Tuopillinen: Prahan katsaus 2018

Vapun jatkama pitkä viikonloppu vierähti Prahassa. Tekosyynä matkaan toimi BJCP:n tuomarikoe, mutta muuten täysin lomatunnelmissa. Olin viimeksi käynyt kaupungissa 2004, joten tiedoissa oli päivittämisen varaa. Silloin olin juuri aloittanut harrastamaan oluita ja hankkinut ensimmäisen olutkirjani (Michael Jackson: Great Beer Guide) matkakokoisena painoksena. En tiennyt vielä oikein mitään.

Alkuperäisellä matkalla maistelin kaikkia oluita mitä eteen sattui, vaikkei kyseessä mikään olutmatka ollutkaan vaan enemmän nuorten miesten rairai-reissu. Tykästyin Pilsner Urquelliin, mutta en tiennyt mitään sen historiallisesta taustasta. Pidin tsekkiläisistä tummista lagereista ja löysin silloin aivan huipun version nimeltä Tmavý Ležák, jonka rinnalla Suomesta saatu ”Tumma Velko” ei ollut mitään. Paria vuotta myöhemmin kävi ilmi, että ”tmavý ležák” on suomeksi ”tumma lager” ja se Tumman Velkon päihittäjä oli… Tummaa Velkoa*.

Nuoruudessa prioriteetit olivat erilaisia.

Nyt oli 14 vuotta enemmän harrastusta takana ja hivenen paremmat lähtökohdat tutkimiseen. Toisaalta ajatukset olivat sunnuntaiaamun tuomarikokeessa, eikä liikaa jaksanut muiden olutjuttujen kanssa jännittää. Ja toisaalta mukana ollut avovaimo oli ensi kertaa Prahassa, joten vanhan kaupungin ja nähtävyyksien kertaaminen olisi sekin paikallaan. Ajattelin, että olutpuolelta voisi käydä muutamat klassikkopaikat ja toisaalta tutustua paikallisiin panimoihin ja myös uuden pienpanimoaallon tsekkipanimoihin. Iso tilaus sekin.

Noh, hommahan meni siihen, että pääasiassa join matkalla tuoretta pilsiä, vaikka se kuulemma onkin hankalaa lippis päässä.

Pilsistä puheen ollen, jo ensimmäisenä täytenä matkapäivänä alkoi nousta tunne, joka vahvistui entisestään tulevina päivinä: Niin hyvää kuin Pilsner Urquell onkin, on se tuntunut ottavan Prahan keskustasta melko rautaisen otteen. Enkä edes puhu mistään uusien pienpanimoiden näkymättömyydestä vaan ihan perinteiseistä tsekkioluista. Edellisellä matkalla tuntui tulleen vastaan paljon vapaammin Staropramenia, Ferdinandia, Gambrinusta, Radegastia, Budvaria… Nyt Urquellin punainen sinetti tuntui leijuvan ihan joka ainoan baarin yllä.

Craft-buumi on tuonut Prahankin kauppoihin kaikenlaista outoa diipadaapaa.

Osa yllä mainituista toki on saman panimon tekemiä, joten lienee helppo valinta korostaa panimon premium-brändiä turistialueella niissä baareissa joissa on omia oluita ja tietenkin valtaisan konglomeraatin taustatuella vallata ne loput paikat. Vaikka Asahi osti Urquellin reilu vuosi sitten, niin jotenkin epäilisin, että taustalla on edellisen omistajan SABMillerin jyrä. Toinen jätti MolsonCoors ei näemmä ole kyennyt pitämään omistamaansa paikallista Staropramenia kilpailukykyisenä.

Toisaalta joka paikasta saa loistavaa, jopa taivaallisen hyvää Urkkia; toisaalta diversiteetti olisi voimaa. Kyllä täälläkin vähän vallankumousta tarvittaisiin. Tai ehkä viimeksikin joka paikassa oli vain Urkkia ja muistan vain vinoon.

Käynkin läpi eri ravintelit kahdessa kategoriassa: Ne joissa join Pilsner Urquellia ja kaikki muut. Missään kovin eksoottisessa tai salaisessa helmessä ei tullut käytyä, joten kokeneille Prahan kävijöille varmaan tuttuja paikkoja suurin osa.

Ravintolat, joissa join Pilsner Urquellia

V Kolkovné
Kaupunkiin saavuttiin Helsingissä tapahtuneen lentokoneen vaihdon takia todella myöhään perjantai-iltana ruokailematta välissä. Nälissään etsimme tukevaan tuubaan ehtineiden britti- ja italialaislaumojen seasta ruokapaikkaa, josta saisi myös tervetuliaismaljan. Kokoamassani kartassa oli jotain epämääräisiä suosituksia ja sen perässä päädyimme lopulta V Kolkovné -kadulle, josta löytyi saman niminen ravintola. Jonkinlainen klassikko kyseessä.

