Bönthöö bönthöö: Vieraskynä: Olutmatkailua USA:n itärannikolla – Washington DC–Philadelphia, osa 3

Ensimmäinen osa

Toinen osa

Teksti ja kuvat: kopula

Right Proper ja The Sovereign, 03.11.17

Perjantaina kävelimme aamupalan jälkeen yli tunnin matkan helteessä Craft Beer Cellarille. Laadukkaan pullokauppaketjun Washington DC:n liike sijaitsee lähellä Union Stationia, jonne olisi päässyt myös kätevällä Circulator-bussilla. Circulatorilla on useita linjoja, ja yksittäinen matka maksaa vain dollarin. Washingtonissa on muutakin julkista liikennettä, mutta itse käytimme ainoastaan Circulatoria.

Craft Beer Cellarista mukaan tarttui muutamia harvinaisempia pulloja. Kovin paljoa en viitsinyt ostaa, koska olimme vasta matkan ensimmäisessä kaupungissa. Täältä olisi kuitenkin pitänyt ostaa kovasti kiinnostanut Stonen tulinen Arrogant Bastard Ale -kastike, mutta elättelin virheelliseksi osoittautunutta toivoa saman kastikkeen löytymisestä myöhemmin myös ketjun Bostonin liikkeestä. Myyntitiskillä huomioni kiinnittyi kylttiin, jonka mukaan olutta ostavan oli Washingtonin lain nojalla ostettava aina vähintään kaksi pulloa kerrallaan. Kummallinen laki; kenties ajatuksena on, että yksittäinen pullo haettaisiin välittömään tarpeeseen? En tiedä päteekö laki myös ruokakaupoissa, epäilen.

Craft Beer Cellarista matka jatkui Right Properin Shaw’n kaupunginosassa sijaitsevaan Brewpub & Kitcheniin, joka näin perjantaisin sentään aukesi jo lounaaksi. Valittuamme sopivat paikat baaritiskiltä tilasin ensimmäiseksi olueksi Sky-lit Drawl -saisonin. Aprikoosia, persikkaa, sitrusta ja kukkaisuutta, hieman hiivan makua. Lievästi hapan ja kuivahko, vaikkei aivan niin raikas kuin kuvaus menussa väitti. Oikein hyvä olut silti. Pienenä lounaana jaoimme annoksen savutaimenmoussea lisukkeineen (mm. korppumaista leipää ja suolakurkkua). Aivan jäätävän hyvää, tämän perusteella Right Properissa ruokailua voi todellakin suositella. Tästä löytyy myös kuva, ja jos ette tienneet, niin asialleen omistautuneen matkaraportin kirjoittajan tunnistaa siitä, että ruoka- tai juoma-annoksesta on aina ehditty ahmaista pieni maistiainen ennen kuvan ottamista, niin tässäkin tapauksessa.

Muista maistamistani oluista väriltään punertavan Empress Prunasin tuoksussa oli selkeätä mustikkakeittoa, sekoitettuna sitrukseen. Pientä luumua ja viinikumia. Ei ollut samalla tavalla hapan kuin vaikkapa panimon Kick.Kick.Snare. aiemmin, mutta ehkä se ei olisi kokonaisuuteen sopinutkaan. Tynnyrissä kypsytetty, alkoholinen ja appelsiininen Vintage Péché Gnosis jäi ainoana hieman heikommaksi suoritukseksi, makumaailma oli tainnut tynnyristä lähinnä latistua. Kokonaisuutena Right Properista jäi erittäin hyvä vaikutelma, olennaisimpia olutkohteita Washington DC:ssä.

Tässä vaiheessa veimme Craft Beer Cellarista ostetut pullot hotellille ja suuntasimme sitten Georgetownin kaupunginosaan. Ensin piti nähtävyytenä katsastaa Manaaja-elokuvasta tutut, kapeat portaat. Elokuva ei ole itselläni mitenkään hyvässä muistissa, vielä vähemmän siinä esiintyvät portaat, joten minun puolestani olisimme oikeastaan voineet ihmetellä mitä tahansa portaita. Suurta mutkaa matkaan ei kuitenkaan tullut, koska portaat sijaitsevat lähellä The Sovereignia.

Itse The Sovereign löytyy lyhdyin koristelluin kujan päästä. Samankaltainen yleisvaikutelma kuin Churchkeyssa: baaripuoli on yläkerrassa, valaistus hämärää ja kaikki vaikuttaa tähtäävän tunnelmallisuuteen sekä eleganttiuteen. Jotain ok musiikkia täällä soi kuten Churchkeyssäkin, mutten muista enää mitä. Churchkeyn tapaan se oli kyllä myös melko kovalla. The Sovereign keskittyy puhtaasti belgityylisiin oluisiin, eikä se siten ehkä tunnu eurooppalaiselle olutturistille niin välttämättömältä kohteelta. Hanoista löytyy kuitenkin paljon myös amerikkalaisten pienpanimoiden, kuten Crooked Stave, Lost Abbey, Allagash jne., belgityylisiä tuotteita. Monilla näistä on Euroopassa varsin rajattu saatavuus. Lisäksi belgipanimoista Fantômen oluita on enemmän tarjolla Amerikassa kuin Euroopassa.

