Bönthöö bönthöö: Feel Berlin – sunnuntai

Lauantai

Tätä pyhäpäivää ei lepuutettu, vaan sukellettiin heti aamusta syvään päätyyn. Raikas ja ravitseva aamupala päätettiin gin bitteriin ja vartalomme olivat taas valmiit päivän koitoksiin. Tai noh, kyllä siinä tuli jokunen tovi makailtua vieraspedissä ja tissuteltua välissä myös ginger alea, mutta kuitenkin.

Ensimmäisenä oluena sai toimia edellisen päivän tapaan Schneeeule-panimon 3-prosenttinen berliner weisse, Kennedy. Monella tapaa hyvin samankaltainen kuin Marlene, mutta mallaspohjassa saattoi olla hitunen savumallasta mukana, sillä loppumaussa sitrukset tuntuivat höyryävän.

Sunnuntaille oli suunnitelmissa kaksi pakollista täsmäiskua ja tarkoitus oli ottaa hieman rauhallisemmin kuin edellisenä päivänä. Ei tässä mitään ”kevätkanasia” enää kuitenkaan olla. Rauhassa tarkoitti kuitenkin samaa kuin lauantaina, eli aamusta aukeaa korkit ja pilkkuun asti rymytään Berliinin kuppiloissa. Ei yllätä varmaan ketään.

Ensimmäinen kohteemme oli Suomessakin muutamaan otteeseen tavatun Hops & Barleyn panimoravintola. Olimme kuitenkin niin aikaisin liikenteessä, että jouduimme tappamaan aikaa joulumarkkinoilla. Sinänsä mitään mielenkiintoista niissä ei ollut, mutta kulmakioskista ostettu Duvel Triple Hop Citra maistui hyvältä. Tai olisi varmasti maistunut vielä paremmin, jos ei olisi ollut nousuhumalakrapula päällä. Duvel kun on kuitenkin suht vaativa olut, vaikka sinänsä Citra toikin lisäraikkautta keittoon. Pitänee ottaa revanssi, jos tulee jossain vastaan.

Hops & Barley oli juuri avannut ovensa, kun käppäilimme paikalle. Suht pelkistetty pubi, ja seinän takana sijainnut panimo oli yllättäen piilotettu miltei kokonaan näkyvistä – vain pieni ikkuna muistutti sen olemassaolosta. Hops & Barleylla on muuten pantu useampi edellisestä postauksesta tutun Motel-panimon tuote.

Visiitti oli nopea, sillä panimoravintola ei vaan jaksanut kiinnostaa. Jotenkin liian geneerinen kokonaisuus. Ja siellä oli myös kylmä. Joimme pienet annokset Frischhopfen Lageria, jotain perus pilsiä sekä Hallertau IPAa, jotka menivät alas mukisematta, ja jatkoimme matkaa.

Protokoll tarjoili kuulemma Heidenpetersin mahtavaa Hoprideria hanasta, joten sinne — ehdottomasti. Sinne myös jämähdimme pariksi tunniksi, ihailemaan ikkunapöydästä Berliinin yllättänyttä lumisadetta ja tissuttelemaan mahtavia oluita. Rakastuin— Protokolliin ensisilmäyksellä; yhdistelmä perinteistä olutpubia sekä modernimpaa trendijuottolaa, jossa taustamusiikkina soi mm. Minor Threatin ja Misfitsin kaltaiset punk/hc-klassikot. Ah.

Protokollin taustalla on venäläisiä juuria, joten myös modernimpaa venäläistä käsityöolutta oli tarjolla. Salden’s Raspberry Mead,— 12,9-prosenttinen ”sima” oli kuin vadelmaviiniä, jonka pohjalle oli piilotettu marmeladisydän. Lopetus veti kuitenkin kovin kuivaksi. Varmasti mahtava jälkiruokaolut.

Reissun paras olut koettiin seuraavaksi, kun Van Moll /— Tanker Shadow Assassin Bourbon BA— kaatui lasiin. Jim Beam -tynnyrissä vauhtia hakenut “black barley wine”— tuoksui kuivahedelmäiseltä ohraviiniltä, mutta maku sukelsi imperial stoutien tummiin vesiin. Savustettua vaniljakokista ja bourbonia sekaisin. Hemmetin hyvää.

Samaan syssyyn tiskiltä haettu Buxton Battle Horse joutui nöyrtymään hollantilais-virolaisen edessä, sillä vaikka maistuva BIPA olikin, niin pliisuksi jäi.

Session loppuun kaivattiin vielä pientä piristystä, joten Buxton Centennial IPA sekä Salden’s Tomato Gose saivat ajaa asiaansa. Buxton harvoin pettää IPA-hommissa, varsinkaan näin tuoreena hanasta. Tomaatti-gose olikin sitten jo hieman toinen tarina. Uhka JA mahdollisuus, kuin hapanta Bloody Marya olisi juonut. Voisivat tehdä CoolHeadin kanssa jonkun ”Salad Gosen”.