V Kolkovné kuuluu ”Pilsner Urquell Original Restaurants” – ketjuun. Ketjun ravintolat tuntuivat kaikki olevan joko perinteisiä tai vähintään perinteisen tsekkiläisen mallin mukaan tehtyjä ja Urquellin brändiväreillä ja tummalla puulla koristeltuja. Niissä tuntui kaikissa olevan hyvää perinteistä tsekkiruokaa ja Tankovnaa eli tankista laskettua Urquellia sekä suodattamatonta tummaa Kozelia (”velkoa”).

Ensimmäinen tuoppi Urquellia oli taivaallista. Täydellisen lämpöistä, täydellisesti kaadettua, täydellisen tuoretta. Niin oli seuraavakin. Enempiä miettimättä päälle vielä hyvinkin yhtä tasokas tumma suodattamaton Kozel. Sellaista linnunmaitoa hanoissa parhaimmillaan on ja toisaalta tuolla vanhan kaupungin turistialueillakin hinta oli parisen euroa tuopilta, että teki mieli vain jäädä yöksi ravintolaan. Miten nämä ihmiset saavat tehtyä töitä tämmöisen uutteen lähistöllä?

Henkilökunta oli hivenen uupunutta ruuan tarjoiluun yhdentoista aikaan illalla. Toisaalta kun seurasi viereisessä pöydässä arviolta n. kuukauden juhlinnan jälkitilassa riutuvaa italialaista polttariporukkaa, uupumuksen ymmärsi ja kontrasti toi kummasti pirteyttä tarjoilijoidenkin olemukseen.

Ehkä reissun paras. Tai se seuraava.

U Vejvodů
Lauantaina tovin vanhassa kaupungissa harhailtua vastaan tuli vanha tuttu. Olin ennen edellistä reissua löytänyt jonkun ympäri Eurooppaa juopotelleen brittityypin blogin ja tyyppi kehui kovasti Jilska ja Vejvodova katujen kulmassa olevaa U Vejvodůa. Siellä tulikin poikareissulla syötyä ja juotua paljon ja useaan otteeseen ja katsottua myös Suomi-Tsekki lätkäpeli jostain syystä (Suomi voitti).

Sinne siis jälleennäkemään. Historiallinen rakennus, vanha kuppilakin ja Pilsner Urquell Original Restaurant näemmä sekin. Sisäpihalla oli terassiolosuhteetkin tarjolla, joita ei mielestäni aiemmin ollut. Voin toki muistaa väärin. Otettiin Urkit. Ne olivat täydellisen lämpöisiä, täydellisesti kaadettuja ja täydellisen tuoreita. Väittäisin jopa reissun parhaaksi Urquell-paikaksi, mutta se pieni ero taitaa olla enemmän mielialasta kuin enää itse oluesta kiinni. Hinnat toki tällä sijainnilla täyttä turistiriistoa. Urquell-tuoppi taisi olla 49 korunaa, eli 1,90€.

Jotain pientä suupalaakin olisi hyvä saada, lounaaksi. Aloitin edellisen Prahanmatkan tilaamalla— U Vejvodůssa ”jotain pientä” ja sain silloin järkyttävän kasan ribsejä. Avovaimo tilasi nyt tartarin alkupalalistalta. Olin varovaisempi ja tilasin vain lisäleipää. Ei olisi tarvinnut. Yhdestä tartarista bonusleipien kanssa olikin sitten ”pikkupurtavaksi” helposti kahdelle, ehkä kolmelle.

Taas— U Vejvodů -ähky. Sisällä käydessä huomasin vielä television jossa pyöri Suomi-Tsekki lätkäpeli, 1-0 Suomelle. Nyt oli liian kuumottavia synkronismeja ilmassa. Parempi poistua ennen kuin 23-vuotias itse tulee vastaan ja aika-avaruus repeää.

Noh, näin ympäri Eurooppaa juopotelleen suomityypin blogista voitte nyt lukea, että jos Prahan vanhaan kaupunkiin eksyy niin voisi tehdä paljon paljon huonommankin valinnan kuin— U Vejvodů. Paikkaan nimittäin palattiin vielä toistamiseenkin lähtöpäivänä. Praha-klassikko possunpolvi oli syömättä, täällä oli hyvä paikata se puute. Urkki oli yhtä hyvää kuin aiempanakin päivänä.

