Craft Beer Winter Wonderland – pienpanimo-olutta urbaaniin malliin Korjaamolla

Vuoden ensimmäinen oluttapahtuma, pienpanimo  CoolHead Brewn ja tapahtumakeskus Korjaamon järjestämä Craft Beer Winter Wonderland, tuo paikalle mielenkiintoisen kattauksen kotimaisia ja ulkomaalaisia panimoita 10-11.1.2020.

Oluiden lisäksi tarjolla on myös kansainvälisten vieraiden tähdittämä paneelikeskustelu, craft beer -brunssi, olut- ja ruokatastingeja, bingoa sekä urbaaniin miljööseen sopivaa musiikkia.

Craft Beer Winter Wonderland järjestetään nyt toisen kerran. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, tapahtumaan on valittu mielenkiintoisia, suomalaisille hieman tuntemattomampia panimoita, joista osa on nyt ensimmäistä kertaa isommin esillä Suomessa. Panimoiden valinnassa on korostettu myös sitä, että panimon väen täytyy itse olla mukana tarjoilemassa omia oluitaan, jolloin oluenystävät voivat suoraan jutella  oluentekijöiden kanssa ja kysellä oluiden synnystä sekä oluentekijän inspiraatiosta.

Tapahtumaa järjestävät Cool Headin Aleksi Saikkonen ja Korjaamon Hanna Hynynen.

Oluiden lisäksi tapahtumaan on pyritty tuomaan mielenkiintoa urbaaniin miljööseen sopivalla ohjelmalla. Perjantaina pohditaan kansainvälisessä paneelikeskustelussa sitä, ovatko kaikki oluttyylit samanarvoisia vai arvostavatko oluentekijät tai oluenystävät tiettyjä oluttyylejä yli muiden. Keskustelemassa ovat tanskalaisen Gamma Brewing Company:n perustaja Jakob Nørby Houmøller ja tunnetumman To Øl:n oluentekijä Christopher Hower sekä CoolHead Brew:n  Cleber Goncalve.

Olutta ja ruokaa sekä muita huveja ei ole myöskään unohdettu Craft Beer Winter Wonderlandissa. Perjantaina tapahtuman tastingissa yhdistetään olutta irtokarkkien kera ja lauantaina taas oluiden ruokaparina ovat juustot. Nälkäisille on tarjolla lauantaina craft beer -henkinen, maltaisiakin makuja sisältävä brunssi.  Lauantaina voi myös huvitella olutbingoa pelaten ja luvassa on molempina iltoina DJ, jolloin oluenjuontia voi jatkaa tanssahtelun parissa.

Viime vuonna oluenystävät saapuivat runsain joukoin Craft Beer Winter Wonderlandiin.

Craft Beer Winter Wonderland  10-11.1.2020

Aukioloaja:

Pe 17.00-23.30
La 15.00-23.30

PANIMOT
AFBrew (Venäjä)
Bakunin (Venäjä)
Brouwerij de Moersleutel (Alankomaat)
CoolHead Brew (Suomi)
Gamma Brewing Company (Tanska)
O/O Brewing (Ruotsi)
Panimoyhtiö Tuju (Suomi)
Nudist (Viro)
Stamm Brewing (Venäjä)
Sudden Death Brewing Co. (Saksa)
To Øl (Tanska)
Wild Lab (Venäjä)