Bisseparoni: 0248: Fiskars, Kyläpanimo & Hiisi, Öö De Kolome

Loppukevään, tai alkukesän – miten sen nyt kukin ottaa – ensimmäinen visiitti Mathildedalin kylille suoritettiin tuossa noin viikko sitten. Tällä kertaa visiitin pääsyy oli Teijon kansallispuisto mutta kukapa nyt ei kävisi ihastelemassa kylillä alpakoita ja ostaisi mahtavia leipiä, leivonnaisia ja olutta Kyläpuodilta? Tiesin myös, että kolmen panimon uusi kollaboraatiosaison olisi myynnissä puodilla, joten se lisäsi kiinnostusta paiväreissulle entisestään. Teijon kansallispuisto oli erittäin hieno paikka ja Matildajärven reilun viiden kilometrin kierros evästaukoineen oli meidän perheelle oikein onnistunut reissu. Tässä postauksessa kuitenkin enemmän tuosta uudesta saisonista.

0,33L lasipullo, Kyläpuodista, 3,90€

Saison

ABV: 4,5%

EBU/IBU: ??

Tämä suomalainen Öö kaatuu rauhallisesti lasiin. Vaahtoa ei tule valkoista ja isokuplaista rinkulaa lukuunottamatta. Tämä saison on kullertavan oranssia. Utua tuli joukkoon pohjatöhnien mukana. En kyllä tarkistanut välissä oliko edes kirkasta alunperin. Tuoksu on – ainakin näin jääkaappikylmänä – hyvin mieto. Tuoksussa on samaa perussaisonia, jota oli esimerkiksi Kylöpanimon Keväässä. Mieto tuoksu sopii kesäjuomalle mutta lämmetessään tästä varmasti tulee lato ja maatila hyvinkin raskaana esille, kuten saisoneissa yleensäkin käy. Alunperin tätä saisoniahan juotettiin maataloustyöväelle ja se tehtiin ilmeisen halvoilla tarpeilla. Itse pidän tästä hieman hapokkaasta ja hevosentaljan tuoksuisesta tyylistä kyllä mutta suomalaiselle ipakansalle tämä voi olla hirvitys. Pidemmällä tuoksuttelulla tästä saattaa saada esiin myös sen vaapukan – muumeista tuttu vaapukkamehumainen vieno leija saattaa olla esillä tulppaanilasissani. Tai sitten vain kuvittelen sen sinne. Ei. Kyllä siellä on vadelmaa. Ensipuraisu on yllättävän tylsä ja tunne vetinen. Tässä on myös yllättävän paljon katkeruutta jälkipuolella. Hieman hapan ja vehnämäinen maku, jossa on sitä talliakin jonkun verran. Vatsaan tulee heti täyden vatsan tunne, kuten allekirjoittaneelle käy yleensä saisoneiden ja vehnäoluiden kanssa. Tästä katkeruudesta ja ei niin raskaasta ladon läsnäolosta olen yllättynyt. Tämä voisi hyvinkin sopia ohrapellolle vilvoittelujuomaksi. Ne, jotka nauttivat yrttisestä ja kevyestä saisonista, ovat varmaankin innoissaan tästä oluesta. Itse vielä vähän vaapun siinä ja tässä sen kanssa, että onko tämä nyt sitten hyvää, vai oikein hyvää. Onneksi on vielä kolme pulloa testattavaksi.

(Olen maistellut tätä uudemmankin kerran ja voinen sanoa vinkkinä, että tämä toimii huomattavasti paremmin kesäterassilla lasista, jossa se saa hieman hengähtää ja jopa vähän lämmetäkin. Jääkaappikylmänä tämä ei selvästikään toimi yhtä hyvin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ja tekemään omat johtopäätökset!)

BP:n arvio: xx(x)

Olutopas.infon mukainen arvio:— 6+3+7+2+14=32

Linkkejä:

aikakausilehti