U Dvou Kocek
Sunnuntaikierrokseni kaoottisen alun (kts. U Fleku) jälkeen pääsin viimein rauhoittumaan tähän historialliseen pieneen panimoravintolaan. Nimi tarkoittaa ilmeisesti kahta kissaa. Tämäkin on Urquellin logolla koristeltu, mutta ravintolalla on myös omaa olutta ja panimolaitteitakin oli näkyvillä. Talon olutta kyyppari ei kuitenkaan suostunut jostain syystä myymään. Ehkä se oli loppu, mene ja tiedä. Kun kommunikaatio oli käsien heiluttelun tasolla ilman kunnollista yhteistä kieltä, tyydyin Urquelliin.

Pieni baarin puoli ja syömäreiden täyttämä pöytäpuoli, mutta silti aika rauhallinen. Otin ns. pystykaljan baarin puolella. Urkki, päivän ensimmäinen, oli tietenkin triplatäydellistä ja helli kurkkua. Se oli myös yksi halvimmista mihin ydinkaupungilla törmäsin, 44 korunaa. Mietin mihin seuraavaksi ja pyörittelin mielessäni pitäisikö sitä paikallista uutta skeneä tarkkailla enemmän. Mutta nämä täydelliset urkit alle kahteen euroon… Nyt ei kyllä IPA kiinnosta. Niinpä lähdin kohti perinteistä U Zlateho Tygraa… ja päädyin IPAlle (kts. U Kunstatu).

Lokál Dlouhááá
Lokál -ketjun Lokál Dlouhááá (kyllä, kolme á:ta) on nimensä mukaisesti Dlouhá-kadulla. Se oli suht lähellä hotellia ja se otettiinkin ensikohteeksi kaupunkiin iltamyöhään saavututtua. Siellä olisi loistavaksi mainostettua tartaria ja Urquellia tankista. Dlouhá, niin katu kuin baarikin, oli perjantai-iltana valtoimenaan täynnä Euroopan paiseruttoa, tuota modernia mustaa surmaa: Brittiläisiä polttariporukoita. Oi saavu Brexitin musta tuli ja polta kaikki paha pois. Jätettiin silloin kuppila välistä ja jatkettiin eteenpäin V Kolkovneen.

Aina ohi mennessä Dlouhááá oli ihan täynnä. Sunnuntai-iltana oli kuitenkin parempi tuuri. Mesta oli edelleen täynnä, mutta tulimme takaovesta ja pitkän ravintolan läpi kävellessä juuri sopivasti vapautui täydellinen pöytä. Tankovnaa tiskiin ja piti se tartarkin tilata vaikka ei ollutkaan enää ihan varma vatsan tilavuudesta. Kieltämättä herkullinen tartar. Ei ehkä ihan perinteisin, mutta lisukkeineen se muistutti maultaan niin vahvasti perisuomalaista aamuneljältä tuhannen tuubassa ostettua grillimättöä, että kokemus oli hämmentävästi vieras ja tuttu yhtaikaa. Ai toimiiko oluen kanssa, no mitä luulette?

Enää 79 tuoppia näitten jälkeen.

Urquell oli tankista ja se oli, kaikki yhteen ääneen nyt: Täydellisen lämpöistä, täydellisesti kaadettua ja täydellisen tuoretta. Sitähän saa tilattua myös erilaisilla kaadoilla, niin kuin Urquell on viime ajat markkinoinut kovasti. Täällä piti viimein sitä pelkkää vaahtoa kokeilla. Ihan hauska pehmeä pirtelö, mutta pitäydyn ehkä perinteisessä tavassa.

Ravintola itsessään on ihan kiva, suht moderni fiilikseltään. Se vie erikoisesti koko korttelin päädyn ja on muodoltaan käytännössä pitkä putki. Hyyyvin suosittu kuitenkin, kannattanee varata pöytä etukäteen.

U Hrocha
Klassikkopaikka Prahan linnalta matkamuistoputiikkikatua laskeuduttaessa tuli vastaan maanantain nähtävyyskierroksella. Olin merkinnyt sen karttaani lisämääreellä ”Paras Urkki?” Näin jostain olin kuullut tai lukenut. U Hrocha olikin, etenkin sijaintiinsa nähden, yllättävän aidon oloinen kuppila. Pöydissä istui setiä, jotka olivat istuneet samaisissa pöydissä ehkä 40 vuotta aiemminkin. Sisustus oli karua, mutta riittävää.

