Amerikkalainen panimomestari helsinkiläiseen pienpanimoon

Helsingin uusin craft-panimo on valmis. Tuotanto Mad Hopper Brewing Companylla on päässyt pikkuhiljaa käyntiin. Oluiden valmistuksesta vastaa amerikkalainen palkittu panimomestari Gustavo Vale. Ensimmäiset oluet ravintola Viiden Pennin yhteyteen valmistuneesta panimosta saadaan maistettaviksi touko-kesäkuun vaihteessa.

Panimomestari Gustavo Vale aloitti Mad Hopper Brewing Companyn oluiden valmistuksen. Puolen vuoden rakennusurakka ravintola Viidessä Pennissä Helsingin Taka-Töölössä on valmis. Monia haasteita sisältänyt panimon rakentaminen vanhan kivitalon kellarin uumeniin onnistui lopulta hyvin. Aikatauluun tuli viivettä, kun syksyllä purkutöiden alettua koko kellari täyttyi vedellä. Samalla rakentajayritys teki konkurssin. Tilojen kuivattamiseen meni viikkokausia. Korona-aika on myös aiheuttanut viivästyksiä.

Mies ja olutlasi”Olo on huojentunut. Vastoinkäymiset ovat vain vahvistaneet meitä. Tästä eteenpäin keskitymme Mad Hopper Brewing Companyn laadukkaiden oluiden valmistamiseen ja asiakkaiden palvelemiseen Viidessä Pennissä”, Onniravintolat Oy:n toimitusjohtaja Gianjot ”Dollar” Singh sanoo tyytyväisenä.

Uudistettu Viisi Penniä ei avannut vielä oviaan maanantaina koronasulun lievennyttyä. Sen sijaan panimon laitteiden testaukset ja oluiden koekeitot käynnistyivät viime perjantaina 16. huhtikuuta.

”Viiden Pennin avaaminen pelkästään lounasasiakkaille ei olisi ollut tässä tilanteessa kannattavaa. Viimeistelemme ravintolan remonttia ja hiomme ruokatuotettamme, jotta kaikki on valmiina, kun pääsemme viettämään Mad Hopper -panimon ja uusitun Viiden Pennin avajaisia”, Singh kertoo.

Amerikkalainen panimomestari Gustavo Vale on Berliinin panimokorkeakoulun käynyt palkittu ammattilainen. Hänen tehtävänään on suunnitella ja valmistaa Mad Hopperin oluet. Vale on syntyisin Brasiliasta, mutta hän on asunut Yhdysvalloissa koulupojasta lähtien. Vale valmistui alun perin New Yorkin Pratt Institutesta graafiseksi suunnittelijaksi ja teki muutaman vuoden töitä lehtimaailmassa, mm. kymmenisen vuotta Wall Street Journalin palveluksessa.

Työelämään siirryttyään Vale alkoi harrastaa kotioluen tekoa hääräillen keittiössä 15 litran kertaerien parissa. Humalaa meni keittoihin paljon, sillä nuorimies oli siinä vaiheessa aika perinteinen hophead.

”Talouslehden sivujen jauhaminen ei ollut hirveän innostavaa ja alan vaihto alkoi tuntua tarpeelliselta. Pidän oluesta ja sen valmistamisesta, joten kokeneena kotioluenpanijana päätin tarttua härkää sarvista”, hän jatkaa.

Arvostettu panimoalan korkeakoulu Berliinin Versuchs- und Lehranstalt für Brauerei (VLB) Saksassa tuntui erinomaiselta opinahjolta siihen tilanteeseen. ”VLB koulutti minusta panimomestarin. Valmistuin kesäkuussa 2007. VLB:n jälkeen sain lisää käytännön oppia Münchenissä Paulanerin panimoravintolassa, jossa työskentelin panimomestarin apulaisena.”

Panimomestarilla on kokemusta craft-oluiden valmistuksesta Brasiliassa ja Yhdysvalloissa

Ensimmäisen vastuupanimomestarin paikan Vale sai Herkimer-panimopubista Minneapolisissa Yhdysvalloissa. Siellä meni muutama vuosi, kunnes hän päätti 2012 lähteä kokeilemaan oman yrityksen pyörittämistä Brasiliaan. ”Craft-oluet olivat sielläkin kovassa nosteessa. Tein oman Cerveja Abáris -kiertolaispanimoni kanssa yhteistyötä erityisesti Brotas-panimon kanssa. Siellä panemani schwarzbier voitti European Beer Star -kultamitalin vuonna 2015”.

