Olutpostin tekijät osa 1 – Mies Olutpostin taustalla

Olutpostin tekijät sarja osa 1. Kustantaja Jari ”cyde” Hyttinen

Tämä tarina keskittyy Olutposti-median kustantajan, Jari ”cyde” Hyttisen värikkääseen taipaleeseen niin olutkulttuurin kuin muidenkin kulttuurin osa-alueiden parissa. -”Oluesta en tiennyt paljon mitään, enkä tiedä siitä vieläkään, mutta se ei ole tehtäväni tässä arvoketjussa. Tehtäväni on luoda edellytyksiä olutkulttuurille ja kaikille sen kanssa toimiville”, toteaa Hyttinen.

Elämänsä aikana Hyttinen on myynyt olutta 1990 -luvulla tuottamillaan festivaaleilla, tapahtumissa sekä legendaarisen joensuulaisen rocklubi Kerubin omistajana. Siihen aikaan olutkulttuuri keskittyi lähinnä peruslager-oluisiin nykyisen tuotekirjon puuttuessa.— Kun muutto pääkaupunkiseudulle 2000 luvun alussa kulttuurituotantoyhtiönsä Provisualin kanssa koitti, alkoivat mainos- ja viestintätyöt eri ravintoloille, joita varten hän perusti Tiedotuspalvelu.fi nimisen HoReCa – alaan keskittyvän palvelun. Siitä alkoi matka nykyisen Olutposti-median kustantajaksi.

”Tuottajan työ on taustalla, olivat kyseessä sitten musiikki-ja kulttuurituotannot tai olutkulttuuri.— Starat lavan edessä ja työmies taustalla.”

– ”Oikeastaan kaikki nykyinen sai alkunsa, kun perustin Facebookiin Tolkku käteen -nimisen yhteisön, joka keskittyi alkoholipolitiikkaan. Se sai alkunsa harmistuksesta suomalaista alkoholiholhousta kohtaan. Mielestämme nykyisellä politiikalla haitattiin ravintoloiden ja niihin liittyvien muiden toimialojen työtä. Samoin yletön Viron viinan roudaaminen otti aivoon. Kun perustin Tolkku käteen -yhteisön, liittyi siihen välittömästi satoja ihmisiä ja nyt siihen kuuluu jo yli 37 000 tolkullista toimijaa. Mukaan tuli porukkaa, joiden kanssa tehtiin lukuisia eri tempauksia aina mielenilmaisuista streaming -lähetyksiin ja eduskuntavierailuihin. Facebookissa yhteisö on ollut tarkoituksella sangen räyhäkkä ja hieman populistinenkin, sillä muut toimijat ovat hoitaneet oman tonttinsa salonkikelpoisesti, niin jonkun täytyy vähän räksyttää. Moni kysyi, että kuinka jaksan taistella toisen puolesta? Sanoin, että tässä taistellaan ihmisten puolesta. Näin olen aina pyrkinyt tekemään, kun näen epäoikeudenmukaisuutta.”

12.1.2014 aloitettu Tolkku käteen kampanja pitää sisällään mm. Verkko- ja some yhteisöt, lukuisia tapaamisia eduskunnassa, eri medioissa ja järjestöissä, oman Tolkku lehden ja oluen, mielenilmaisuja, paneeleita, streming lähetyksiä, kansalaisaloitteen ja adresseja, vaikuttajaviestintää sekä paljon muuta taustatoimintaa.

Tolkku käteen -yhteisön vaikutus nykyiseen hieman vapaampaan alkoholipolitiikkaan on tunnustettu useilla tahoilla. Yhteisö jatkaa olemassaoloaan ja valmistautuu seuraavaan kampanjaansa ravintoloiden anniskelun arvolisäveron laskemisen puolesta. Tolkku käteen -kansanliike avasi Hyttisen latua myös olutkulttuurin pariin. -”Liike lähensi minua koko juomapuolen toimialaan ja ihmisrakkaana karjalaisena tykästyin alan toimijoihin. Jengi on aika lailla samanlaista kuin musapuolella. Innostuspäissäni perustin Facebookiin Pienpanimot -nimisen yhteisön ja sekin alkoi kasvamaan hurjaa tahtia. Samalla kun toimiala tuli tutuksi, tein mainos- ja viestintähommia ravintoloille ja muille alan toimijoille, sillä tarvetta oli ja on muuten vieläkin. Monilla panimoillakin markkinointi- ja mainosresurssit ovat sangen heikot arkipäiväisten toimien viedessä ajan.”

Tästä alkoi varsinainen matka Olutpostin ruoriin. Hyttinen tutustui matkan varrella olutalan järjestöväkeen ja varsinkin Suomen Olutseuran sen aikaiseen, energiaa pursuvaan puheenjohtajaan Simo Hämäläiseen. Hyttinen ehdotti yhdistyksen Olutposti-lehden saattamista internetin sähköiseen maailmaan. Hyttinen tunsi sähköisen median hyvin, olihan hän ollut mukana lukuisissa verkkohankkeissa ja kulttuurituotannoissa. Niissä yhdistyivät niin printtimuotoiset kuin sähköiset julkaisut sekä verkkokaupankäynti.