Kapakassa on vain muutama pöytä ja pari paikkaa ikkunoiden äärellä. Jouduimme seisomapaikoille peräikkunalle, sillä muissa pöydissä syötiin lounasta. Verhoilematon kivitila kaikui ja pari pöydällistä paikallisia ja turisteja sai aikaan melkoisen metakan. Nautiskeltiin oluet pois vaivihkaa ja poistuttiin.

Jaa Urquell? Se oli tietenkin triplatäydellistä, mutta ei, se ei ollut parasta. Ymmärrän kyllä miksi se voi siltä tuntua jos U Hrochassa vähänkin pidempään istuu. Olisi nimittäin ollut illemmalla oiva kapakka istua pidempäänkin tuoppien äärellä.

Ravintolat, joissa en jostain syystä juonut Pilsner Urquellia

Gulden Draak
Jos nuoruuden Itä-Euroopan kierroksilla joku ärsytti, niin joka helvetin paikassa soiva ysäriläinen eurodiskosaasta. Odotin Prahan liikkuneen vähän lännemmäs kuluneina vuosina, mutta lentokentältä tuonut hotellin** kuski ei ollut ajan kulumisesta millänsäkään ja luukutti koko matkan Dr. Albania. Wunderbaumin hajussa luonnollisesti. Pelotti, että tyyppi pyytää teinityttöjä kyytiin ja ajaa sen jälkeen ympäri kaupungin ainoaa toria. Ei sentään. Ehdin juuri bongata belgialaisen olutmerkin Gulden Draakin baarin, kun auto pysähtyikin suoraan sen eteen. Hotellia vastapäätä olutkapakka! Kätevää, vaikka ei tänne belgioluita tultukaan juomaan.

Tulihan sinne sitten yksille ensimmäisen illan päätteeksi eksyttyä. Gulden Draak oli siis ihan suoraan ko. olutmerkin baari, hyvin vahvasti sille brändätty. Jopa korniuteen asti hanoja koristavilla kultaisilla lohikäärmeillä. Muutenkin saman panimon tuotteita, Duvel-klooni Piraatia sun muuta. Hanoja oli paljon ja ainakin puolet ihan tappovahvaa 9-11% kamaa. Annoskoko onneksi prahalaiseksi piskuinen 25cl, josta sai pulittaa n. 2,5€. Belgialaista pullotavaraa myös kiitettävästi. Henkilökunta oli herttaisen ystävällistä, jos jopa vähän tyrkkyä ja voi tätä suositella jos jostain ihmeen syystä haluaa mennä tsekkeihin juomaan belgialaista olutta.

Niin ja se joka paikassa soinut ysäriläinen eurodiskosaasta muuten? Nykyään lähes joka paikassa, täysin paikan muusta luonteesta riippumatta, soi listapoppia tai paskaa räppiä tai molempia. Ruokaravintola, listapoppia. Remumesta, paskaa räppiä. Historiallinen baari, paskaa listaräppiä. Mitä helvettiä Praha?

Fat Catin APA. Huomatkaa hatun oikeaoppinen käyttö.

Fat Cat
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä tsekattiin luonnollisesti vanha kaupunki, Stare Mesto. Siellä tuli vastaan ensimmäinen merkki Prahan craft-skenestä: Modernin näköinen panimobaari. Janohan se jo olikin ja kun kerran tervetuliainen hoitui pilsnerillä, niin seuraavan päivän avaus oli hyvä hoitaa tämmöisellä.

Nautittiin hyvin pienikokoisella terassilla yhdet nopeana pistäytymisenä. Sisäpuoli baarista jäi vähälle näkemiselle. Vaihtuvia craft-hanoja joka tapauksessa ja omia oluita myös, sekä maistelulautoja saatavilla. Otin talon nimioluen, joka oli varsin jees APA. Ei mitään erityisen mieleen jäävää kuitenkaan.

Nimetön terde
Tois puol jokkee melko lähellä Kaarlen siltaa oli joelle näkyvä ravintolan terassi isossa valkoisessa talossa, jonne lämpö ja jano veti. Henkilökunta oli helisemässä kiireen kanssa mistä lie syystä ja palvelu siksi niin hidasta, että lopulta siirryimme edempänä näkyvälle rennommalle terassille.

Most legii -sillan varjossa pienestä myyntikopista ja irtovarjoista joen laidalle koottu terde tarjoili yllättäen muuta olutta kuin Urquellia. Bakalar-lager on perustason tsekkilager ja se tarjoiltiin muovituopista, mutta sen sai, arvasit jo, täydellisen lämpöisenä, täydellisesti kaadettuna ja täydellisen tuoreena. Hämmästyttävää. En muista yhtään muovituopissa bulkkilageria tarjoilevaa kesäterassia Suomessa, jossa edes yksi noista asioista olisi ollut kunnossa.

