Bönthöö bönthöö: Helsinki – ”mul’ on Jano”
Olen muutamaan otteeseen blogissa ja Instagramissa vihjaillut Lahtikko Radion seuraajasta ja nyt alkaa olemaan jotain konkreettista kerrottavaa. Jano-podcast alkaa pyörimään jossain vaiheessa kesäkuuta ja debyyttijakson jälkeen olisi tarkoitus julkaista kaksi podcastia kuussa. Mutta, hoidetaan ensimmäinen jakso nyt ensin eetteriin.
Jano on minun, Anikó Lehtisen sekä Erkki Hämeen yhteinen projekti, jonka tarkoitus on ruotia alkoholimaailmaa milloin mistäkin vinkkelistä tarkasteltuna. Olut on toki pääroolissa, mutta tulemme käsittelemään myös muita juomia, lonkeroa, viiniä, siideriä yms. Toki studiossa on aina myös jotain naposteltavaa, sillä ilman Anikó ei alkoholia kai osaa edes juoda, heh.
Joka toiseen lähetykseen on tarkoitus haalia mukaan myös vieras ja muutama kova nimi on jo lupautunutkin. Heistä kuitenkin lisää, kun asiat rullaavat kesän aikana eteenpäin. Ai niin, pelkkiä juomamaailman hahmoja ei vieraaksi oteta, joten valmistautukaa yllätyksiin.
Vauhtia Kurvista
Se Janosta, nyt voidaan puhua janosta. Kävimme siis viime viikolla nauhoittamassa tuon debyyttijakson Fat Music -studiolla Helsingin Pitäjänmäessä. Anikó ja Erkki olivat tuttuun tapaan kiireisiä heti äänihommien jälkeen, mutta minulla piisasi aikaa.
Hyppäsin puolikkaan Mikkeller Brunch of Nuts -tölkin kanssa ensimmäiseen linjabiiliin ja köröttelin takaisin lähtöpisteeseeni Kamppiin. Olin sopinut tapaamisen Olutpostin Cyde Hyttisen kanssa Sörnäisiin, joten samoilla vauhdeilla metroon ja Kurvissa ulos. William K. oli onneksi avannut ovensa juuri, joten odotteluolutpaikkaa ei tarvinnut kauaa miettiä.
The Flying Dutchman Arm Wrestling Bench Pressing Muscled Up Imperial IPA oli oikeastaan ainoa edes etäisesti kiinnostava olut listalla, joten tilasin mukillisen, vaikka inhoan tuota nimeämispolitiikkaa niin paljon, että sivuutan usein panimon tuotteet.
Nyt en sivuuttanut ja hyvä niin. Ainakin ensimmäisen desin kohdalla. Todella hedelmäinen DIPA. Makeahkoa mallaspohjaa ja puristavaa katkeroa joo… Mutta hedelmäpommi oli jutun juoni persikoineen, mangoineen ja sitruksineen. Lämmetessään puumainen karamelli vei kuitenkin hedelmän raikkaudelta pohjaa pois, harmi.
Puistoja ja pusikkoja
Palaveri. Se oli palaveri. Keskusteltiin mahdollisista uusista yhteistyökuvioista ja minä tissuttelin Olvin puolukkalonkeron janojuomana. Muuta en oikeastaan voi siitä vielä kertoa.
Provisualin byroolta käppäilin Alppilan suuntaan, josta kipaisin hakemassa pari näytepulloa Panimo HIMAn edustajalta. Ã…ke on barley wine, joka maistuu kuulemma viinalta ja lakritsilta, kuulostaa hyvältä. Ensimmäisestä pullosta tulossa arviota ensi viikolla.
Maltainen Riekko ei ollut vielä auki, joten suuntasin nokkani Alepan kautta Lenininpuistoon lounaalle. Valmissalaatti ja Stadin session IPA oli yllättävänkin näpsäkkä ateriakokonaisuus hellepäivään. Toki varjossa nautittuna.
Varjossa meni myös seuraava olut, Donut Islandin aina yhtä maistuva Andrea tuli nimittäin nautiskeltua rauhassa Josafatin kallioiden varjoisilla poluilla. Vieläkin hämmentää, että Andrean kaltaisia huippuoluita saa nykyään pikkukaupoistakin. En toki valita.
“Vois käydä Kuikassa pitkästä aikaa”, mietiskelin kun laskeuduin kallioilta Helsinginkadulle. Niin, kippolan remontti kestää elokuulle. Olin toki kuullut asiasta pariinkin otteeseen, mutta näin vaan mennään. Mennään siis Panemaan.
Panemassa
Kylmän Coca-Cola-tölkin ja vielä kylmemmän mehujään parissa muutaman sadan metrin matka kestin yllättävänkin kauan, mutta mikäpä siinä nauttiessa kesäisestä Helsingistä.
Hiki hatusta selkää pitkin valuen tilasin Paneman tiskiltä ensimmäisen oluen, johon silmäni osuivat: Fat Lizard Raspy Mary. Toimi.
Illan Brekeriet-tapahtuma (“meet the brewer”) näkyi jo olutlistalla, mutta koska tiesin samoja oluita tulevan Tirraan tarjolle, niin päätin ottaa talon omaa tuotantoa (tosin sitäkin tuli juuri Loviisankadulle!). CoolHead Emeralds on quadruple dry hopped IIIPA, 10,2%. Tuusulaispanimo on jo muutamaan otteeseen todistanut osaavansa nämä yli 10-prosenttiset NE(II)IPAt, eikä Emeralds tee kuprua maineeseen.
Hedelmähattaraa, monihedelmämehutiivistettä ja tusaus alkoholia. Kunnon booli olueksi. Aivan liian helposti juotava monsteri.
Ennen seuraavia (sahti)hommia ehti vielä yhden pienen annoksen kippaamaan kurkkuun. Päätin nyt silti ottaa yhden Brekerietin tuotteen, koska niitä tarjolla oli. Henkilökunnan suosituksesta päädyin Luciferiin, passionilla (taas!) ja sahramilla maustettuun hapanolueen. Tosi brekkerietmäinen olut, hyvässä ja pahassa. Tiukka happamuus yhtyi makeahkoon passionmehuun kauniisti.
Vauhti loppuu Kurviin
Tähän väliin sahtia viidennessä polvessa.
Sahtimukien kautta nopeat pussikaljat (Nokian peruskäppää), vessatauko juuri sulkeutuneessa Kujassa (joskus vielä onnistun juomaan oluenkin tuolla) ja Oslon terassille harrastamaan lisää paheita.
Makun kehuttu uutuus-APA oli juuri päässyt loppumaan, joten otin riskin Lervigin Perler For Svinin kanssa: moni tolkun ihminen sitä on kehunut, mutta oma kokemus oli korkeintaan meh. Riski ei kannattanut, sillä puuta ja karamellia “juicy” IPA puski taaskin makunystyröihin. MEH.
Tarkoitus oli jatkaa vielä Paneman Brekeriet-tilaisuuteen, mutta ilta vei meidät 5th Street Bariin, jossa en ollut koskaan aiemmin mahtunut istumaan. Nyt kuitenkin miltei tyhjä pubi ja hyvin miellyttävä sellainen. Laseihinkin löytyi miellyttävä ja jopa legendaarinen “tonttubisse”, eli Chouffe Houblon Dobbelen IPA Tripel. Viihdyin.
Viihdyin myös taas kerran Helsingissä yötä myöten, sillä vaikka Panemaan ei ikinä päästykään, niin William K. Kurvi tarjosi oivan miljöön yömyssyille. Mitä ne yömyssyt olivat? Ei mitään hajua.