Ensimmäisellä oluella, Jolly Pumpkinin Luciérnagalla, ei nimestään huolimatta ollut mitään tekemistä chilien kanssa. Vehnää, sitrusta, aprikoosia, persikkaa. Makean kirpeätä taas, en oikein pidä tämän tyyppisistä oluista. Mainitsin chilistä baarimikolle, mutta hän vaikutti siltä kuin ei olisi koskaan kuullutkaan Naga Jolokiasta. Joko niin, tai sitten hän ei vain saanut selvää puheestani. Toinen baarimikko Sovereignissa kutsui myöhemmin aksenttiani “raskaaksi”, mistä tietenkin loukkaannuin verisesti. Olen kuvitellut ääntäväni englantia melko hyvin, mutta tällä matkalla törmäsin useissa paikoissa pieniin kommunikaatio- ja ymmärrysvaikeuksiin sekä takelteluihin. Ehkä tämän ei pitäisi olla yllätys. Esimerkiksi työssäni olen toisinaan tekemisissä erään, varmasti hyvin englantia puhuvan, ruotsinkielisen henkilön kanssa. Ruotsalaisen ääntämyksen vuoksi minulla on usein todellisia vaikeuksia saada tolkkua hänen puheestaan. Pääni varmaan kallistuu kuin koiralla, kun yritän hahmottaa hänen sanojaan. Miksi oma englantini olisi yhtään sen selvempää kieltä äidinkielenään puhuvalle? Kommentti taisi jäädä kaivertamaan mieltäni, sillä luontevuus puheesta katosi ja liiallisen itsetietoisuuden vuoksi kuulostin välillä omaan korvaani formulakuskilta. Jännää sinänsä, että aiemmilla matkoilla en ole tähän asiaan oikeastaan törmännyt lainkaan. Ehkä olen tullut vanhaksi ja ääntäminen kangertelee sen vuoksi? Ehkä näissä osissa maata ihmiset puhuvat ja ymmärtävät eri tavalla kuin vaikkapa Keskilännessä? Oma osuutensa voi toki olla silläkin, että useissa tämän reissun paikoissa oli aika paljon taustahälyä.

Päivällisajan alettua tilasin ruoaksi rauskua (Sauteed Skate Wing), lisukkeina mm. ohueksi leikattua pekonia ja perunaa. Valitettavasti ohueen kalaan oli ropsahtanut aivan liikaa suolaa ja annos oli sitä myöden käytännössä pilalla. Muut osaset lautasella toimivat kohtuullisesti, mutta juuri ja juuri syötävissä olevaa, tönkkösuolattua kalaa ei voi antaa anteeksi. Seuraavana aamuna kasvot näyttivät odotetusti suolan turvottamilta. Tasapuolisuuden vuoksi on sanottava, että avopuolison jänisannos oli kuulemma onnistunut. Ruokajuomana itselläni oli Drie Fontainen Beersel Lager. En ollut suunnitellut tilaavani eurooppalaisia oluita, mutta tämä vaikutti liian mielenkiintoiselta tapaukselta ohittaa. En tiennyt, että panimo tekee myös tämän tyylisiä oluita. Viljaisuutta ja ruohoisuutta, hyvin pieni sitrus taustalla, kohtuu katkera. Onnistunut olut.

Pullolistalta tilasimme jaettavaksi Crooked Staven Nightmare on Brettin. Todellisuudessa meille taidettiin tuoda kyseisen oluen vadelmaversio, koska pullossa luki erikseen “with raspberry”. Perusversiotahan on kai ollut Suomessakin myynnissä, mutta ainakaan Sovereignissa ei tarvinnut liittyä mihinkään sosiaalisen median kerhoihin voidakseen tilata olutta samaan aikaan muiden asiakkaiden kanssa. Joka tapauksessa väärä versio ei haitannut ollenkaan, koska olut oli erinomainen. Vadelmaa, hienovarainen viskivivahde taustalla, vaniljaa, toffeeta, muita punaisia marjoja/viinimarjaa. Hienostunut olut, eikä sour kyllä tästä paljon paremmaksi muutu. Viimeisenä oluena toinen Jolly Pumpkin, tällä kertaa Oro de Calabaza Grand Reserve #2. Aprikoosia, kukkaisuutta, liian makeata taas. Avopuolison mukaan olut maistui suolakurkulta.

The Sovereignin jälkeen haimme vielä ällömakeita kuppikakkuja suositusta Georgetown Cupcakesista. Pidän kuppikakuista kovasti tietyllä tavalla tehtyinä. Kakku saa olla jonkin verran kostea, mutta mielestäni makeuden on oltava enimmäkseen kuorrutteessa, eikä itse kakun sisältä saa enää löytyä mitään moussea tai muuta makeata tahnaa. Georgetownin kuppikakut olivat siis väärin tehtyjä minun makuuni.

—

Kirjoittaja on nelikymppinen, puoliautistinen olutharrastelija pääkaupunkiseudulta, joka ymmärtää oluesta vähän, mutta pitää siitä paljon. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia, myös ne muilta lainatut.