Champion Beer of Britain

Klassikkojen tekijä, panimoiden nostattaja.

Elokuinen iltapäivä Lontoon Kensingtonissa. Satoja metrejä pitkä jono kiemurtelee tapahtumakeskus Olympian edestä kulman taakse Kensington High Streetille. Vuotuinen brittioluiden suurkatselmus Great British Beer Festival on hetken kuluttua avaamassa ovensa yleisölle, ja paikan päälle odotetaan yli 50 000 janoista real alen ystävää. Vajaan viikon ajaksi Olympia-hallista tulee maailman suurin brittipubi.
Areenan sisällä lehdistö ja ammattilaiset ovat jo muutaman tunnin ajan saaneet tutustua festivaalitarjontaan. Pian tunnelma tiivistyy käsin kosketeltavaksi, kun CAMRA:n johtaja Nick Boley astuu yleisön eteen ja kutsuu paikalle Champion Beer of Britain 2018 -kilpailun voittajan.
Tänä vuonna saarivaltion paras olut on Siren Craftin Broken Dream Breakfast Stout.
Panimot eivät saa tietää tuloksia etukäteen, joten kestää hetken ennen kuin mikrofonin ääreen saapuu varsin pöllämystyneen näköinen mies. Siren Craftin perustaja Darron Anley ei voi uskoa tapahtunutta todeksi.

”Tämä on mahtavaa, aivan huikea saavutus. Olemme kaikki todella iloisia ja yllättyneitä, sillä Broken Dream Breakfast Stout oli yksi ensimmäisistä panemistamme oluista”, liikuttunut Anley saa sanotuksi.
Voitto lisää tunnettuutta
Supreme Champion -titteli voi nostaa pienenkin panimon hetkessä kansalliseen tai jopa kansainväliseen maineeseen. Näin on käynyt usein, viimeksi Tiny Rebelin voittaessa 2015.
CBOB:n alkuvuosina kilpailua dominoi kaksi panimoa, Fuller’s ja Timothy Taylor. Ne molemmat ovat ottaneet ennätykselliset viisi voittoa ja kasvaneet niiden myötä isoiksi tekijöiksi myös vintimarkkinoilla.
Supreme Champion Beer of Britain, siis Ison-Britannian paras olut, on nimetty vuodesta 1978 lähtien yhteensä 41 kertaa. Ensimmäisenä vuonna voitto jaettiin Thwaitesin Best Mildin ja Fuller’s ESB:n kesken.
Kilpailun ensimmäiset vuosikymmenet olivat tulosten valossa pitkälti Fuller’sin ja Timothy Taylor’sin juhlaa, joskin 1990-luvun lopulla myös pienemmät panimot kuten Cottage Norman’s, Woodforde’s, Mordue ja Coniston saivat osansa gloriasta.
2000-luvulla pienten ja innovatiivisten oluentekijöiden ote tuloslistojen terävimmästä kärjestä tiukkenee, ja panimot kuten Kelham Island, Crouch Vale Brewers, Hobsons, Castle Rock ja Mighty Oak nappasivat oluillaan näyttäviä voittoja.
Tähän mennessä kaikkiaan 28 eri panimoa on yltänyt CBOB-kokonaiskilpailun voittoon.

Brittimaku muuttuu hitaasti
CBOB:n henki on ollut läpi historian verrattain konservatiivinen. Perinteistä ammentavat konstailemattomat ja puhtaat brittityylit kuten bitterit ja miedot alet ovat pärjänneet mainiosti. Sen sijaan pyhistä perinteistä poikkeavia maustettuja oluita tuomaristot ovat katsoneet nuivasti.
Todellakin, vasta vuonna 2016 Speciality Beer -sarjan olut nousi ensimmäistä kertaa kokonaiskilpailun voittoon. Se oli Binghams Vanilla Stout.
Brittiläiseen tapaan siis CBOF-kilpailussa perinteiset tyylit ovat kunniassa. Toisaalta se on hyvin ymmärrettävää, sillä missään muualla ei yksinkertaisesti valmisteta yhtä hyviä mietoja aleja ja bittereitä kuin Isossa-Britanniassa.
Perinteiden kunnioittaminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö myös CBOB uskaltaisi elää ajan hermoilla.
Esimerkiksi 2000-luvulle tultaessa golden alet yleistyivät valtavasti, mitä voidaan pitää brittipanimoiden vastaiskuna vaalean bulkkilagerin alati kasvavalle suosiolle.
Kehitys johti siihen, että golden alet saivat oman kilpasarjansa vuonna 2005, ja saman tien koko kilpailun voiton nappasi Crouch Vale Brewers Gold.
Kuin varmemmaksi vakuudeksi se vieläpä uusi voittonsa heti seuraavana vuonna.

