10-vuotias Barcelona Beer Festival veti väkeä

Lokakuussa 2022 järjestetty katalonialainen olutfestari tarjoili erikoisuuksia ympäri Eurooppaa.

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2022.

Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa järjestetty Barcelona Beer Festival on yksi eteläisen Euroopan suurimmista oluttapahtumista, ellei jopa suurin. Ainakin se on suurin
Espanjassa. Tapahtuma houkuttaa Katalonian pääkaupunkiin kolmessa päivässä kymmeniä tuhansia oluesta kiinnostuneita ympäri Eurooppaa. Ennen pandemiaa,
vuonna 2019, kävijämäärä oli noin 35 000.

festivaalilla

Vuoden 2022 lokakuussa järjestetty tapahtuma oli ensimmäinen suuri festivaali pandemian jälkeen, ja vaikka ihmiset tuntuvat taas lähteneen liikkeelle, lippujen ennakkomyynti oli tapahtuman organisaattorin Judit Càrtexin mukaan alkuun melko takkuista. Mutta pari päivää ennen tapahtuman alkua lipunmyynti räjähti. Ihmiset eivät selvästikään halua suunnitella menojaan samalla tavalla kuin ennen, vaan he elävät hetkessä ja tekevät spontaaneja päätöksiä, hän kertoo.

henkilökuntaa

”Kun joskus aiempina vuosina tapahtumaan osallistuvien panimoiden määrä oli reilusti yli 300, tänä vuonna jäätiin noin 250 panimoon. Tarjolla oli kuitenkin noin 630 erilaista olutta, eri puolilta Eurooppaa ja jonkin verran myös Yhdysvalloista.
Festariväki haluaa maistella erikoisia oluita, joten meillä on paljon esillä pienten panimoiden tuotteita, pääasiassa tietysti täältä Kataloniasta ja Espanjasta. Mutta
mukana on mielenkiintoisia oluita myös esimerkiksi Puolasta, Skotlannista ja Belgiasta”, Càrtex kertoo.

”Ja myös isoilta panimoilta vaadimme erikoistuotteita, eli pelkällä peruslagerilla ei meille pääse.”

Palkittuja oluita

Tapahtumassa kierrellessä tuli saman tien selväksi, että Espanjasta on kehittynyt viime vuosina – Katalonian alue etunenässä – olutmaa. Kataloniaa voidaan perustellusti pitää oluen mekkana Espanjassa, sillä täällä on paljon tarjontaa, toteaa myös Bar&Beer-lehden perustaja ja julkaisija Alberto Benavides. Mutta mitä tulee espanjalaisen oluen laatuun, laadukkaimmat craft-oluet löytyvät mielestäni kuitenkin
Baskimaasta, hän sanoo ja perustelee väitettään muun muassa sillä, että siellä on myös jenkkiomisteisia panimoita.

Maria Markus

Benavides on tuttu hahmo Barcelonan olutfestareilla. Vuonna 1999 perustettu, neljästi vuodessa ilmestyvä Bar&Beer – joka muuten on espanjankielisen maailman
vanhin olueen keskittyvä aikakauslehti – tekee festareille joka vuosi oman erikoisnumeron. Tämän vuoden numerossa esiteltiin muun muassa Barcelona Beer Challenge -kisassa pärjänneitä oluita. Näistä festareista tekee mielenkiintoisen juuri se, että monet tarjolla olevista oluista ovat nimenomaan kisaoluita, ja kyseessähän on Espanjan ehkä tärkein olutkilpailu. Espanjalainen olutväki on hänen mukaansa nyt siirtymässä pois IPA- ja hapanoluista kohti craft-lagereita, ja erityisesti saksalaistyyliset, perinteiset lagerit tuntuvat kiinnostavan. Hän kertoo itse olevansa vaikuttunut tällä hetkellä erityisesti italialaisista oluista, kuten Italian grape alesta.
Myös portugalilaiset tekevät mahtavia Italian grape aleja, hän vinkkaa. Viimeksi sahtiakin Edellisillä Barcelonan olutfestareilla oli tarjolla myös sahtia. Tai pitäisikö sanoa, katalonialaista sahtia. Roger Plata, Or i Plata Cervesers -panimopubin omistaja Sabadellista, noin 20 kilometrin päästä Barcelonasta, kertoo tehneensä festareille sahtia Brewing Nordicin Mika Laitisen ohjeisiin nojaten. Katajat Plata kävi keräämässä sahtiinsa isovanhempiensa pihalta, ja hiivan hän haki paikallisesta leipomosta. Lopputulokseen hän kertoo olleensa varsin tyytyväinen. Melko vahva oluthan siitä tuli. Ja ihmiset tykkäsivät siitä. Se oli vähän niin kuin rustiikkista tripeliä. Ehkä teen sitä toistekin. Hän sanoo kiinnostuneensa sahdista, sillä hän pitää
muutenkin perinteisistä ja jopa muinaisista oluttyyleistä. Mielestäni olut on kulttuuria ja uskon, että oluen kautta voi oppia paljon esimerkiksi ihmiskunnan historiasta, hän miettii.

”Meillä on pubissa kahdeksan hanaa, mutta tällä hetkellä ei esimerkiksi yhtään IPA-olutta. Meiltä löytyy nyt muun muassa brittioluita, kuten ESB:tä, sekä traditionaalisesti valmistettua hefeweizenia.”

Teksti ja kuvat: Maria Markus