Butter chicken

Jo ensimmäisellä videolla juniori mainitsi lempiruoakseen riisin ja kanakastikkeen. Yksi hänen lemppareistaan on butter chicken. Pitihän siitäkin tietysti tehdä video.

https://youtu.be/t4lalja0cGw

Ruokaa tehdessä maistettiin poikkeuksellisesti limppari. Cloudwater on tehnyt sarjan ”aikuisten limppareita” (kuitenkin täysin alkoholittomia) ja oman kylän kaupasta tarttui yksi mukaan. Melko mielenkiintoinen tuttavuus. Jännä nähdä miten tällaiset juomat löytävät paikkansa peruslimujen ja alkoholittomien oluiden välimaastosta.

Ruoan kanssa maisteltiin kolme erityyppistä olutta, joista kaksi oli kotimaisia. Ensimmäisenä testattiin Kanavan Panimon ja Bönthöö bönthöön Paljas saari -gose (#peppuolut, tirsk), joka on maustettu korianterilla ja sitruunalla. Tämän jälkeen ruokaa huuhdottiin alas Masis breweryn tuhdisti inkiväärisellä (ja sitruunaruohoisella) Zinzö Zeinillä. Viimeisenä juotiin Whiplashin Rollover sessio-IPA.

Kotimaiset oluet valikoituivat makumaailmansa perusteella, sillä myös ruoassa oli käytetty korianteria ja inkivääriä. IPA taas on aina mausteisen ruoan ystävä. Nytkin ruoka toki oli mausteista, muttei lainkaan tulista, joten valitsimme kaveriksi aavistuksen kevyemmän sessio-IPAn.

Sannan lemppari oli runsaan makuinen ja sopivan suolainen peppugose. Melkoisen arpomisen jälkeen Jesse päätyi Zinzö Zeiniin. Ja hyvin se IPAkin maistui!

Resepti

400g broilerin filettä
1 prk (500g) paseerattua tomaattia
2 dl kermaa
2 tl garam masala -maustetta
3 valkosipulin kynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1 sipuli
loraus hunajaa
1/2 tl kanelia
suolaa
voita

limeä
korianteria
riisiä

  1. Pilko broilerin fileet.
  2. Pilko sipuli, valkosipuli ja raasta inkivääri (noin peukalon kokoinen pala).
  3. Paista broilerin palat reilussa voissa.
  4. Lisää sipuli, inkivääri, garam masala ja kaneli. Paista kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Lisää valkosipuli ja paista noin minuutti.
  5. Lisää paseerattu tomaatti, kerma ja hunaja.
  6. Hauduta noin 5 minuuttia matalalla lämmöllä. Tarkasta maku ja lisää suola.
  7. Koristele korianterilla ja tarjoile keitetyn riisin ja limelohkojen kera.