Maha alkoi nurisemaan nälkäänsä. Välipalana nautittu vöner oli maineensa veroista — näin ruoan kotikulmilla, mutta annos ei muuten ollut mitenkään erikoinen. Pitänee koto-Suomessa käydä testaamassa, että millä tasolla kasviskebab on härmässä.

Pissapaikan etsimisen ja muutaman savukkeen jälkeen löysimme tiemme Birraan, reissun viimeiseen ”pakolliseen” paikkaan. Birra – Italian Craft Beer on nimensä mukaisesti italialaiseen craft beeriin keskittyvä olutravintola, jolla on ymmärrykseni mukaan myös jotain panimotoimintaa Italiassa. Jäi hieman epäselväksi heidän kuvionsa.

Saimme pöydän heti ikkunan vierestä, josta oli helppo tirkistellä hanalistoja seinältä. Todella viihtyisä, tummalla puulla siunattu pubi, jossa taustamusiikin virkaa hoiti vanhan koulun jazz.

Alkuun tösäytimme laseihin— Birrificio Lambraten (tämä taitaa olla se talon oma panimo?)— Imperial Ghisan sekä saman firman— Hazelnut Porterin. Ghisa oli kevyen (8,5%) kermainen sekä savuinen imperial stout, ja matkaoppaan ylistämä Hazelnut taas kovin omnipolloaaninen pähkinäsuklaaleivosolut. Tosin esanssisuus ei paistanut italiaanosta läpi. 5,5% verotti kokonaisuutta, eli tuhdimpaa kroppaa olisi vaatinut tuekseen.

LoverBeer Lale maksoi aivan naurettavan paljon ollakseen täysin yhdentekevä sour red -tekele. Hammer – Italian Craft Beer -nimihirviön (voi se talon panimo olla tuokin?)— Bulk Porter jäi oikeastaan mieleen siksi, että ei jäänyt mieleen.

Napostelulautasen (juustoa, oliivia, leipää yms.) pareiksi valittiin listalta vielä parit suuta raikastavat oluet. West Coast Pilsner sekä Sunnyside IPA myytiin minulle panimon omina oluina, mutta mitään infoa en näin jälkikäteen kummastakaan löytänyt. Vähän hämärä homma, mutta en jaksanut välittää. Pils oli todella kova näkemys modernista pilsnerista, ehkä IPL enneminkin. IPA oli taasen saksalaiseen makuun pantu, eli kermaisaa suutuntumaa, eikä liikaa humalaa.

Siinä vaiheessa, kun jazz vaihtui aikuisrockiksi, niin oli hyvä aika nostaa kytkintä. Fuck you Pearl Jam!

Muutaman mutkan takaa löytyi vielä Monterey, joka jäi matkan viimeiseksi kippolaksi. Rokkibaarimaisen hämyisä paikka, ei hetkauttanut suuntaan tai toiseen. Taustalla soi jossain vaiheessa vanha Ladytron, josta iso plussa, muuten menitiin geneerisellä linjalla musiikin suhteen.

Palvelu oli paskaa, mutta kyllä sitä oluttakin sai pienen odottelun jälkeen. Monterey, kuten moni muukin paikallinen baari, suosi ”piikki auki” -taktiikkaa, mikä kyllä helpottaa juomareiden sekä juomanlaskijoiden elämää.

Nøgne Ö,— To Öl,— Founders… Paljon tuttuja nimiä tarjolla.

To Öl Sur Citra— oli perus hyvä hapanolut, Boulevardin Double Wide I.P.A. niin vanhaa, että vessan lattiakin olisi maistunut varmaan fressimmältä, Founders KBS toimii aina kahvinkorvikkeena ja Siren Comfortable Silence oli maistuva NEIPA.

Illan kruununa paikalle pölähti pari ex-lahtelaista maailmannaista, joiden näkemisestä oli sen toistakymmentä vuotta. Olut jäi vihdoin toissijaiseksi, kun sosiaalinen sössötys vei mukanaan. Jossain jatkokuppilassakin oli vielä tarkoitus käydä, mutta miljoonakaupunki Berliini kuoli sunnuntai-iltana täysin yllättäen. Oikein mikään lähitienoon kuppila ei enää ollut auki, joten hyvästelimme seuralaisemme ja talsimme kohti majapaikkaa. ”Eiköhän tää jo riitä”, huokasimme yhteen ääneen.

ISO kiitos matkan mahdollistajalle, ja toki myös vaimolleen, joka jaksoi pari päivää katsella menoa sekä meininkiä. Hedelmällinen yhteistyömme olkoon vasta alussa.

P.s. Lentäminen parin päivän tykittelyn jälkitiloissa on jo sinänsä karmeaa, mutta kun siihen lisää lennon viivästymisen kolmella vartilla sekä kunnon turbulenssipomputtelun, niin sitä tunsi elävänsä.