Terassilla oli ehkä joku nimi, mutta kuka näitä muistaa. Otsikko on linkattu sen sijaintiin.

Pivovar Narodni
Lauantaipäivän kiertelyä oltiin jo lopettelemassa kun ratikka jätti Narodni-kadulle ja eikö siellä seinässä lukenut, jotta ”brewery”. Sinne siis.

Vanhaan taloon oli rakennettu modernin oloinen panimokapakka, jossa oli kiva puutarha-sisäpiha istuksittavaksi naapurin paljon modernimman arkkitehtuurin varjostamana. Seurana turisteja ja varakkaan oloisia paikallisia. Panimo ei craft-tuulia myötäillyt muuten kuin ehkä visuaaliselta ilmeeltään vähän. Tarjolla oli nimittäin tsekkilageria eri väreissä. Czech Lion— brändinimeltään. Tilasin perusvaalean. Se ei ollut mikään ihmeellinen. Ranskalaiset olivat snäkseinä ihan hyviä, jos hintavia.

Salabka
Lauantaista iltapuoli oli varattu hyvin syömiselle Salabka-viinitilan ravintolassa. Siellä ei luonnollisesti olutta virrannut, joten Urquell jäi juomatta sielläkin. Voi kuitenkin lämmöllä suositella ruokien ja eritoten ympäristön puolesta. Viinitarhan vieressä terassilla auringon laskiessa mäen taakse oli melko tunnelmallista.

Talon omista viineistä ei mitään erityisiä elämyksiä irronnut, mutta joihan niitä ja onhan se kiva aina nauttia jotain mikä on tuotettu kirjaimellisesti ihan vieressä. Ruokapuolelta fine dining -tason ateria oli varsin hyvä. Eritoten ”chocolate textures”-jälkiruokaa voin suositella. Hieman liikaa kokki tuntui yrittävän, kun joka annoksessa oli sen kaksikymmentä elementtiä yhtä monella eri tekniikalla.

BeerGeek Bar
Sunnuntain aamupäivä meni BJCP:n tuomarikokeessa, mitä varten Prahaan oli yleensäkin ajauduttu. En käsittele koetta tarkemmin tässä. Siitä voit nimittäin lukea enempi kesäkuun Olutpostista. Koe järjestettiin kuitenkin BeerGeek Bar nimisessä kellaribaarissa Jiřího z PodÄ›brad -metroaseman lähellä.

BeerGeek Bar on moderni, hyvin craft-muodin mukainen mesta. 32 hanaa ja kivana yksityiskohtana ikkunat joista näkee kegihuoneeseen/pullovarastoon. Toisaalta se on kivaa vaihtelua kaupungin lagerin täytteiseen tarjontaan, mutta toisaalta sitten taas sillä lailla geneerinen craft-mesta, että täysin vastaavia baareja löytyy Suomestakin lukuisia. Paikalliset pienpanimot toki paremmin esillä, itse asiassa baarissa oli Raven-panimon tap takeover käynnissä.

BeerGeek oli auki vain koetta varten, eikä sieltä voinut ostaa olutta silloin, eikä paikalle tullut palattua myöhemminkään. Joka tapauksessa vaikutti laatukapakalta ja craft-meininkeihin varmasti kaupungin parhaimmistoa.

U Fleku
BeerGeekistä suuntasin kokeen jälkeen rauhoittumaan U Flekuun. Tai niin kuvittelin. Rauhoittuminen oli touhusta aika kaukana. U Fleku on ilmeisesti jollain tavalla legendaarinen kuppila Prahanmatkaajille, myös ei-olutmatkaajille. Sen verran monet tuntuivat sen tietävän kun kerroin Prahaan lähteväni. 2004 en itse moisesta tiennyt, joten oli aika tarkastaa. U Fleku tunnetaan siitä, että se tarjoilee oluena omaa talon tummaa lageria, joka on kuulemma erityisen hyvää. Jossain oli varoiteltu tyrkyistä tarjoilijoista, mutta kukaan ei varoittanut haitarista. Tai kokonaisuudesta.