Brasiliasta Vale palasi 2016 Yhdysvaltoihin. Hän työskenteli sen jälkeen Pennsylvaniassa Fegley’sin Allentownin panimon vastaavana mestarina. Jättipanimoihin Vale ei ole halunnut, sillä hän on alusta asti suuntautunut pieniin ja ketteriin panimoihin, joissa valmistetaan kaiken tyylisiä oluita. Fegley’sissä oli 2 000 litran laitteisto, joilla tuotettiin reilut 200 000 litraa olutta vuodessa. IPAt, stoutit ja lagerit olivat tietysti listalla, mutta valmistimme myös tynnyrikypsytettyjä oluita ja monenlaisia belgityylejä luostarioluista lambiceihin”, hän kertaa.

Kesäksi Mad Hopperissa valmistuu kymmenkunta erilaista olutta

mies seisoo olutlasi kädessä

Panimomestari Gustavo Vale saapui perheineen Suomeen helmikuussa

Gustavo Vale saapui perheensä kanssa Suomeen helmikuussa. Suomalaisesta olutelämästä hän tiennyt paljoakaan ennen tänne tuloa. Hän oli toki käynyt kerran Helsingissä vaimonsa kanssa, kun he Saksassa asuessaan matkustivat Euroopan eri maissa. ”Laiva Tallinnasta toi meidät kaupunkiin, jossa ensi silmäyksellä näytti olevan vain varastoja toisensa perään. Kyllähän itse kaupunkikin nähtävyyksineen sitten löytyi. Hauska yhteensattuma on, että nyt asumme muutaman sadan metrin päässä samaisesta satamasta”, hän naurahtaa.

Mad Hopperissa Vale pääsee tekemään laatua ensiluokkaisella laitteistolla. Vaikka hän ei ole ollut aivan alusta lähtien mukana, laitteistoa asennettaessa hän on saanut vaikuttaa sen rakentumiseen toivomustensa mukaiseksi.

Erilaisten oluiden ja makujen ystäville tulee olemaan paljon maistettavaa. Kesään mennessä valmistuu peräti kymmenkunta erilaista olutta. ”Ensimmäiset kolme Mad Hopperin olutta ovat kölsch-tyyppinen vaalea ale, stout ja wieniläistyyppinen lager. Ne pannaan omien hyväksi koettujen reseptieni pohjalta, ja niiden avulla pääsen tarvittaessa vielä säätämään laitteiston yksityiskohtia”, Vale paljastaa.

Jatkossa Vale pyrkii valmistamaan jopa yhden uuden oluen joka viikko.

”Paljon on kiinni siitä, mitä asiakkaat haluavat. Aloitamme laajalla repertuaarilla, jonka uskon kiinnostavan myös alan harrastajia. Aloituslistalla on kolme erilaista NEIPA-olutta, Berliner Weisse, Witber sekä hedelmäinen sour IPA”, panimomestari luettelee.

Yhteistyö ravintolan kanssa keskeisessä osassa oluiden suunnittelussa ja valmistuksessa

Yhteistyö ravintoa Viiden Pennin kanssa tulee olemaan saumatonta. Vale uskoo, että paikalliset ja kulloisenkin kauden raaka-aineet ruuassa antavat varmasti uusia ideoita myös Mad Hopperin oluitten suunnitteluun.

”Keittiöpäällikkö Tommi Karhun kanssa suunnittelemme makupareja Viiden Pennin keittiön luomuksista ja Mad Hopperin oluista. Muutenkin yritän kuunnella tarkalla korvalla ravintolan henkilökuntaa. He tietävät minua paremmin, minkälaisista oluista täkäläinen asiakaskunta pitää”, Vale perustelee.

Kaiken keskellä on kuitenkin laatu, niin valmistuksessa kuin valmiissa tuotteissa. Laadun merkitystä ei voi korostaa liikaa.

”Tehtäväni on valmistaa laadultaan parasta mahdollista olutta, mutta se ei ole kaikki; korkea laatu vaatii aivan koko prosessin laadukkuutta lähtien hyvistä raaka-aineista ja päättyen asiakkaan kokemukseen. Oli oluttyyli mikä tahansa, se on valmistettava ja tarjoiltava hyvin. Missään vaiheessa ei ole lupa tyytyä vähempään kuin on mahdollista”, Vale kiteyttää.

Mad Hopper Brewing Companyn matkaa rakennusvaiheesta ensimmäisen oluen valmistumiseen voi seurata sosiaalisen median kanavista.

Facebook: facebook.com/madhopperbrewingco
Instagram: @madhopperbrewingco
Verkkosivut:madhopper.fi

Lähde: Mad Hopper Brewing Company tiedote
Kuva: Arto Holappa.