Bönthöö bönthöö: Vieraskynä: Olutmatkailua USA:n itärannikolla – New York, osa 3

Edellinen osa

Teksti ja kuvat: kopula

Other Half Brewing, 12.11.17

Sunnuntain alkajaisiksi otimme uuden yrityksen Westway Dinerista. Tällä kertaa jono ulottui vain tuulikaappiin asti, joten kävimme jättämässä nimen listaan ja odottelimme ulkona tovin vuoroamme. Paikan suosiosta ainakin osa selittyy sillä, että kuuleman mukaan Larry David esitteli siellä Jerry Seinfeldille ensi kertaa ajatuksen tv-sarjasta, joka myöhemmin tuli tietysti tunnetuksi Seinfeldina. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ymmärtänyt sarjan suosiota. Sen verran mitä olen ohjelmaa katsonut, se on tuntunut kuivalta, turvalliselta ja mitäänsanomattomalta keskitien sitcomilta. Davidin toisella, Jäitä hattuun -sarjalla on sentään tarjota iskevä tunnusmelodia. Sellaisenkin tiedon muuten netistä löysin, että 2016 Westway Diner olisi ollut jonkin aikaa suljettuna hiiriongelman vuoksi. Itse aamiainen oli minusta perus, ok-tason diner-ruokaa. Ei todellakaan mitään, minkä vuoksi kannattaisi jonottaa kymmentä minuuttia pidempään, varsinkin kun aivan täyteen ahdettu ravintola on harvoin mikään viihtyisä paikka aterioida.

Valtaosa sunnuntaista oli varattu nähtävyyksille. Matkalla Central Parkiin piti kuulemma ensin käydä Times Squarella vilkuttelemassa kameralle. Molemmat paikat olivat keskellä marraskuutakin täynnä turisteja, joten oletan, että turisteja riittää New Yorkissa paljon vuodenajasta riippumatta. Jos Times Squaren ja Central Parkin kaltaisissa kohteissa vierailemisessa jotain hienoa olisikin, tunnelmasta tuskin ehtisi nauttia kiivaalta valokuvien räpsimiseltä. Paikallistunnelmaan on tosin muutenkin vaikea virittäytyä, kun vastaan tulee melkeinpä enemmän turisteja, kuin paikallisia.

New Yorkin keskuspuistossa oli ihan mukava kävellä. Samalla en kuitenkaan voinut välttyä ajatukselta, että puistohan tämäkin tosiaan vain on – joskin iso sellainen. Puistomaiseman taustalla kohoavat korkeat vanhat rakennukset toivat etäisiä muistikuvia näkemistäni elokuvista tai dokumenteista. Silti edellisillan konsertti oli tarjonnut moninkertaisesti hienomman kokemuksen. Useimmat turistikohteet kaupungissa kuin kaupungissa voisikin suosiolla jättää pois matkaohjelmasta. Jos en Helsingissä jaksa käydä museoissa tai eläintarhassa, puhumattakaan, että matkustaisin varta vasten johonkin osaan kaupunkia vain nähdäkseni jonkin rakennuksen, niin miksi ihmeessä tuhlaan aikaa vastaaviin asioihin kalliisti maksamallani ulkomaanmatkalla?

Päivän olutkohde oli Brooklynissa sijaitseva Other Half Brewing. Metron F-linja vei meidät aivan keskuspuiston liepeiltä Brooklyniin Smith–9th Streetin asemalle asti. Aseman kaltereiden läpi pääsimme myös näkemään kauempana siintävän Vapaudenpatsaan (symbolism unintended), joten tämäkin maamerkki tuli samalla bongattua. Panimolle oli asemalta vain viiden minuutin kävelymatka. Alun perin harkitsimme vierailun kompaktiuden vuoksi Brooklynin jättämistä kokonaan ohjelmasta, mutta siirtyminen metrolla Other Halfiin käy niin nopeasti ja vaivattomasti, että olutturistin näkökulmasta on oikeastaan yhdentekevää, onko panimo Manhattanilla vai Brooklynissa.

Other Half oli yllättävänkin siisti, pienehkö panimopubi tai maisteluhuone, vähemmän yllättävästi pullollaan väkeä. Väkimäärää saattoi lisätä edellispäivänä tapahtunut Trillium-kollaboraatio-oluen lanseeraus. Tästä Triangle Test -nimisestä DIPAsta oli nyt hanassa neljä eri versiota, joita erotti toisistaan vain hieman eri tavoin toteutettu Citra-humalointi. Oluet käytiin tilaamassa ja noutamassa tiskiltä, jolle oli jatkuvasti pitkä jono. Myyjät vaikuttivat mukavilta. En ole varma, onko tällaisessa paikassa välttämätöntä antaa tippiä, koska en mielestäni nähnyt kaikkien asiakkaiden tekevän sitä. Itse päätimme ensimmäisen kierroksen jälkeen “err on the side of caution”, eli jätimme sitten sen dollarin keikkumaan baaritiskille.