Iso kello vanhan talon seinässä paljasti kohteen löytyneen. Oven takaa kuului haitarimusiikkia. ”Hyvä, eipähän ole paskaa paikallista listapoppia, kuten joka ainoassa muussa mestassa” tuumin harhaisena. Sisään astuessa haitari voimistui, nimittäin heti sisääntulon vieressä olevan sivuhuoneen pöydille soitti ukkeli levotonta hektistä humppaa. Tarjoilija tuli kysyvän näköisenä, elehdin olevani yksin. Ärtyneen oloinen tyyppi huitoi pihaa kohti, että sinne vain mokoma yksinjuoja. Pihalla olikin sitten hyvinkin saksalaismallinen biergarten, kastanjapuut ja kaikkea. Sekä infernaalinen härdelli. Ken tänne käy, saa kaiken toivon heittää.

Istuin pitkän pöydän keskivaiheille. Joka pöydässä oli punaisia turistiturvokkaita enemmän tai vähemmän täydessä vauhdissa, osa kaatokunnossa. Italialaiset lauloivat. Mainitsinko muuten jo, että kello oli kaksi sunnuntai-iltapäivällä? Tarjoilijoita sinkoili edes takaisin. Yhdellä oli täysi tarjotin tummaa olutta ja ohi mennessään ukko paiskasi tuopillisen eteeni, laittoi lapun pöytään ja lappuun viivan. En ollut mitenkään ehtinyt indikoida, että edes haluaisin olutta, mutta käyhän tämä näinkin. Näköjään sitä oli nyt juotava tai itkettävä ja juotava. Kieltämättä olut oli pirun hyvää, esimerkillisen hieno tsekkiläinen tmavy. Kyllä, sekin oli triplatäydellistä, mutta se ei nyt paljoa lämmittänyt.

Sitten haitarimies helvetistä ilmestyi sisätiloista pihalle soittamaan psykoottista tilutustaan. Sitä samaa maanista murhahumppaa, jossa oli ehkä kymmenen loputtomasti toistuvaa tahtia. Jos meininki ei tuntunut totaalisen kaoottiselta ja hektiseltä jo valmiiksi, niin nyt se sitä viimeistään oli. Ei oikein tehnyt mieli jäädä pidemmäksi aikaa, mutta olin jättänyt aamupalan vähiin aamun koetta varten ja päivä oli jo pitkällä. Tilasin siis huutavaan nälkään epämääräisen makkaralautasen. Se tuli nopeasti ja oli ihan syötävää, joskin tasoonsa nähden kallista. Toinen tuopillinen olutta heilahti pöytään, kun ensimmäinen oli loppumassa. Viiva oli paperissa ennen kuin ehdin sanoa kissaa. Jaa, kai sekin on juotava sitten.

Jos olet siellä kastanjanlehtien takana Herra, anna voimaa.

Olin lopettelemassa ruokaa, kun viereen ilmestyi tarjoilija tarjotin täynnä becherovka-shotteja. Ehdin juuri kieltäytyä, ennen kuin shotti tuli oluiden lailla pyytämättä tiskiin. Tätä tarjoilija ei toki kerrasta uskonut vaan kieltäymystä piti inttää vielä kahdesti. Kyllä, on todellakin niin mahdottoman käsittämätön tilanne, että en halua tiukkaa viinaa keskellä sunnuntaipäivää. Kolmesti kieltäydyttyäni ei laulanut kukko, mutta italialaisten pöytä takamaastossa kyllä hoilasi edelleen. Vieressä hälyttävästi punoittavat sakemannit tilasivat minunkin edestäni ja vaihtoipa tarjoilija rasistisen vitsinkin ukkojen kanssa tunnelman keventämiseksi. Miehet nauroivat kuin Brian Blessed.

Pyhä Saatana auta, nyt on liian sakea meininki. Tänne jos jään, saan vielä puukon keuhkoon kun joku napsahtaa lopullisesti ja luultavasti se joku olen minä itse. Pois täältä on päästävä. Käsi kielto-ojossa taklasin kolmannen tuopin tulemisen ja heilahdin maksukoneen kautta ulos. Nyt jos johonkin rauhallisempaan paikkaan, esim. hautaan.

U Medvídků
Flekusta suuntasin panimoravintola U Medvidkuun. Lounasaika oli pahimmillaan. Tarjoilijoiden huomaamatta istuksin tyhjään pöytään, mutta hetken hälinää katsottuani Flekuhelvetin vaurioittama psyykkeeni ei jaksanut ja siirryin mitään tilaamatta pois. Kai se ihan kiva paikka olisi ollut. Budvaria näemmä tarjoilivat.

U Kunštátů
U Dvou Kocekin jälkeen olin sunnuntain kierroksellani vähän rauhoittunut. Ehkä nyt kestäisi sen turisteja täynnä olevan U Zlateho Tygran. No ei tietenkään kestäisi. Legandaarinen Bohumil Hrabalin kantakuppila Kultainen Tiikeri oli ovelle asti ummessa. Oli turha kuvitellakaan edes tilaavansa mitään. Onneksi siellä tuli käytyä 2004. Näppärästi viereisellä sivukadulla oli U Kunstatu, alaviitteellä ”Craft Beer in Old Prague”.