”En ole olutasiantuntija, sillä se ei ole toimenkuvani, mutta olen asiantuntija silloin kun tehdään yhdessä ja iloitaan elämästä.”

-”Kun aloitin Olutposti-projektia, tuli minulle heti selväksi, että koko lehti oli viemässä yhdistystä kohti ankeita aikoja. Sen mainosmyynti oli retuperällä, kuten oli koko konsepti. Ajattelin että ei jumalauta, suomalainen olutkulttuuri nostaa päätään, mutta alan media laahaa perässä. Vaarana myös oli, että lehden tuho pahimmassa tapauksessa taannuttaa koko perinteikkään Suomen Olutseuran toiminnan. Rahaa ei ollut verkon perustamiseen, saati lehden julkaisuun. Tällöin päätimme Simon kanssa, että nyt jos koskaan. Otimme käyttöön samantyyppisen partneruusohjelman, mikä oli tullut tutuksi kulttuuripuolelta ja lähdimme suoraan sanoen myymään. Suuri kiitos mukana olleille tahoille sekä tukijoille, jotka luottivat meihin ja näkivät hankkeessa isomman kuvan. Muuten meillä ei olisi tämän luokan mediaa ja se olisi todella nolo juttu.”

Kaikki ei todellakaan mennyt kuin Strömsössä. Matkan varrella Hyttinen koetti etsiä Olutpostille kustantajaa, joka olisi ottanut Olutpostin siipiensä suojaan ja alkanut kehittämään sitä eteenpäin yhdessä Suomen Olutseuran kanssa. Lukuisten kontaktointien jälkeen tuli selväksi, että sellaista tahoa ei löydy ja taas oltiin pattitilanteen edessä. – ”Ajattelin, että ei helvetti. Eihän tämä nyt näin saa mennä. Olin risteyksessä. Minulla oli sangen hyvin menestyvä ja tunnustettu oma mainostoimisto, mutta käytin paljon aikaa puolitalkoissa olutkulttuurin parissa. Kun kustantajaa ei lehdelle löytynyt, ajattelin että täällä ei perävalot ole ennekään näkyneet, eivätkä näy nytkään. Jos kukaan muu ei pestiä ota, alan sitten itse kustantajaksi.” Hyttinen hyppäsi tuntemattomaan ja laittoi muut liiketoimintansa odottamaan vuoroaan.

Nyt Hyttinen on toiminut Olutpostin kustantajana ja Olutposti media Oy:n vetäjänä. Edelleen osan mediasta omistaa Suomen Olutseura. Lehti on ilmestynyt kaksi kertaa ja se on saatavana useissa eri kanavissa ja myyntipisteissä. Olutpostin omaa verkkoa kehitetään ja kävijämäärät kasvavat tasaiseen tahtiin, uusia palveluja avataan niin olutmatkailun kuin verkkokaupankin alueille ja meininki näyttää olevan mitä parhain. -”Kukaan meistä ei ole mitään yksin. Kaikki tehdään nöyrästi yhdessä ja autetaan toinen toisiamme. Meillä on yksi päämäärä yli kaiken: Tuoda lisää porukkaa olutkulttuurin pariin ja tätä kautta luoda uusia edellytyksiä koko toimialalle. Kasvatetaan yhdessä kakkua siten, että kaikille riittää oluen lisäksi leipää pöytään. Siksi olemme kaikki samassa rintamassa. Panimot, ravintolat, jakelijat, vähittäiskauppa, alan tapahtumat ja ennen kaikkea kaikki oluen- ja siiderinkulttuurin ystävät. Tämä on todellakin ollut minulle hyppy tuntemattomaan, mutta olen hyvin onnellinen. Tätä kautta olen saanut paljon uusia tuttuja ja tulen saamaan niitä tulevaisuudessakin.”

Näin toteaa Jari ”cyde” Hyttinen, jolla juttua riittää ja jonka iloisuus tempaisee mukaansa. Onhan mies itäisestä Suomesta, tuolta tuhansien tarinoiden ihmemaasta. Kyseessähän on työmies, josta paistaa esiin vahva empaattisuus ja tahto viedä asioita yhdessä eteenpäin.

Cyden muusikkoystäviä, joista moni ikävä kyllä jo rajan toisella puolella. Nykyisinkin Cyde esiintyy mielellään, mutta mieluummin jonkin hahmon takana ja aina huumori mielessä. Se kuulema vapauttaa. Miehen mottona onkin: ”Ilon ja leikin kautta”

Lisää tietoa Cydestä löytyy mm. Wikipediasta.

Haastattelut ja teksti: Aniko`Lehtinen & Mikko Hentunen
Kuvat: Jari ”cyde” Hyttisen kuvat miehen Facebook palstalta, Tolkku käteen- sekä eri tahojen media-/kuvapankit.

Olutpostin tekijät sarjassa esitellään median taustavoimat.