Kilpailu luo tarinoita
Paitsi että CBOB-voitto yleensä moninkertaistaa oluen myynnin, tuo se samalla paineita panimolle, jonka pitäisi pystyä vastaamaan äkillisesti kasvavaan kysyntään.
Mainio esimerkki menestystarinasta on vuoden 1998 voittaja Coniston Bluebird Bitter, joka syntyi alun perin yhden pohjoisenglantilaisen pubin olueksi Conistonin kylässä lähellä Skotlannin rajaa.
Noihin aikoihin Bluebird Bitter oli toki niittänyt mainetta omassa kotipubissaan, mutta Conistonin ulkopuolella siitä ei ollut kuullut vielä kukaan.
Sitten voitto muutti kaiken. Oluenpanija Ian Bradleyn puhelin alkoi soida yötä päivää, kun tukkurit ja pubit eri puolilta Britanniaa halusivat Bluebirdin valikoimiinsa.
Melko haastava yhtälö aloittelevalle panimolle, jonka kapasiteetti oli 20 tynnyriä viikossa. Kysynnästä kuitenkin selvittiin vuokraamalla lisäkapasiteettia muilta panimoilta, ja Ian Bradleyn mukaan Coniston Brewery varmisti CBOB-voitollaan tilauskantansa yli 10 vuodeksi.
Toinen paukku tuli 14 vuotta myöhemmin, kun Conistonin Barley Wine No 9 toi panimolle jo toisen voiton.
Sitä seurasi jälleen valtava kysyntäpiikki, mutta tällä kertaa varautuminen oli helpompaa, sillä kyseinen Barley Wine vaati erittäin pitkän, 12 kuukauden kypsytysajan.
Toinen mielenkiintoinen tarina löytyy vuodelta 2004, jolloin kilpailun voiton vei sheffieldiläisen Kelham Island -panimon Pale Rider Pale Ale.
Kelham Islandin perustaja Dave Wickett oli juuri lähdössä perheensä kanssa lomamatkalle, kun tieto voitosta saavutti miehen puhelimitse. Matka sai jäädä, sillä lehdistö, tukkurit ja itsenäiset pubit ympäri maata halusivat osansa voittajaoluesta.
Ongelmaksi muodostui, että panimon koko kapasiteetti oli jo täydessä käytössä. Neuvotteluja sopimusvalmistuksesta käytiin etenkin Essexin Chelmsfordissa sijainneen Ridley’s-panimon kanssa.
Kun Ridley’s lupasi panna täysin identtisen oluen samoista raaka-aineista, Wickett alkoi pohtia, kuinka pystyisi tyylikkäästi erottamaan toisistaan muuten samanlaiset mutta eri kaupungeissa ja panimoissa valmistuneet oluet.
Onneksi sattuma oli astunut peliin vain hetkeä aiemmin. Wickett nimittäin huomasi, että voittajasta kertoneeseen CAMRA:n lehdistötiedotteeseen oli päässyt lapsus, ja olut oli nimetty virheellisesti Pale Islandiksi.
Samalla sekunnilla Wickett päätti, että Sheffieldissä tuotettu olut olisi alkuperäinen Pale Rider ja Chelmsfordin oluelle tulisi nimeksi Pale Island.
Sittemmin molempia oluita myytiin rinnakkain muun muassa Kelham Islandin omassa taproomissa, eivätkä asiakkaat löytäneet pienintäkään makueroa niiden väliltä.

2010-luvun vuoristorata
Kuluva vuosikymmen on tuonut mukanaan isoja yllätyksiä, jollaiseksi voidaan laskea muun muassa Timothy Taylor’sin Boltmakerin voitto vuonna 2014. Samalla viime vuodet ovat osoittaneet, että edes Supreme Champion -titteli ei välttämättä ole suora tie tähtiin.
Kolme vuotta sitten Tiny Rebelin voitto hullaannutti olutkansan ja nosti pienen Etelä-Walesin Newportista kotoisin olevan panimon todelliseen kulttimaineeseen. Samalla voittajaoluesta, Cwtch Red Alesta, tuli olutmaailman tuntema tyylinsä moderni klassikko.
Kaikille ei kuitenkaan käy yhtä hyvin. Jo aiemmin mainittu Bingham Vanilla Stout voitti kilpailun vuonna 2016, mutta panimo on ollut hiljaisessa myynnissä ainakin jo syksystä 2017.

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 3/2018.

Teksti ja kuva: Peter Tammenheimo

Lähde: Campaign for Real Ale

tilaa olutposti mainos