Se, että mesta kuumimmalla turistialueella oli hyvin rauhallinen, ei tavallaan luvannut hyvää. Toisaalta U Fleku -helvetin jälkeen turistivilinän seassa mikä tahansa rauhallinen paikka kelpasi. U Kunstatu osoittautuikin varsin passeliksi mestaksi. Muurien suojaama piha ja sisällä hyvät valikoimat tsekkiläisiä pienpanimo-oluita. Otin maistelulaudan ja aika pröystäilevästä snacks-listasta sille kaveriksi oikein hyvää ankkaconfitia. Viestin jossain keskustassa seikkailevalle avovaimolle, että tännepäin, täällä on hyvä ihmisen olla.

Baarimikon kokoamassa maistelulaudassa oli tsekkiläisiä perinteisempiä ja uudempia hyvällä suhteella Ferdinand Max 11—° -pils, Bernard Bohemian Ale, Matuska-panimolta Apollo Galaxy-APA ja Tropical Rocket-IPA. Eggenbergiltä NakouÅ™ený Å vihák -savuolut sekä edellä mainitun Ravenin ja saksalaisen Yankee & Krautin yhteistyö— Double Black Cream IPA. Näistä Matuskan tuotteet olivat molemmat varsin erinomaisia ja tuo viimeinen mustempi IPA myös varsin pätevä. Ankkaconfitin kanssa tosin parhaat pisteet veti kotiin Eggenbergin savuolut.

Avovaimokin saapui paikalle ja otimme vielä yhdet. Olisi ollut vaikka mitä tarjolla. Otin Ferdinandin. Se oli triplatäydellistä.

Kiva mesta!

Mlejnice
Sunnuntain pitkällinen kiertely kaipasi illallista. Päätettiin mennä johonkin joka näytää kivalta, suunnittelematta. Zatecka-kadulta vanhan juutalaisen hautausmaan läheltä löytyi tämmöinen. Hieman katutasoa alemmas laskeutuva ravintola, joka oli vinkeästi sisustettu kaiken maailman satunnaisilla maaseutuhärveleillä ja todella kotoisa sisäpiha. Lisäbonuksena sisäpihallakaan ei saanut polttaa, jota näin savuttomana arvostaa.

Itse söin jonkun possuleikkeen tapaisen, joka oli oikein hyvää, mutta avovaimon tilaama homejuusto-valkosipuli-kermaperuna-setti oli aivan järjettömän hyvää. Juomaksi Mlejnice tarjoili toki Urquelliakin, mutta oletusoluena oli Gambrinus. Tilasin siis sellaisen. Yllättäen se oli kyllä täydellisen lämpöinen ja täydellisesti kaadettu… mutta tuoretta se ei ollut. Tai ainakaan niin tuoretta kuin oli jo ehtinyt tottua saamaan. Oikein juotavaa silti. Joka tapauksessa, ruuan ja miljöön puolesta reissun parhaita paikkoja

U Schnellů
Maanantaina linnalta valuessa näläntappoon osui tämä paikka. Kun kiertelee useita päiviä erittäin turistien suosimia kohteita, on pieni ihme, että vain yksi tällainen tapaus sattui vastaan. Malá Stranan päätorin Malostranské námÄ›stín kulmalla oleva ravintola oli ylihintainen ja ruoka surkeaa. Juomaksi sieltä sai poikkeuksellisesti Staropramenia, jota otin suodattamattomana kun tarjolla sellainenkin versio oli. Se oli ohutta ja kitkerää. Paskan möivät.

Pivovarský dům
Lounaspettymyksen jälkeen suunnattiin pussikaljalle puistossa näkyneelle ilmaiselle jazz-festarille. Se osoittautui big band jazziksi ja jäi lyhyeen, kun parempi puolisko säntäsi etsimään hävinnyttä puhelintaan. Pussikaljaksi ostettu Radegast tuli Suomeen asti. Itse siirryin katua ylöspäin Pivovarský důmiin. 1998 perustettu panimoravintola, eli hyvin uusi tsekkimittakaavassa, mutta ei kuitenkaan craft-aallon tuotoksia.