Ensimmäisenä omaan lasiini valikoitui Double Dry Hopped Mylar Bags -tupla-IPA. Olut oli kirpeähkön ja makeahkon hedelmäistä. Greippiä ja kiiviä, vehnää varmaankin paljon mukana mallaspohjassa. Hedelmäisyys toi taas mieleen mehutiivisteen, mikä ei koskaan ole omalla kohdalla hyvä juttu. Triangle Testistä olisi ehkä ollut korrektia tilata kaikki versiot kattava miniannosten maistelulautanen, mutta arvoin ennemmin yhden version isompaan lasiin. Kyseinen versio oli humaloitu Citra T90 -pelleteillä. Olin aistivinani käytetyn kauran tuoksussa. Maussa persikkaa ennen greippistä, keskikatkeraa lopetusta. Hieman tämänkin oluen kohdalla tiivistemehumaisuus ja jäähileinen hedelmäjuoma -fiilis kummitteli. Olut alkoi kuitenkin maistua sitä paremmin, mitä enemmän lasi tyhjeni ja oli lopulta varsin kelpo esitys.

Other Half Brewing ilmentää pähkinänkuoressa sitä, millaista olutmatkailu ainakin Yhdysvaltain itärannikolla tällä hetkellä on. Arviolta 80% panimon tuotteista on erilaisia IPOja tai pale aleja. Siksi kun listalla on yksikin stout, sen ottaa vastaan virkistävänä vaihteluna. Smokescreen & Oil Slicksissä oli salmiakkiin vivahtavaa lakritsaa, laktoosia ja hitunen savuisuutta jälkimaussa. Suutuntuma oli ohuenpuoleinen. Ihan ok, mutta luonnetta olisi voinut olla enemmänkin. Viimeisenä sitten perustekemistä Double Dry Hopped Oh… -IPAn muodossa. Ulkonäöltään juoma muistutti enemmän ananasmehua kuin olutta. Vehnän huomasi taas heti ensi siemauksella. Maussa oli sitrushedelmiä, lopussa pieni katkeruus.

Kokonaisuutena vaikka Other Halfin IPAt peittosivat Tired Handsin verrokit, ei näistäkään varauksettoman innoissaan jaksanut olla. Onko esimerkiksi jokaisessa IPAssa oltava mukana pehmentävää vehnää tai kauraa? Trendit ovat nyt sellaiset, että oluttyylien tarjonta tuntuu kapenevan, ja oluiden makuprofiileja tunnutaan vievän ei-olutmaisempaan suuntaan. Monet IPAt muistuttavat limonaadeja tai mehuja ja stoutit enenevässä määrin jälkiruokia. Jotkin näistä oluista voivat olla erittäin hyviä, mutta samaan aikaan kehityksessä haiskahtaa laajemman yleisön kosiskelu, sekä helppouden ja miellyttävyyden korostaminen kaiken haasteellisuuden kustannuksella. Hypetetyimmät paikat ovat täynnä nuoria aikuisia siemailemassa pikkuannoksia hapanoluista ja tähdittämässä niitä johonkin Untappd:iin. Kehutuimmat mehu-IPAt saavat ystäviä ihmisistä, jotka eivät olisi katsoneetkaan vanhaan länsirannikon IPAan päin. Stonen “You’re Not Worthy” -gargoyle on ainakin henkisesti kuollut ja kuopattu, ja tilalla on trendikäs, partasuinen hipsteri tarjoamassa lippis vinossa ananasmehun näköistä juomaa parempana vaihtoehtona bulkkisiiderille tai vodka breezerille.

No, ehkä tässä madonluvussa on mukana katkeruutta enemmän kuin Other Halfin IPOissa yhteensä, eikä minulle tästäkään panimosta mitenkään ylettömän huono kuva jäänyt. Varsin todennäköisesti tuonne tulisi palattua seuraavallakin New Yorkin matkalla.

Other Halfin jälkeen oli vielä aikaa pistäytyä As Is -baarissa lähellä hotelliamme. Paikan valaistus vaikuttaisi olevan lähinnä luonnonvalon varassa, koska tässä vaiheessa iltaa sisällä oli todella hämärää. Asiakkaita ei ainakaan aluksi ollut kovin paljoa. Syömäni kalatacot olivat muistaakseni ihan perushyviä. Juomista Finback/Arizona Wildernessin Noisessa oli vehnää, ananasta, sitrusta ja hiivaisuutta. Happamuus 4,4% saisonista kuitenkin puuttui, jolloin kokonaisuus jäi vaisuksi. Seuranneessa KCBC:n (King’s County Brewers Collective) Morbid Curiosity -hapanoluessa oli väkevää tynnyröityä kirsikkaa, hieman vaniljaa ja toffeeta, sekä omaan makuun vääränlaista happamuutta. As Is ei varmaankaan näissä olosuhteissa päässyt näyttämään parhaita puoliaan, sillä olen kuullut paikasta kehuja muilta.

Lyhyen otoksen perusteella New Yorkin baarielämä ei tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta. Monessa paikassa oli turhan pimeää, hälyistä tai ruuhkaista, ja hanalistoissa oli paljon yhteneväisyyttä ainakin panimoiden osalta. Paras vaikutelma itselleni jäi Fools Goldista, vaikka siellä ei aivan parhaita oluita osunutkaan kohdalle. Toki olennaisista paikoista esimerkiksi Tørst ja The Ginger Man jäivät vielä käymättä. Jälkimmäisen “haarakonttoriin” pääsimme kuitenkin käymään viimeisessä kaupungissa eli Bostonissa, johon matka vei seuraavana päivänä.

—

Kirjoittaja on nelikymppinen, puoliautistinen olutharrastelija pääkaupunkiseudulta, joka ymmärtää oluesta vähän, mutta pitää siitä paljon. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia, myös ne muilta lainatut.