Bölen Hella ja K-Supermarket Tripla tuovat tastingit lähelle asiakasta

Uudenkarheassa Mall Of Tripla kauppakeskuksessa voi tastingin nauttia kauppareissulla.

Parin vuoden takainen lakimuutos on näkynyt positiivisella tavalla K-ryhmän myymälöiden olutvalikoimissa. Suurimpien ja keskeisimpien myymälöiden olutvalikoimista saattaa löytyä jo satoja eri tuotteita lukuisilta eri panimoilta. Koska K-ryhmän käytännöt antavat kauppiaille mahdollisuuden luoda itse omat valikoimansa, moni on laajentanut olutvalikoimaansa huomattavasti. K-Supermarket Triplan kauppias Petri Miettinen halusi liikkeeseensä olutvalikoiman joka palvelee yhtälailla paikallista kuluttajaa, Pasilan uuden aseman läpikulkumatkaajaa kuin vaikkapa kauko-idästä saapuvaa turistia.

oluthylly

”Olutkulttuurin uusi nousu on varmasti herättänyt jokaisen kauppiaan tässä maassa. Halusimme mahdollisimman näyttävän ja toki myös myyvän valikoiman. Kauppiaana minulla on ollut todella monta siimaa käsissäni viimeisen vuoden ajan, vaikka myymälä on ollut auki vasta Triplan avajaisista lähtien. Aikaa (olut)asiaan kunnolla keskittymiselle ei ollut, joten päätimme juomaosaston vastaavan Tom Solmanin kanssa turvautua ulkopuoliseen apuun valikoimamme koostamisessa. Tamperelainen Brewcats oli meille jo entuudestaan tuttu joten lähestyimme heitä ja kysyimme kiinnostaisiko heitä valikoimamme kuratointi. Laura Weckström ja Linda Silvonen ottivat pestin vastaan pienen neuvottelun jälkeen ja he siis uusivat olutvalikoimamme 4 kertaa vuodessa. Ensimmäinen kattaus pitää sisällään 525 eri tuotemerkkiä sisältäen myös jouluteemaiset oluet ja muut panimojuomat”, kertoo Miettinen.

 

 

Välittömiä makuelämyksiä

Myymälän keskellä toimii a-oikeuksilla varustettu viinibaari ja ravintola Bölen Hellan Huiko&Huikka jonka demokeittiössä keittiömestari Mika Sillanpää pariuttaa pienpanimo-oluita ja laatuviinejä annoksiinsa.

”Meidän konseptimme on Suomessa uusi. Myymälän keskellä sijaitsevassa ravintolatilassa asiakas voi nauttia laadukkaita annoksia ja vaikkapa lasillisen viiniä tai olutta. Pidämme tarkoituksella myymälän oman juomaosaston valikoiman ja ravintolan anniskeluvalikoiman erillään toisistaan vaikka asiakas molemmissa käyntinsä aikana vierailisikin. Pyrimme tarjoamaan asiakkaille makukokemuksia ja rauhallisen hetken ostosten keräilyn välissä. Panostamme lähiruokaan ja pienpanimoiden tuotteisiin. Kahdeksan hengen kokkitiimissämme toimii myös kasvisruokiin erikoistunut vege butcher. Keräämme ruoka-annosten raaka-aineet myymälän omasta valikoimasta päivittäin ja kasvatamme annosten yrtit itse, kertoo Sillanpää.

olut tasting annoksia

Vierailupäivänä tarjolla olivat sekä saaristolaisteemainen savulohisalaatti että vegaaninen teriyakiannos. Savulohen parina Merenkurkun saariston Kvarken -panimon pilsner ja vegen parina Singha. Jälkiruuan ystäville tarjolla oli homejuusto-jäätelöannos parinaan Kvarkenin portteri.

Olutvalikoimien kuratointi tulevaisuuden trendinä

Olutasiantuntijan tietotaitoa K-ryhmän myymälän olutvalikoiman luonnissa on aiemmin käyttänyt ainakin Lahden Paavolan Citymarket, jonka viimeisen kattauksen suunnitteli Olutpostistakin tuttu Teemu ”Bönthöö Bönthöö” Lahtinen. Samaisessa myymälässä on jo aiemmin ollut olutpuoti Pienen Powered by Pien -kylmäkaappi.

oluthylly

”Mielestäni on hienoa, että juuri kauppiasvetoiset K-kaupat ovat innostuneet kehittämään olutvalikoimiaan. Valikoiman sopeuttaminen asiakasryhmien tarpeisiin vaatii alan tarkkaa seuraamista ja tähän kauppiaalla ei välttämättä ole aikaa. Asiantuntija arvioi yhdessä kauppiaan ja juomavalikoimavastaavan kanssa eri oluiden menekkiä, hintoja ja saatavuutta ja luo keskustelujen pohjalta myymälän olutmyynnille strategian. Sesongit ja trendit huomioiva olutvalikoima luodaan asiakaslähtöisesti jokaiselle jotain -periaatteella. Hyvin varustettu ja oikein esillepantu valikoima myös takaa hyvän myynnin. K-Ryhmän myymälöiden vahvuutena on mahdollisuus käyttää Keskon oman Kespron ohella useita muitakin tukkuja ja ostaa myös suoraan panimoilta”, sanoo Lahtinen.

K-Supermarket Tripla löytyy myös Olutpostin Oluttutka -palvelusta.

Kuvat: Mikko Hentunen