Outo lounasruokalan ja englantilaisen pubin risteytykseltä vaikuttava kapakki. Hanoissa oli panimon Stepan-lagereita, weizenia ja ”banana beer” ja ”coffee beer”. Banana beer -hanalätkä aiheutti jonkun mini-dejavun. Tulikohan täällä käytyä jo 2004? Mikään todistusaineisto ei jälkikäteen tarkastellen varmistanut, että olisin käynyt, mutta vahva tunne jäi silti takaraivoon.

Otin vaalean Stepanin. Triplatäydellinen tarjoilu jälleen kerran.— Joihan sen.

Irish Times
No mitä? Kuulkaa se on sellainen homma, että maailman levinnein kapakkamuoto on irkkupubi. Irlannin ulkopuolella pitää aina testata yksi paikallinen irkkupubi. Usein niissä on kunkin maan omiin tapoihin verrattuna sellainen kiva puoli, että niihin voi piipahtaa yhdelle oluelle tekemättä asiasta isoa numeroa pöytiintarjoiluine ja laskuineen. Niin kivaa kuin pöytiintarjoilu onkin, joskus on vain näppärämpi tilata olut baaritiskiltä. Ikävä kyllä Irish Timesissä tätä ei oltu tajuttu. Piti venttailla laskuja ja Guinnesskin oli heikkoa.

Hostomická Nalévárna
Ihan hotellin vieressä oli jotenkin vähän uhkaavan oloinen pikkukapakka, jonka ulkopuolella mainostettiin ”Craft Beers from Czech”. Viimeisen päivän iltana päätin viimein tsekata paikan. Kyseessä oli— Hostomice Pivovar pod Brdy -panimon baari. Panimo itse näkyy olevan Plzenin ja Prahan välimaastossa ja vaikuttaa uudelleen herätetyltä vanhalta panimolta. Oluiden nimenä Fabian.

Baari oli varsin pikkuruinen putka ja melko tyhjillään siinä vaiheessa kun menin sisään. Tiskiä vasten nojaili nuori jannu, joka pikkurikolliselta vaikuttavan kaverinsa kanssa tuntui kiinnostuneemmalta televisiosta kuin asiakkaista. Baarin perällä ryki kulahtaneen oloinen ukko. Meininki oli savuisen tunkkainen, karu.

Jotenkin sain huidottua jannun huomion televisiosta itseeni ja tilasin vaalean Fabian 12—° -merkkisen lagerin. Se maksoi reilun euron. Olut heilahti käteen, tyyppi naureskeli häijysti tsekiksi jotain kaverinsa kanssa ja tuli aika selväksi, että kohteena olin minä. Tuntui vahvasti siltä, etten ollut kovin toivottu vieras. Ihan kuin olisin tullut jonkun kotiin kutsumatta. Perätilan ukko sentään loi jotain toivoa siitä, että tämä ihan oikeasti oli baari, jossa palveltiin asiakkaita.

Olut oli hyvää pilsiä. Triplatäydellistä.— Mikäs tässä tissutellessa, kunhan ei erehdy katsekontaktiin tiskille päin. Hetken päästä perätilan ukko poistui ja jäin tiskipariskunnan kanssa yksin. Kaikki baarilegitimiteetti hävisi miehen mukana. Olin ihmisten olohuoneessa tunkeilemassa ja mulkkuna pitivät minua ne. Kaipa tästä joutaisi jo nukkumaan.

Kommunismin aikaan design oli minimalistista ja lasit paskaisia.

—

Olen vuosia välttänyt antamasta oluille suosikkiasemaa, paitsi kahdelle: Fuller’sin ESB:lle ja Orvalille. Se on ollut minun ikuinen, muuttumaton top kakkoseni. Sitä on välillä käyty kolkuttelemassa top kolmoseksi ja nyt se on viimein pakko myöntää. Tuore Pilsner Urquell tankista teki ikuisesta top kakkosesta ikuisen top kolmose, triumviraatin. Oluthan on itsessään hyvinkin tuttu, ei varmaan kuukautta mene, etten Urquellia juo. Silti yllätin itseni useaan otteeseen matkalla katsomasta tuoppia miettien ”miten tää voi olla näin hyvää?”— — Tuoreena tankovna-versiona se vain nousee sen ylimääräisen viisi askelta huipulle. Jotain häkellyttävän kaunista siinä kokonaisvaltaisessa tasapainossa on.

Suomeen palattuani maistoin periaatteessa ihan hyvää Urquellia Vastarannan Kiiskessä. Siitä ei ollut mihinkään.

*Tuntuu että olen kertonut tämän tarinan ainakin viidesti blogissa. Nyt oli viimeinen kerta.
**Hotelli oli sellainen kuin UNIC Prague ja oli mainio. Ok sijainti, loistohuoneet ja palvelut.