtä helppoja tunnistaa kuin ne ovat nauttia”, kertoo brändin ja tölkkien uudesta ilmeestä vastannut Ahooy Creativen AD Paavo Ceder.

Tornion Panimo nousi julkisuuteen kuusi vuotta sitten ennätyssuurella joukkorahoituksella, jonka avulla vuonna 1873 aloitettu panimotoiminta palautettiin entisen Lapin Kullan paikalle. Panimon on onnistunut myös vakuuttaa tuotteillaan, joista tunnetuin on alkuperäisellä 1960-luvun Lapin kultamitalioluen reseptillä valmistettu Lapland Original Lager. Tarina, jota on tituleerattu jopa Suomen oluthistoria suurimmaksi teoksi.

”Teoistaan torniolainen tunnetaan ja siitä kertoo myös uusi sloganimme: Janosta tekoihin. Olemme ylpeitä historiastamme. Elämme kuitenkin täysillä tätä päivää pohjoisessa rajakaupungissamme luoden uudenlaista olutkulttuuria. Se näkyy ja maistuu jatkossa yhä vahvemmin. Jakelumme laajenee merkittävästi samalla, kun uudella ilmeellä varustetut tölkkimme ilmestyvät hyllyihin, joten torniolaista on yhä helpompi löytää koko maassa. Kotimaisen humalan käytössä olemme olleet edelläkävijöitä ja lanseeraamme pian oluen, joka nostaa Suomessa viljellyn humalan aivan uudelle tasolle. Pienet voivat tehdä suuria tekoja”, Kostiander kertoo.

Lähde ja kuvat: Tornion Panimo

mainos